Lapsiystävällinen leirintäalue

Rapsuteltavia eläimiä, polkuautoja, pihapelejä ja hiekkaranta – Emolahdella lapsetkin viihtyvät.

Jos perheen pienimmät saavat päättää, leirintäalueeksi valikoituu Emolahti Camping Pyhäjärvellä. Sitä mieltä on ainakin alueen yrittäjä Hans Saarinen.

– Lapset näkee ensin eläimet, sitten hienon hiekkarannan ja lopulta lasten moottoriradan. Siinä vaiheessa vanhempien peli on pelattu, Saarinen sanoo nauraen.

Tienvarsien aitauksissa käyskentelevät lampaat, shetlanninponit, alpakat, aasi ja muuli saattavat hyvinkin herättää takapenkkiväen mielenkiinnon. Eläimiä hoitava yrittäjän 13-vuotias tytär Scarlet Saarinen vahvistaa isänsä näkemyksen siitä, että eläimet kiinnostavat.

– Täällä käy paljon lapsia. Ne tykkäävät kovasti syöttää, harjata ja rapsuttaa eläimiä, hän sanoo.

Hellepäivien lomakohde

Toinen vetonaula eli hiekkaranta avautuu silmien eteen, kun kääntää auton ratin parkkialueelle. Ranta syvenee loivasti Pyhäjärveen, joten pientenkin on siinä turvallista leikkiä. Aikuisille on tarjolla lentopallokenttää, sup-lautoja, kanootteja, soutuveneitä ja kirkkovene.

Hiekkaranta on myös paikallisten suosiossa, ja moni kuulemma tutkiikin sääennusteita päättäessään, lähteekö Emolahteen vai 140 kilometrin päähän Kalajoelle viettämään rantapäivää.

Pihapiirissä näkyy myös aiemmin mainittu lasten moottorirata. Sitä pääsee huristelemaan polku- tai lokariautoilla.

– Lokariauto on moottorikäyttöinen. Siinä on kaksi paikkaa. Voi ottaa pikkusiskon tai -veljen kyytiin, yrittäjä kertoo.

Majoittuminen onnistuu 24/7

Leirintäalue on toiminut samalla paikalla yli viisikymmentä vuotta. Alue on laajentunut niin, että nykyään se tarjoaa karavaanareille lähes sata paikkaa, joista puolet on sähköistettyjä. Kun alueella on myös mökkejä ja telttapaikkoja, ovat palvelutkin sen mukaiset.

Asiakkaiden käytössä on vessaa, suihkua, leirikeittiötä, grillikotaa ja neljä saunaa. Pari saunaa, miehille ja naisille omansa, lämpiää jo aamulla. Niistä löylyistä pääsee nauttimaan ilmaiseksi. Muuten voi vuokrata vastaanotosta perhe- tai ryhmäsaunoja. Varattavissa on myös ulkoporeallas, joka sijaitsee uusimman sauna- ja kokousrakennuksen terassilla.

Anniskeluoikeuksin varustetussa ravintolassa katetaan päivän aikana kolme noutopöytää, ja iltaisin voi tilata grilliannoksia.

Emolahti Camping toimii ympäri vuoden ja ympäri vuorokauden.

– Majoittuminen onnistuu aina. Se on meille tärkeä valtti. Otetaan Helsinki–Oulu–Rovaniemi-tien varresta asiakkaita yöpymään.

Vaikka alueella järjestetään muun muassa vanhoja ajoneuvoja kokoava Emolahti Meeting ja venetsialaiset, tapahtumat eivät ole se juttu.

– Kun on hyvä ilma, täällä on hirveästi ihmisiä. Se on jo itsessään tapahtuma, Hans Saarinen sanoo.

Teksti ja kuva: Sari Toikkanen

Emolahti.com

Lue myös nämä esittelyt

Saunaan ja uimaan ympäri vuoden

Saunaan ja uimaan ympäri vuoden

Vuonna 1975 perustettu SF-Caravan Raahentienoo ry järjesti aluksi kokoontumisia eri leirintäalueilla. Vuonna 1987 alue teki Multarantasopimuksen ja rakentaminen alkoi.

Iin Sillat tarjoaa leppoisaa leiriytymistä

Iin Sillat tarjoaa leppoisaa leiriytymistä

”Oikein ihana pienehkö camping-alue, jossa on mökkejä ja caravan-alue. Maisemallisesti tosi kiva, ja suosittelen lämpimästi välietapiksi matkalla pohjoiseen tai pois sieltä.

Marjoniemi ammentaa läheltä

Marjoniemi ammentaa läheltä

Pauliina ja Matti Auvisella on kaksi yritystä. Talvella pariskunta pyörittää palvaamoa Haapajärvellä ja kesäisin leirintäaluetta Pyhäjärvellä.