Leppoisaa lomailua ja yhteistä tekemistä

Joroisissa sijaitseva Jokiranta on oiva paikka viettää rantaelämää. Tapahtuma- ja talkoopäivinä saa kokea paikan yhteisöllisyyden.

SF-Caravan Keski-Savo ry:n väki pitää tärkeänä, että Jokirannan campingalueelle tuntee olevansa tervetullut.

– Vieraat otetaan kättelemällä vastaan, yhdistyksen sihteeri Katri Räsänen sanoo.

Hänen puolisonsa, yhdistyksen puheenjohtajana toimiva Jouni Räsänen kertoo, ettei tulijoita helposti käännytetä edes kaikkein ruuhkaisimpaan aikaan.

– Tarvittaessa otetaan varapaikat käyttöön. ”Ei oota” ei ole tarvinnut myydä, hän toteaa.

Jokirannan noin kahdeksankymmentä vaunupaikkaa ja telttapaikat ovatkin melko täynnä vuosittaisen Finntriathlon-kilpailun aikaan. Myös hellejaksot houkuttelevat väkeä veden ääreen. Silloin järvimäiseksi laajenevalla joella on hyvä veneillä, narrata lohia ja kuhia sekä tietysti vilvoitella. Tulevana kesänä vedestä nauttimiseen on vielä entistäkin paremmat mahdollisuudet.

– Viime syksynä ruopattiin ranta, ja sen olisi tarkoitus olla kesällä käyttökunnossa. Saadaan leveä, hyvä uimaranta, Jouni Räsänen kertoo.

– Koirillekin tulee oma uimaranta. Sitä on kysytty paljon, Katri Räsänen täydentää.

Tekemistä koko perheelle

Jokirannassa voi viettää kesäpäivää myös vaikkapa lentopalloa pelaillen. Lapset saavat sillä välin valloittaa leikkikentän. Heille on varattu myös pari polkuautoa, joilla on hyvä kurvailla alueen teillä. Välillä on mukava pistäytyä jätskillä kesäkioskissa, ja isomman nälän yllättäessä voi tiristellä makkaroita ja kasvisvartaita grillimökissä. Illan tullen lämpiää rantasauna, jossa naisilla ja miehillä on omat vuoronsa. Jos vielä virtaa riittää, voi lainata polkupyörän ja polkaista asvalttitietä pitkin noin kolmen kilometrin päähän kirkonkylän iltatorille.

Muihin karavaanareihin tutustuu helposti kaksilla treffeillä. Juhannuksena kokoonnutaan ihailemaan kokkoa ja elokuun ensimmäisenä viikonloppuna maistelemaan rosvopaistia. Jokirannassa juhlistetaan myös pääsiäistä ja halloweenia.

Talkooväelle ruuat ja yöpyminen

Myös talkoot yhdistävät. Niitä järjestetään ainakin kaksi kertaa vuodessa.

– Kevättalkoilla alue laitetaan kesäkuntoon. Silloin on myös mahdollista huoltaa sammuttimet ja teettää kaasuponnistukset. Syksyllä taas pidetään puuntekotalkoot ja laitetaan paikka pakettiin, puheenjohtaja kertoo.

– Talkooväelle on tarjottu ruuat, ja on myös saanut yöpyä ilmaiseksi, sihteeri sanoo houkutellen joukkoon mukaan.

Alun perin Jokiranta toimi Kuopion karavaanariyhdistyksen alaisena alueena. Kymmenen vuotta sitten Joroisiin perustettiin oma yhdistys, joka otti alueen hoitaakseen. Ensin laajennettiin tuparakennusta, ja siihen tehtiin nykyaikaiset huoltotilat. Noin viisi vuotta sitten uudistettiin vaunupaikkojen sähköistys ja paikat eroteltiin selkeämmin toisistaan. Viime vuodet ovat olleet rannan rakentamisen aikaa.

Sfcjokiranta.net

Teksti ja kuva: Sari Toikkanen. Artikkeli on julkaistu Caravan-lehdessä 3/2019, caravan-lehti.fi

Lue myös nämä esittelyt

Piirun verran parempaa palvelua

Piirun verran parempaa palvelua

Kurvoo pihhaan -kyltti opastaa Mansikkaharjuun. Perillä vastaan tulee muitakin hyväntuulisia kylttejä – jopa koiria opastetaan niiden omalle Facebook-paikalle sekä vedenlipityspaikalle.

Karaokea Iisveden Rantapaviljongissa

Karaokea Iisveden Rantapaviljongissa

Raimo Rukola on pyörittänyt Suonenjoella sijaitsevaa Iisveden Rantapaviljonkia parikymmentä vuotta. Koko tuon ajan, ja pitemmänkin, on karaoke innostanut suomalaisia, myös karavaanareita.

Historiallinen Koljonvirta

Historiallinen Koljonvirta

Iisalmen pohjoispuolella sijaitseval­la Koljonvirta Campingilla on pitkä historia, sillä alue on toiminut jo yli 40 vuoden ajan. Samalla paikalla Iijärven rannalla ovat aikanaan yöpyneet myös pitkämatkalaiset pohjoisen kävijät ja jo sota-aikoihin itse Sandels.