Perinteikäs Tapion Tuvan Caravanpuisto

Tapion Tupa on perinteitä vaaliva talonpoikaishenkinen lomakeskus ravintola- ja kokouspalveluineen.

Tänä kesänä 40 vuotta täyttävä Tapion Tupa monine rakennuksineen rakennettiin alusta pitäen vanhoja arvoja kunnioittaen. Vuodepaikkoja Tapion Tupa tarjoaa kesäaikaan 150. Talvella petejä on käytössä noin sata. Pihapiirissä on 15 vanhaa, mutta hyväkuntoista hirsirakennusta. Vanhin pikkuaitta on rakennettu jo 1700-luvulla.

Vuoden hostelli 2019

Tapion Tupa on valittu Suomen vuoden 2019 parhaaksi hostelliksi. Vierailijat ovat antaneet positiivista palautetta muun muassa alueen viihtyisyydestä, ystävällisestä palvelusta sekä alueen monipuolisista aktiviteeteista.

Mökkimajoituksen lisäksi alueelta löytyy ympäri vuoden toiminnassa oleva caravan-alue. Sijainti heti 8-tien vierellä sopii hyvin poikkeamiseen niille, jotka ovat pohjoisen matkalla. Mutta kyllä viihdykettä pitempäänkin lomailuun ympäristöstä löytyy.

Caravan-alueella, hiekkaisella männikkökankaalla kulkee pikkuteitä ja ajoneuvopaikat ovat omissa taskuissaan. Sähköistettyjä paikkoja on 45.

Lähellä caravan-paikkoja sijaitsee huoltorakennus, josta löytyvät vessat ja suihkut sekä tiskipaikat. Huoltototilan vieressä on grillikatos. Tilaussauna löytyy päärakennuksen ja aittojen lomasta. Yleinen sauna maksaa seitsemän euroa henkilöltä.

Tuoreen pullan tuoksua

Tapion tuvan päärakennuksessa on toimisto sekä kahvila ja ravintola. Salit toimivat matkailijoiden ravintolana sekä juhlien ja tapahtumien pitopaikkana. Ravintolassa tarjotaan monipuolista lähiruokaa ja puodissa myydään paikallisia tuotteita ja elintarvikkeita.

Tuoreet munkit, possut ja pullat leivotaan päivittäin itse. Perinteinen noutopöytä katetaan joka päivä kello 11–15/16. Muuna aikana tarjolla on á la carte -annoksia.

Tapion Tuvan ala- ja yläkertaa kaunistavat vuoden mittaan erilaiset taidenäyttelyt. Pihapiirissä on puuveistoksia, ja talvella pihaa koristavat jääveistokset.

Kaikki rakennukset, käyttövesi sekä myös omassa vesipuistossa käytettävä vesi lämmitetään puuhakkeella, joka on peräisin lähiseudulta. Osa sähköstä tuotetaan aurinkopaneeleilla.

Ulkoilua ja uintia

Tuvalta löytyy oma pieni vesipuisto Tapioland. Puistossa on kaksi uima-allasta,  kahluuallas, liukumäki lapsille ja vähän isommillekin sekä saunat. Aikuisten altaan syvyys on 1,8–2 metriä, lastenaltaan 0,5–0,8 metriä. Uimalippu on voimassa koko päivän, ja se sisältää saunan ja suihkut. Vesipuiston vieressä on myös suuri leikkipuisto.

Ympäristön hiekkakankaat sopivat hyvin ”läskipyöräilyyn”. Leveärenkaisen fatbiken voi vuokrata Tapion Tuvalta.

Kalajoen hiekoille on matkaa noin kilometri. Kylpylähotelli Saniin on matkaa kaksi kilometriä. Sanin vieressä on vesipuisto Jukupark.

Tapiontupa.fi

Teksti ja kuva: Antti Henttonen. Artikkeli on julkaistu Caravan-lehdessä 4/2019, caravan-lehti.fi

Lue myös nämä esittelyt

Lapsiystävällinen leirintäalue

Lapsiystävällinen leirintäalue

Jos perheen pienimmät saavat päättää, leirintäalueeksi valikoituu Emolahti Camping Pyhäjärvellä. Sitä mieltä on ainakin alueen yrittäjä Hans Saarinen.

Top Camping Kalajoki hiekkarantoineen

Top Camping Kalajoki hiekkarantoineen

Top Camping Kalajoen alueella on 800 matkailuajoneuvopaikkaa. Tämän lisäksi alueelta löytyvät telttailualueet sekä yhteensä 87 mökkiä tai huoneistoa.

Marjoniemi ammentaa läheltä

Marjoniemi ammentaa läheltä

Pauliina ja Matti Auvisella on kaksi yritystä. Talvella pariskunta pyörittää palvaamoa Haapajärvellä ja kesäisin leirintäaluetta Pyhäjärvellä.