Pieni caravan-alue kartanomiljöössä

Orisberg on Kansan Raamattuseuran kristillinen leirintäalue Pohjanmaan Isossakyrössä.

Orisbergin leirintäalue sijaitsee kaukana pääteistä hiljaisella maaseudulla. Kyltti portilla kehottaakin ottamaan muut huomioon niin, että ”loman ja levon rauha säilyy kaikilla”.

Alue sijaitsee entisen Orisbergin kartanon mailla. Paikan historia alkaa vuodesta 1676, kun paikalle perustettiin rautaruukki. Kartano oli myös merkittävä hengellisen elämän keskus. Ruukille rakennettiin oma kirkko sekä kartanon koulu, jonne varakkaammat lähettivät lapsiaan pitkienkin matkojen päästä. Kansakouluja kun ei vielä ollut.

Kansan Raamattuseuran Kristillinen loma- ja kurssikeskus aloitti alueella vuonna 1976.

Alueen toimisto sijaitsee vanhassa hirsirakennuksessa, jossa toimii myös kesäkahvila. 1900-luvun alussa rakennettu päärakennus soveltuu hyvin perhejuhlien ja kokousten pitopaikaksi. Tilaa on noin 70 ruokailijalle. Ravitsemus- ja majoitustoiminnasta vastaa Orisbergin kappelin kannatusyhdistys ry.

Isossakyrössä toimii myös kotiseutumuseo, jossa on 12 rakennusta.

”Vanhanajan” perusleirintäalue

Orisbergin leirintäalue on perinteinen telttailualue ilman uusia hienouksia. Sen sijaan tarjolla on rauhallista luontoa. Sähköistettyjä matkailuautopaikkoja on muutama. Alueella on 14 leirintämökkiä sekä telttapaikkoja. Pikkuhuvilassa on olohuone, makuuhuone, keittiö, wc, sauna, suihku, pyykinpesukone, ja keittiö varusteineen.

Perushuoltotiloina on grilli- ja ruokailukatos, jossa on myös tiskauspaikka. Alueelta löytyy myös sauna ja takkatupa.

Kesäkaudella alueella järjestetään monipuolista ohjelmaa ja kursseja. Kaikille avoimet kesäkirkot ovat sunnuntaisin kello 13.
Orisberg.fi

Teksti ja kuva Antti Henttonen

 

 

Lue myös nämä esittelyt

Kehittyvä ja kaunis Koivulehto

Kehittyvä ja kaunis Koivulehto

Lappajärvi on harvinainen tekojärvi. Maahan törmännyt meteoriitti muotoili sen noin 80 miljoonaa vuotta sitten.

Leirintää villieläinten naapurissa

Leirintää villieläinten naapurissa

Ähtäri Zoossa vieraileville karavaanareille löytyy majapaikka heti eläinpuiston vierestä järven rannalta. Suurin osa leirintäalueen vieraista on lapsiperheitä.

Riemuloma Vaasan Vaskiluodolla

Riemuloma Vaasan Vaskiluodolla

Top Camping Vaasa sijaitsee Vaskiluodon saaren pohjoispäässä, auringonlaskun puoleisella niemellä. Ranta-alueella on erilaisia nurmikenttiä ja hiekkapohjaisia matkailuajoneuvopaikkoja.