Komea ja viihtyisä Kalajärvi

Kalajärven caravan-alueen lähistöllä on tarjolla monipuolisia matkailualan palveluita aktiviteetteineen.

Kalajärven caravan-alue on SF-Caravan Seinäjoen seutu ry:n omistama alue, joka sijaitsee noin 30 kilometriä Seinäjoelta etelään.

Pohjanmaalaisella vaatimattomuudella alueen sanotaan olevan ”komia ja viihtyysä alue uimakelpoosen ja kalaasan järven rannas”. Järvi on kaunis, eikä sitä hahmota tekojärveksi. Paikalla kimalteli alun perin pienempi järvi, josta padottiin nykyinen suuri allas tasaamaan Kyröjoen tulvia. Caravan-alueen läheisyydessä oleva ranta-alue muovattiin viihtyisäksi keitaaksi mökki- ja leirintälomailijoille.

Rannassa on hyvät pukeutumis- ja suihkutilat, uimalaiturit, laaja lasten leikkialue, pelikenttiä, vesiliukumäki, suuri grillikatos sekä minigolf. Nälkäisiä ja janoisia palvelee Kalajärvi-ravintola. Kalajärvi sopiikin hyvin lapsiperheille ja hyvillä ilmoilla rantalomailuun.

Järvestä nousee kalaa, istutettua siikaa, kirjolohta ja kuhaa sekä haukia ja ahvenia. Tulvien tasausaltaana järven vedenkorkeus vaihtelee suuresti, jopa 6,5 metriä. Kesällä vaihtelu on onneksi korkeintaan puoli metriä.

Moderni ja toimiva caravan-alue

Kalajärvellä oli 300 matkailuajoneuvopaikkaa, mutta niitä vähennettiin, koska karavaanarien kalusto on kasvanut. Nykyään liikutaan paljon pitkillä yhdistelmillä ja suurilla matkailuautoilla, myös linja-autoilla. Alue kuuluu 250-paikkaisena silti edelleen suurimpien joukkoon.

Alueella on isäntäpäivystys päivittäin toukokuun puolivälistä syyskuun alkuviikoille. Muulloin päivystetään viikonloppuisin. Arkisin Kalajärvi on omatoimialue.

Alueen huoltotilat ovat hyvät, monipuoliset ja hyväkuntoiset. Pääportilla on toimisto, jonka yhteydessä on myös vessat ja lukusali. Keskellä aluetta on huoltorakennus, jossa on kemssantyhjennys, ajokaivo sekä vesipiste. Kaikki nämä toiminnot ovat katon alla sateelta suojassa. Päädyssä on pesupaikka ajoneuvoille. Samassa rakennuksessa on pyykinpesukoneita sekä leikkihuone lapsille.

Huoltorakennuksen vieressä on grillikota sekä aidattu ja monipuolinen lasten ulkoleikkipaikka. Lapsille on kesällä ohjattua toimintaa.

Kolme saunaa

Lähempänä rantaa on kokoontumistila Vankkuritupa, jossa on keittiö ja tiskipaikka, lastenhoitotila sekä vessat ja suihkut. Naisten vessat ja suihkut on peruskorjattu, ja tänä syksynä remontti jatkuu miesten puolella. Toisessa päässä rakennusta saunovat naiset ja miehet omissa saunoissaan.

Alue on suosittu, joten etenkin heinäkuussa kannattaa varautua siihen, että saunojia on paljon.

Saunarakennuksen vieressä on alkuperäinen hirsisauna, joka toimii tilaussaunana. Sen vieressä on kesäkeittiö. Kirpputorirakennuksessa myydään nykyisin ompelulankoja. Alueen portilla on kesäaikaan minitori, jossa on myynnissä sesongin vihanneksia ja marjoja.

Kalajärvi kuuluu Caravan Huiput -ketjuun.

Caravan-kalajarvi.fi

Teksti ja kuva: Antti Henttonen

Lue myös nämä esittelyt

Riemuloma Vaasan Vaskiluodolla

Riemuloma Vaasan Vaskiluodolla

Top Camping Vaasa sijaitsee Vaskiluodon saaren pohjoispäässä, auringonlaskun puoleisella niemellä. Ranta-alueella on erilaisia nurmikenttiä ja hiekkapohjaisia matkailuajoneuvopaikkoja.

Norrvalla on kuntoilun keskus

Norrvalla on kuntoilun keskus

Norrvalla on Folkhälsanin omistama paikka, jossa järjestetään liikunnallista toimintaa ja koulutusta. Lapsille ja nuorille on valtakunnallisesti tarjolla muun muassa kerho- ja leiritoimintaa sekä uimakouluja.

Kalliojärven Lukkuhaka on hyvin hoidettu

Kalliojärven Lukkuhaka on hyvin hoidettu

Kalliojärven Lukkuhaka on SF-Caravan Pohjanmaa ry:n omistama alue Isossakyrössä. Caravan-paikkoja on kolmella eri alueella loivissa rinteissä sekä lammen rantamilla.