Leirintäalueiden esittelyt
Caravan-lehti kiertelee leirintäalueita ympäri Suomea. Tästä voit lukea lehdessä julkaistuja alue-esittelyitä.
kesäkuu 2020
Pieni caravan-alue kartanomiljöössä
Orisbergin leirintäalue sijaitsee kaukana pääteistä hiljaisella maaseudulla. Kyltti portilla kehottaakin ottamaan muut huomioon niin, että ”loman ja levon rauha säilyy kaikilla”.
huhtikuu 2018
Pieni ja kodikas Mylly-Mäkelä
Pienen väännön jälkeen Mylly-Mäkelän leirintäaluelupakin hyväksyttiin. Alkoi alueen kehitystyö, joka jatkuu edelleen – sitä mukaa kuin varat riittävät.
huhtikuu 2018
Messilän tarina alkoi hevostallin nurkalta
Neljäkymmentä vuotta sitten Messilä Campingin toiminta alkoi hevostallin nurkalta Hollolassa. Siellä metsätien reunalle oli pystytetty jokunen sähköpaikka.
huhtikuu 2018
Mainiemi mahtavan Päijänteen rannalla
Mainiemen caravan-alue siirtyi Lobestia oy:n Jukka ja Merja Lehtimäen hoitoon vuonna 2000. Pariskunta teki tuolloin alueesta 50 vuoden vuokrasopimuksen.
huhtikuu 2018
Onni löytyy Koskenniemeltä
Hartolan Gasthaus Camping Koskenniemellä kevät on jo sulattanut Tainionvirran jäät ja vesi virtaa vapaana pienen koskikaran niiaillessa rantakivellä. – Täällä on hiljaista talvisaikaan, ja jos osaisi laskea, ei tätä kannattaisi pitää auki kuin toukokuusta lokakuuhun.
maaliskuu 2018
Luonnon helmaan Nuasjärven rannalle
Leirintäoppaan mukaan Vuokatin seudulta löytyy kahden rinne-campingin lisäksi kolme ympärivuotiseksi merkittyä aluetta: Niemelän lomamökit, Naapurivaara ja Vuokatinranta. Ne kaikki sijaitsevat luonnonkauniin Nuasjärven rannalla.
maaliskuu 2018
Hallitusti auraten suoraan vaunulle
Moni laskettelukeskus ylläpitää caravan-aluetta, mutta harvassa pääsee laskemaan rinteestä suoraan omalle matkailuvaunulle tai -autolle. Vuokatinrinteissä tämä parhaimmillaan onnistuu.
marraskuu 2017
Savikoski siistiytyy
Uudet yrittäjät ovat muokkaamassa alueesta myös lapsiperheille soveltuvaa. Savikoski Caravanin alueella Kylmäkoskella uudet tuulet ovat puhaltaneet syyskuun alusta lähtien, kun uudet yrittäjä, Birgitta ja Reijo Paavilainen, ottivat alueen hoitoonsa.
marraskuu 2017
Viehättävä VuoriCaravan
Alueen somisteena on käytetty rohkeasti kiviä. Alueen tiivis kivipohja ei sateesta pehmene.
marraskuu 2017
Vankkurimännikön löylyissä sielu lepää
SF-Caravan Pirkanmaa ry:n pyörittämistä alueista toinen, Vankkurimännikkö, sijaitsee Virroilla noin sadan kilometrin päässä Tampereelta. Ympärivuotinen alue on avattu vuonna 1976, joten nelikymppisiä vietettiin reilu vuosi sitten.
marraskuu 2017
Miellyttävä Maisansalo
Alue on nyt viidettä vuotta Oikarisen pariskunnan komennossa. SF-Caravan Pirkanmaan ry:n toisella alueella eli Teiskon Maisansalossa on peräti noin 250 kausipaikkaa, joiden lisäksi on 60 vieraspaikkaa.
marraskuu 2017
Hakalanrannan rauhaan
Isäntäpäivystys vastaanottaa vieraita myös talviviikonloppuisin. Valkeakosken Hakalanranta sopii niille, jotka kaipaavat rauhallista ympäristöä.