Kuninkaanlähde Kankaanpäästä Vuoden 2016 Caravan-alue

Karavaanarit ovat valinneet Wanhat Wehkeet Myllyjoki Campingin Karstulasta ja Kankaanpäässä sijaitsevan SFC-Kuninkaanlähteen Suomen parhaiksi leirintäalueiksi. Vuoden Caravan-alueen titteli on huomionosoitus ja tunnustus pitkäaikaisesta ja tuloksekkaasta työstä karavaanareiden parhaaksi. SF-Caravan ry nimeää vuosittain Vuoden Caravan-alueet jäsenäänestyksen perusteella. Jäsenäänestyksen lisäksi valinnassa huomioidaan alueiden suunnitelmallinen kehittäminen ja muu merkittävä toiminta leirintämatkailun hyväksi. Wanhat Wehkeet Myllyjoki Camping nimettiin parhaaksi […]

Lintulahdessa kätellään tulijat

Keski-Suomen Lintulahdessa voi aistia yhteisöllisen ja ystävällisen karavaanarihengen. Äänekosken Lintulahteen tuntee olevansa tervetullut. – Me kätellään aina tulijat. On kehuttu, että täällä on hyvä vastaanotto, alueisäntä Hannu Solin tuumaa. SF-Caravan Keski-Suomi ry:n ylläpitämälle alueelle on muutenkin helppo poiketa, sillä se sijaitsee aivan etelästä pohjoiseen kulkevan valtatie E75:n varrella. – Hiihtolomalaisia pysähtyy tähän. Lähtevät Helsingistä, saunovat […]

Hiekkasärkkien Hietasaari

Hiekkasärkkä, luontopolut, kesäsauna ja ”Suomen kaunein huussi” ovat Hietasaaren vetonauloja. SF-Caravan Keski-Suomi ry:n ylläpitämälle Hietasaaren leirintäalueelle ei eksy vahingossa. Se nimittäin sijaitsee Uuraisilla Kyynämöisen kylässä pikkuteiden päässä. Moni alueen silti tietää, sillä se tunnetaan Keski-Suomen Rivierana. – Täällä on matalat, lapsiystävälliset hiekkarannat. Ne houkuttelevat monia, viikonlopun alueisäntä Virpi Järvikallio sanoo. Nyt järvi on jäässä ja […]

Tavataan Tilkkarissa

Suosittu Tilkunpelto toimii ympäri vuoden. Tilkunpelto on SF-Caravan Kanta-Häme ry:n omistama alue Hämeenlinnan Lammilla. Yhdistys osti vuokramaille perustetun alueen itselleen kymmenisen vuotta sitten. Tilkunpelto kuuluu Caravan-huippuihin. Tilkunpellossa on 97 kausipaikka. Marraskuussa kausipaikkaa jonotti kymmenisen yksikköä. Alueisäntänä jo yhdeksän vuotta toiminut Osmo Eloranta on tyytyväinen alueen nykytilaan. – Vapaat kausipaikat menevät saman tien. Vuorokausikävijöitä varten meillä […]

Hyväntuulinen Hämeenhelmi

Hämeenhelmi on kotiutunut vanhan hevostilan maille. SF-Caravan Ydin-Häme ry:n Hämeenhelmi sijaitsee Janakkalassa maaseudun rauhassa, noin kolmen minuutin ajomatkan päässä Helsinki–Tampere-moottoritieltä. Tervakosken Puuhamaahan alueelta ajelee noin seitsemässä minuutissa. Hämeenhelmi on rakennettu vanhan hevostilan maille. Toimisto löytyy vanhasta tallirakennuksesta. Samaan rakennukseen on saatu oleskelutilojen lisäksi mahtumaan muun muassa keittiö, sauna pukuhuoneineen, vessat sekä kemssantyhjennyspaikka. Alueen maamerkkinä on […]

Vantaan Tallilla viihdytään

Vantaan Talli sijaitsee Turkhaudassa Hausjärvellä. Vantaalle on matkaa, mutta Ryttylän ja Tervakosken palvelut ovat lyhyen ajomatkan päässä. Tervakosken Puuhamaahan ajaa noin 15 minuuttia. SF-Caravan Vantaa ry:n hallinnoima alue on monen muun SFC-alueen tavoin rakennettu vanhan maatilan pihapiiriin. Yhdistyksen hallituksen jäsen Pertti Ruotsi kertoo, että kesäisin Puuhamaa vetää alueelle vierailijoita. – Meillä ei ole uimarantaa, mutta […]

Kasnäs Caravan: Etelään lomalle

Kasnäs Caravan on Suomen toiseksi eteläisin caravan-alue. Se avattiin kesällä 2015 ja on avoinna ympäri vuoden. 25 euron vuorokausihintaan sisältyy tänä talvena viereisen kylpylän ja kuntosalin vapaa käyttö. Kasnäsin saari löytyy Kemiönsaaren eteläpuolelta. Taalintehtaalta matkaa on reilut 15 kilometriä. Kasnäsiin hurauttaa nopeasti perille asti, kun Lövön 473-metrinen silta avattiin vuonna 2011. Alueen 33 ajoneuvopaikkaa on […]