Riemuloma Vaasan Vaskiluodolla

Top Camping Vaasa sijaitsee Vaskiluodon saaressa meren rannalla, kaupungin keskustan lähellä.

Top Camping Vaasa sijaitsee Vaskiluodon saaren pohjoispäässä, auringonlaskun puoleisella niemellä. Ranta-alueella on erilaisia nurmikenttiä ja hiekkapohjaisia matkailuajoneuvopaikkoja. Puusto ja pensaat rajaavat leiripaikat usealle eri alueelle. Omaa rauhaakin löytyy alueen laidoilta. Uimarannan lähellä olevilta paikoilta avautuu merimaisema.

Sähköpaikkoja alueella on runsaasti, ja koko ajan tehdään lisää. Alueella on liki 300 caravan-paikkaa, joista 200 on varustettu sähköllä.

Leirintämökit on peruskorjattu. Niitä on 31 kappaletta. Kaikissa mökeissä on neljä vuodetta tyynyineen ja peittoneen, aurinkoterassi, lämmitys, jääkaappi, mikroaaltouuni sekä ruokailuvälineet.

Hyvät huoltotilat

Camping Vaasa kehittää kaiken aikaa leirintäpalvelujaan. Huoltorakennuksia on juuri uusittu. Niitä löytyy yhteensä kuusi. Portilla on toimistorakennus, josta saa myös ostaa muun muassa nestekaasua ja vuokrata polkupyöriä.

Vessarakennuksia on kaksi. Niistä löytyvät vessojen lisäksi suihkut, lastenhoitotilat ja juomavesipisteet. Rakennuksissa on myös inva-suihkut ja vessat, toisessa rakennuksessa lisäksi pyykinpesupaikka.

Keittiörakennuksessa valmistetaan ruuat, aterioidaan ja tiskataan astiat. Oleskelutilaa löytyy aikuisille ja perheen pienimmille. Ruokailuun on ilta-auringon puolella valoisat huoneet.

Ulkoa löytyy muun muassa puistoshakki, minigolf, polkuautorata, pomppulinna, keinut ja liukumäki.

Alueella on keittiön lisäsi useita grillikatoksia. Osassa grillataan puilla, osassa mukavasti ja siististi kaasulla.

Valmista ruokaa ja juomaakin on tarjolla. Keskellä aluetta on grilli ja pubi. Ravintolan ohjelmatarjonta alkaa yleensä juhannuksesta. Listalta löytyy muun muassa karaokea, livemusiikkia, musavisaa ja mökkitikkakilpailua. Pubi on avoinna myös muille kuin leiriytyjille.

Merellinen rantasaunakin on täysin remontoitu. Leiriytyjien vapaassa käytössä se on joka aamu, ja illalla se toimii tilaussaunana. Saunojen vieressä on hienohiekkainen uimaranta ja hyvä laituri sekä lasten leikkipaikat.

Edullinen huvipuistopaketti

Kylpylä ja Vesipuisto Tropiclandia kuuluvat samaan yritysryhmään Top Camping Vaasan kanssa, joten majoittujat saavat riemulomapaketin edulliseen hintaan.

Parin kilometrin päässä sijaitsevaan Tropiclandiaan pääsee Lilliputti-kaupunkijunalla leirintäalueen portilta. Tropiclandian uusin laite on Space Boat, jossa pyöritään pienellä kumiveneellä suppilossa.

Vesipuistossa on sekä laajat ulkotilat että lämmin kylpylähalli.

Tropiclandia.fi/top-camping.fi

Teksti ja kuva Antti Henttonen

Lue myös nämä esittelyt

Komea ja viihtyisä Kalajärvi

Komea ja viihtyisä Kalajärvi

Kalajärven caravan-alue on SF-Caravan Seinäjoen seutu ry:n omistama alue, joka sijaitsee noin 30 kilometriä Seinäjoelta etelään. Pohjanmaalaisella vaatimattomuudella alueen sanotaan olevan ”komia ja viihtyysä alue uimakelpoosen ja kalaasan järven rannas”.

Leirintää kotiseutumuseon naapurissa

Leirintää kotiseutumuseon naapurissa

Sepänniemen Lomakylä sijaitsee sopivasti sivussa pääteistä. Maisema on rauhallista maalaismiljöötä.

Åminnen lomakylässä tuoksuu meri

Åminnen lomakylässä tuoksuu meri

Åminne Stugby sijaitsee merenlahden pohjukassa aivan Maalahdenjoen suulla. Leirintäalue on suuri ja melko avoin nurmikenttä, jota puut ja pensaat reunustavat.