Maaseudun kotoisaa tunnelmaa

Sydänlampi tarjoaa luonnon rauhaa ja leppoisaa oleskelua pienen lammen läheisyydessä.

Someron Sydänlammen virkistysalue on toiminut SF-Caravan Keski-Uusimaa ry:n tukikohtana jo vuodesta 2011 saakka. Viitisen vuotta myöhemmin alue avattiin myös muiden SF-Caravan ry:n jäsenten käyttöön.

– Olemme yrittäneet pitää aluetta erittäin rauhallisena, yhdistyksen sihteeri Pentti Virtanen kertoo.

Alue löytyy Leirintäoppaasta nimellä Sydänlampi, ja se sijaitsee Pitkäjärven kylässä Somerolla. Sydänlampi on avoinna huhtikuun alusta lokakuun loppuun ja muina aikoina vain kausipaikkalaisille tai sopimuksen mukaan.

Isäntäpäivystys toimii Sydänlammella kesäkuun alusta elokuun puoliväliin saakka. Muina aikoina alueella toimitaan ohjeistuksen mukaan omatoimisesti.

Sydänlampi on saanut nimensä alueella sijaitsevan sydämenmuotoisen lammen mukaan. Lähdepohjaista lampea on ruopattu, ja samalla rannalle on kunnostettu lapsille hiekkapohjainen uimaranta.

Alueella on kaksi saunaa. Lammen rannalla sijaitseva sauna on käytössä kesäaikaan, ja päärakennuksen sauna on käytössä pääsääntöisesti talviaikaan.

Päärakennus lämpiää maalämmöllä

Sydänlammella on 40 caravan-paikkaa, joista 34 on varustettu sähköllä. Alueelta löytyy kaikki perusleirintään tarvittavat palvelut, kuten vesipiste, lastenhoitotila, grillikatos ja pyykinpesumahdollisuus.

Alueella on vuosien mittaan tehty monenlaisia uudistuksia. Päärakennuksessa on keittiötilat tiskauspaikkoineen, ja oleskelutilasta löytyy biljardipöytä.

– Viitisen vuotta sitten päärakennuksen lämmitys vaihdetiin maalämmöksi, ja samalla uusittiin myös vesijohdot, Virtanen lisää.

Myös viemäröinti on uusittu, ja vesien tyhjennys onnistuu myös talvella, sillä talvikäyttöön tarkoitetut kemssan ja harmaan veden tyhjennyspisteet ovat käytettävissä.

Lapsia varten alueella on hiekkalaatikko ja keinu. Talvella lammen jäälle tehdään pieni luistelualue.

– Ikääntymistä tietysti tapahtuu. Toistaiseksi talkoolaisia on vielä riittänyt, mutta kyllähän mekin toivomme lisää nuorempia harrastajia mukaan, Virtanen jatkaa.

Sydänlammen treffikausi alkaa vapputreffeillä ja päättyy syksyn valojuhliin lokakuussa. Treffeille kokoonnutaan myös juhannuksena sekä ajoittain pelaamaan petanqueta ja kyykkää.

Alue sijaitsee noin 20 kilometrin päässä Somerolta. Myös Loimaalle ja Forssaan on saman verran matkaa. Hevospitäjä Ypäjä on kymmenen kilometrin päässä.

– Lähistöllä on paljon kaikenlaista toimintaa etenkin kesäaikaan. Olen joskus laskenut, että noin 25 kilometrin säteellä löytyy kymmeniä kesäteattereita. Tarjontaa siis on.

Virtanen vinkkaa vielä lähistöllä sijaitsevan traktorimuseon laajasta tarjonnasta, valtion koetilasta myymälöineen, Somerniemen kesätorista sekä Jokioisten kesäteatterista.

– Kyläsepän kesäteatterissa on katettu katsomo, joka pyörii samalla tavalla kuin Pyynikin kesäteatterissa, Pentti Virtanen tarkentaa.

Sfckeskiuusimaa.fi

Teksti ja kuva: Pirjo Kärkinen

Lue myös nämä esittelyt

Santtioranta meren rannalla, kaupungissa

Santtioranta meren rannalla, kaupungissa

Santtioranta on siisti kodikas leirintäalue meren rannalla. Se on hyvä tukikohta tutustua Uudenkaupungin nähtävyyksiin ja elämään.

Zoolandia on sopiva leikkimielisille

Zoolandia on sopiva leikkimielisille

Zoolandian laajasta puuhapuistosta löytyy huvipuistolaitteita, kotieläinpiha, sisäleikkipaikkoja sekä virvokkeita, jäätelöä… Puuhapäivän jälkeen yövytään viereisellä caravan-alueella. Zoolandian omalle leirintäalueelle sähköpaikoille mahtuu parkkeeraamaan 50 matkailuajoneuvoa.

Camping Mussalo – leirintää rantarinteillä

Camping Mussalo – leirintää rantarinteillä

Vuonna 2023 Vuoden caravan-alueeksi valit­tu Camping Mussalo sijaitsee Taivassalos­sa, lähellä Kustavin saaristoa. Aluetta hoitaa SF-Caravan Masku ja ympäristökunnat ry.