Leirintäalueiden esittelyt
Caravan-lehti kiertelee leirintäalueita ympäri Suomea. Tästä voit lukea lehdessä julkaistuja alue-esittelyitä.
helmikuu 2022
Saunaan ja uimaan ympäri vuoden
Vuonna 1975 perustettu SF-Caravan Raahentienoo ry järjesti aluksi kokoontumisia eri leirintäalueilla. Vuonna 1987 alue teki Multarantasopimuksen ja rakentaminen alkoi.
helmikuu 2022
Ympäristöystävällinen valinta
Raahen seudulla toimivan SF-Caravan Lohenpyrstö ry:n toiminta keskittyy Raahen pohjoispuolella sijaitsevalle caravan-alueelle, joka on saanut nimensä yhdistyksen mukaan. Yhdistys perustettiin syksyllä 2007, ja vuotta myöhemmin solmittiin vuokrasopimus Raahen kaupungin kanssa Mikonkarin maa-alueesta.
tammikuu 2022
Jäätietä nopsaan Rekiniemestä Kolille
Rekiniemi rakennettiin vanhaan hiekkamonttuun Pielisen ja Jauhiaisten väliselle niemelle vuonna 1982. Osa alueen rakennuksissa on harjanteella rannan lähellä.
tammikuu 2022
Vaihda farkut verkkarihousuun
SF-Caravan Pohjois-Karjala ry on perustettu vuonna 1982. Vireä yhdistys ylläpitää hienoa caravan-aluetta Joensuun kaakkoispuolella Kiihtelysvaarassa.
tammikuu 2022
Kaupunkilomalle Joensuuhun
Nykyisin kaupunkileirintäalueet ovat vähenemään päin, kun keskustojen lähellä olevia tontteja himoitaan muuhun käyttöön. Keskustojen lähellä olevat leirintäalueet kuitenkin piristävät kaupungin liike-elämää.
marraskuu 2021
Uruniemi Camping Inarin kylän kupeessa
Ivalosta pohjoiseen vie kaunis mutkitteleva asvalttitie. Inarijärven jäädessä jonnekin oikealle ohitellaan pienempiä järviä ja muun muassa Karhunpesäkivi, jossa on kiva kahvila, suuri matkamuistomyymälä ja tilava parkkipaikka.
marraskuu 2021
Näverniemen Lomakylä joen rannalla
Lomakylä sijaitsee vuolaan Ivalojoen rannalla, joenmutkan muodostamalla pitkällä Näverniemellä. Omaa joenrantaa lomakylällä on 250 metriä.
kesäkuu 2021
Gröna Udden on puistomainen rantakohde
Gröna Uddenin sijainti on erinomainen rauhalliseen rantalomailuun sekä Maarianhaminaan tutustumiseen. – Maarianhaminan leirintäalue on ollut kaupungin omistuksessa, mutta rakennukset on nyt ostettu omaksi.
kesäkuu 2021
Puttes Camping sijaitsee linnoituksen kupeessa
Puttes Camping on Ahvenanmaan vanhimpia leirintäalueita. Olen itse vieraillut alueella ensimmäisen kerran vaunun kanssa jo yli 30 vuotta sitten, sitä ennen telttaillen.
kesäkuu 2021
Perinteikäs ja uudistunut Sandösunds Camping
Vårdö on Ahvenanmaalle idän suunnalta saavuttaessa viimeinen suurempi saari ennen pääsaarta. Sandösunds Camping sijaitsee saaren pohjoispuolella.
kesäkuu 2021
Leppoisa ja luonnonmukainen Ledholm Camping
Kun lähdetään ajamaan Kumlingen kylältä etelään, tullaan pienelle salmelle, jonka rannalla toimii ravintola Kastören. Sen yhteydessä on mökkikylä, vierasvenesatama sekä matkaparkki.
kesäkuu 2021
Paksuniemi tulvii hyvää energiaa
Paksuniemen kymmenes toimintavuosi starttasi keväällä vapun vietolla. Yrittäjät Jouni Honkanen ja Tomi Helanne olivat yllättyneitä viikonlopun suosiosta.