Mellajärven rannalla viihtyy

SF-Caravan Länsi-Pohjan Mellajärvi sijaitsee kauniilla ja rauhallisella paikalla keskellä eteläisen Lapin luontoa.

Mellajärvi on sijainnistaan huolimatta helposti saavutettavissa pääteiden lähellä. Tornioon matkaa kertyy noin 90 kilometriä ja Rovaniemelle 60. Rovaniemi–Aavasaksa-tieltä poiketaan caravan-alueelle vain kilometrin verran.

Mellajärven leirintäalue eli Mella sijaitsee kangasmetsässä luonnonkauniin Mellajärven rannalla. Neljän hehtaarin suuruiselle alueelle mahtuu 250 matkailuajoneuvopaikkaa, jotka kaikki on varustettu sähköllä.

Alue on kovapohjaista hiekkakangasta. Puita on jätetty kasvamaan sopivasti, joten pellolle ei tarvitse majoittua.

Hyvät huoltorakennukset

Mellan isossa päärakennuksessa on alueen toimisto sekä yleiset oleskelutilat eli karaoke, biljardi, lasten nurkkaus ja takka. Tuvassa on käytettävissä internet-pääte.

Isäntäpäivystyksen aikaan avataan kanttiini, josta saa juomia, jäätelöä, makeisia sekä muun muassa perushygieniatarvikkeita. Päärakennuksen keittiö on kaikkien majoittujien käytössä. Keittiössä on mikroaaltouuni, sähköliesi ja tiskausmahdollisuus.

Mellajärvellä järjestetään treffejä isommallekin väelle. Tästä kertoo keittiön kahvinkeitto- ohje: 1 kg kahvia, 18 l vettä = 125 kuppia kahvia.

Päärakennuksesta löytyy myös pyykkikone, pyykinkuivauskaappi sekä kemssan tyhjennyspaikka. Harmaavesikaivoja on kaksi.

Tuvan keittiöllä ei tule ruuhkaa, kun rantasaunan yhteyteen tehtiin talkootyönä uusi entistä ehompi keittiö ympärivuotiseen käyttöön. Mainittakoon että talkootunteja kirjattiin yli 4 000.

Kolme saunaa

Päärakennuksessa on sähköllä lämpiävä tilaussauna. Karavaanarisauna löytyy rannasta, ja yleiset saunavuorot sisältyvät majoitushintaan. Miehille ja naisille on omat vuoronsa. Omatoimiaikaan lämmityksen hoitaa vieras, jos paikalla ei ole kausipaikkalaisia. Jos alueella on vähemmän kuin viisi vaunu- tai autokuntaa, vain sähkösauna lämmitetään. Rannan savusauna lämmitetään kesälauantaisin.

Rannassa on myös vapaassa käytössä suuri kota, joka antaa suojaa grillaajille pakkasellakin. Lämpimämpänä iltana on mukava istua tulilla rannan laavulla, josta aukeaa maisema järvelle auringonlaskun suuntaan.

Ulkoilmaelämää

Mellajärvellä pilkitään ajankuluksi. Alueen omia pilkkikilpailujakin on, mutta viralliset kisat pääsiäisenä järjestää Jupon Erä.

Moottorikelkkareittejä pohjoisessa on runsaasti. Pelkästään Yli-Tornion alueella kelkkareittejä on noin 600 kilometriä. Mellajärven jäältä pääsee ajelemaan myös yleisille moottorikelkkareiteille.

Hiihtoreittejä ja latuja ei ole viime vuosina tehty valmiiksi, mutta umpihankea riittää yleensä pitkälle kevättalveen.

Vuosittaisia tapahtumia ovat muun muassa Pääsiäisjuhlat sekä Porotreffit. Vuoden 2019 pikkujouluja juhlitaan 7. joulukuuta.

Mellajarvi.fi

Teksti ja kuva: Antti Henttonen. Artikkeli on julkaistu Caravan-lehdessä 6/2019, caravan-lehti.fi

Lue myös nämä esittelyt

Kullanhimon historiaa Tankavaarassa

Kullanhimon historiaa Tankavaarassa

Tankavaaran Kultakylässä on pihaleirintätyyppinen caravan-alue. Sähköllisiä matkailuajoneuvopaikkoja on tarjolla kymmenkunta.

Ivalo River Camping

Ivalo River Camping

Ivalo River Camping sijaitsee aivan nelostien varrella. Suurin osa caravan-paikoista sekä sauna sijaitsevat joen rannalla.

Hetan kirkonkylän laidalla

Hetan kirkonkylän laidalla

Hetan Kota löytyy Enontekiön Hetasta, Ounasjärven itäpäästä. Hetan kylän palvelut ovat lähellä, ja Hetta-Pallaksen ladut sekä tunturivaellusreitit kulkevat alueen vieritse.