Viehättävä VihtiPark

Viehättävä VihtiPark

SFC-VihtiPark on SF-Caravan Hyvinkään seutu ry:n ylläpitämä alue Vihdin Rauhaniemessä. Vuonna 2008 VihtiPark perustettiin tarpeeseen, sillä yhdistys oli jo pitkän aikaa etsinyt paikkaa uudelle alueelle. Sääksin tarjonta oli ollut riittämätöntä, eikä jäsenistö saanut kaipaamiaan palveluita. Tuolloin etenkin eteläisessä Suomessa oli huutava pula kausipaikoista.

Alueen kunnostaminen hoidettiin järjestelmällisesti.

– Laitoimme ihan ensimmäiseksi perusinfran kuntoon eli hoidimme sähköt, salaojituksen ja itse vaunupaikat. Sitten teimme kierroksen ja remontoimme rakennukset, yhdistyksen puheenjohtaja Raimo Kosonen kertoo.

Viimeisimpänä alueelle on saatu uusi huoltorakennus.

– Vaikka paljon toisenlaistakin puhetta kuulee, niin talkoohenki on edelleenkin voimissaan. Meillä talkoohenki on korostunut. Kun sen saa viriämään sisäsyntyisesti, alkaa tapahtua.

Alue on loivaa rinnettä ja nurmialuetta Vihtijärven rannalla, ja siellä on 150 sähköpaikkaa. Vieraspaikat on sijoitettu aivan rannan tuntumaan.

VihtiParkissa on toimintaa ympäri vuoden. Kesäkaudella isäntäpäivystys on päivittäin, talvella vain viikonloppuisin. Talvikaudella tavallisena viikonloppuna asuttuna on yleensä noin parikymmentä yksikköä.

Helsingistä VihtiParkiin on matkaa vain 50 kilometriä, joten alueelta on helppo tehdä päiväretkiä esimerkiksi pääkaupunkiseudulle.

VihtiParkille on myönnetty Vankkurihymiö vuosiksi 2017–2019.

Lapsiperheet uikkarisaunaan

VihtiParkissa on kaksi puulämmitteistä saunaa, jotka lämpiävät kesäaikaan joka päivä. Toinen saunoista on lapsiperheiden suosima uimapukusauna. Alueen uimaranta on matala, hiekkapohjainen ja lapsiystävällinen.

Lapsille on myös leikkipaikka, jossa on kesällä trampoliini. Yhteisissä tiloissa on myös muun muassa keittiö ja oleskelutupa. Alueelta löytyy luonnollisesti myös kemssan tyhjennyspaikka, suihkut ja vessat sekä pyykinpesu- ja kuivausmahdollisuus.

Alueella saa myös telttailla. Myös lemmikit ovat tervetulleita.

Kalastuksen lisäksi harrastusmahdollisuuksia alueen ympäristössä on niukalti, mutta omatoimiseen ajanviettoon mahdollisuuksia löytyy aina.

Talviteltan pystytystalkooseen itsenäisyyspäivänä valmistautuva Katja Joukainen on ollut alueella kausipaikkalaisena jo useita vuosia.

– Kyllä tänne vetää tämä hyvä porukka ja kaverit. Kesäaikaan järven läheisyys on mahtava, Joukainen kertoo.

VihtiParkissa järjestetään vuosittain yhdet treffit ja kuudesta kahdeksaan ohjelmallista tapahtumaa.

– Rantatreffit heinä–elokuun taitteessa on ehdottomasti suosituin tapahtumamme. Viime kesänä alue oli aivan ääriään myöten täynnä, Raimo Kosonen lisää.

Sfchyvinkaa.net

Teksti ja kuva Pirjo Rättyä. Artikkeli on julkaistu Caravan-lehdessä 1/2018, Caravan-lehti.fi

Tietoa kirjoittajasta

Caravan-lehti on ainoa Suomessa ilmestyvä valtakunnallinen matkailuautoilun ja -vaunuilun erikoislehti. Kuuden numeron lisäksi lehti julkaisee myös myös painettua Leirintäopasta.