Pistäydy saaristoon Sarapistossa

Sarapisto on SF-Caravan Sauvon Seudun ylläpitämä alue meren rannalla.

Salmen vastarannalla näkyy suuri Kemiön saari.

Sarapiston alkuperäinen vaunualue sijaitsee rantarinteessä kauniissa männikössä. Metsikkö on hiekkapohjaista ja kuivaa kaikilla keleillä. Vaunupaikkoja kaivattiin lisää ja onneksi maastossa oli tilaa. Männikön viereen loivasti mereen viettävään rinteeseen pengerrettiin uusi alue.

Vuonna 2013 valmistuneesta aurinkorinteestä löytyy kolmisenkymmentä sähköpaikkaa. Kausipaikkoja niistä on reilu kymmenen, loput on varattu vieraille. Sähköistettyjä vaunupaikkoja Sarapistossa on nyt yhteensä 130.

Uusin aikaansaannos näkyy heti alueelle ajettaessa. Portin äärellä seisoo uusi toimistorakennus.

– Se valmistui kesäksi 2014, kun vietettiin Sauvon Seutu ry:n 25-vuotisjuhlia, kertoo isäntävuorossa oleva Kristiina Renqvist-Oksanen.

Sarapiston vanhempi vaunualue on mäntymetsän suojissa.

Toimiston takaa löytyvät myös hyvät kokoontumistilat yhdistykselle. Rakennuksen merenpuoleisessa päädyssä on mukava lasiseinäinen terassi. Hyllyssä on luettavaa lapsille ja aikuisille, sarjakuvia, aikakauslehtiä ja romaaneja.

Alueella on useita pieniä rakennuksia, joista löytyvät kaikki asiaan kuuluvat caravan-alueen palvelut. Keittiössä on hella, uuni, pesukone ja kuivausrumpu. Keittiörakennuksen vieressä on aidattu leikkipaikka, jossa lapset voivat kiipeillä, keinua ja kieppua aikuisten tiskatessa tai pestessä pyykkiä. Tiskauspaikkoja on sisätiloissa kaksi. Myös ulkona on kaksi tiskauspaikkaa, mutta talveksi niiden vedet katkaistaan.

Ulkokokkaamiseen ja iltojen istumiseen on rannassa grillikatos. Keskeltä metsäaluetta löytyy talvikäyttöönkin sopiva grillikota. Alueella on myös kemssantyhjennys ja ajokaivo.

Saunaan ja uimaan

Rannassa on iso saunarakennus, jossa on omat pukuhuoneet ja saunaosastot suihkuineen naisille ja miehille. Saunojen välissä on suuri takkatupa, jonka laajoista ikkunoista aukeaa näkymä merelle ja hiekkarannalle. Takkatupaan mahtuu pöydän ääreen istumaan yli 30 henkeä. Viimeksi Sarapistossa käydessämme ikkunoissa oli vielä vappukoristeet.

Alueen parasta antia kesähelteillä ovat hyvät uimapaikat. Ranta on aluksi hyvin matala ja sopii pienimpienkin vesileikkeihin. Isommille lapsille riemua tuo pitkän laiturin päässä oleva hyppytorni. Laajalla rantahiekka-alueella mahtuu palvomaan aurinkoa. Sijainti suojaisella salmella sopii hyvin erilaisiin vesiharrastuksiin. Veneellä päräyttää nopeasti vaikkapa Meri-Teijoon golfaamaan tai kalaan avomerelle. Ranta toimii myös kunnan uimarantana.

Kalaakin merestä nousee. Saunassa kuulen, että joku oli saanut eilen 20 suurta ahventa. Toissapäivänä nousi kuhaa. Kalaveneille on hyvä laituri ja rannassa pieni mökki, jossa on perkauspaikka ja kalansavustusuuni. Soutuveneitä saa lainata veloituksetta.

Sauvon kirkolle ja kauppaan on matkaa 13 kilometriä. Kylillä käydessä kannattaa tutustua 1400-luvulla rakennettuun harmaakivikirkkoon, jonka kätköistä löytyy muutamia esineharvinaisuuksiakin.

Sfc-sarapisto.net

Teksti ja kuvat Antti Henttonen, Artikkeli on julkaistu Caravan-lehdessä 4/2017, Caravan-lehti.fi

Lue myös nämä esittelyt

Ihala on nyt kaikkien kaveri

Ihala on nyt kaikkien kaveri

Vuonna 2014 alue suljettiin säästösyistä ja vuotta myöhemmin toimintaa on jatkettu yksityisin voimin. Ihala Camping sijaitsee Uudenkaupungin edustalla Lepäisten saarella.

Leporanta uudistuu ja kehittyy jatkuvasti

Leporanta uudistuu ja kehittyy jatkuvasti

Virallisesti SF-Caravan Liedon seutu juhlii syntymäpäiviään maaliskuussa, epävirallisemmin sitten syksyllä. Yhdistyksen oma alue Leporanta valittiin vuonna 2012 Vuoden SFC-alueeksi.

Monien tapahtumien Krapuranta

Monien tapahtumien Krapuranta

Krapurantaan on Turusta noin 50 kilometriä. Kestopäällystetty tie vie portille asti.