Oiva perhealue meren rannalla

Marianranta Camping sijaitsee aivan Kaskisten keskustan tuntumassa, joskin omassa rauhassaan.

Kaskisten kaupunki on rakennettu saarelle tiukasti ruutukaavaan. Pohjois-eteläsuunnassa katuja on kahdeksan ja poikittain alun toistakymmentä. Siinä onkin oikeastaan koko kaupunki,  joka on myös asukasluvultaan Suomen pienin.

Keskustaa halkaiseva katu kulkee kirkon ohi ja saattelee meidät kadun pohjoispäähän. Suojaisen merensalmen rannalta löytyy Marianranta Camping.

Leirintäalueen portilla on kioski, jossa toimii alueen toimisto. Kioskin yhteydessä on pieni terassi, jossa voi nauttia vaikkapa kioskilta ostetut jäätelöt.

Kioskilla saattavat poiketa myös uimarit, jotka kulkevat kunnan uimarannalle alueen kautta.

Hyvä uimaranta vieressä

 Marianranta on rauhallinen paikka koko perheelle. Kirkkokatu jää hieman sivummalle, eikä vilkasta läpikulkuliikennettä ole. Alueen pihapiirissä on vaihtelevia nurmikenttiä ja sopivasti puustoa. Matkailuajoneuvoille löytyy yhteensä 29 sähköistettyä paikkaa. Leirintämökkejä on yksitoista ja telttapaikkojakin muutama.

Rannalle ei ikävä kyllä pääse majoittumaan, mutta toki sieltä sentään tilaussauna löytyy. Kaupungin hyvä uimaranta sijaitsee aivan leirintäalueen vieressä.

Rannan hirsisessä rakennuksessa ovat saunan lisäksi huoltotilat, suihkut ja wc-tilat. Rakennuksen vieressä on keittokatos ja tiskauspaikka sekä takka grillaukseen. Huoltorakennusten vieressä on lasten leikkipaikka ja trampoliini. Lapsia kiinnostanee myös Sirius-kani, joka asustaa toimiston lähellä.

Venetaksilla majakkasaarelle

Sälgrundin saaren punavalkoinen majakka opasti merenkulkijat turvallisesti Kaskisten satamaan. Saarella toimi myös luotsiasema. Nyt saaren päärakennus ja pihapiirin aitat ja sauna ovat kesäisin turistien käytössä.

Majakkasaarelle on kaupungin kalasatamasta matkaa alle kilometri. Saareen voi tilata venetaksikuljetuksen ja pitopalvelun.

Kaskisen kaupunki laittoi Marianrannan leirintäalueen myyntiin alkuvuodesta. Ennen lehden painoon menoa saimme tiedon, että alue on myyty yksityiselle. Leirintäalueen jatkosta tai mahdollisesta yrittäjästä ei vielä tuolloin ollut varmuutta.

Keskustan nähtävyyksiä ja tapahtumia

Kaskisten kotiseutumuseo esittelee 1900-luvun vaihteen porvariskodin sekä Kaskisten merenkulkuhistoriaa. Kaskisten hienoin rakennus on laivanvarustaja Peter Johan Bladhin komea kauppiastalo vuodelta 1788. Talo palveli myöhemmin muun muassa raastuvanoikeutena, kouluna ja Kaskisten kirkkona. Nyt hienosti restauroitu talo toimii juhlien ja muiden tilaisuuksien pitopaikkana.

Kaskisten tulevista tapahtumista mainittakoon toukokuun viimeisenä viikonloppuna 28.–29. toukokuuta järjestettävät Kevätmarkkinat. Kaskisten satamassa on pidetty useana vuonna Kaskisten Silakkamarkkinat, joiden yhteydessä on ollut muun muassa taidenäyttelyitä ja rantakirppiksiä.

Visitkaskinen.fi

Teksti ja kuva: Antti Henttonen

Lue myös nämä esittelyt

Uudistunut Seinäjoen leirintäalue

Uudistunut Seinäjoen leirintäalue

Seinäjoen leirintäalue sijaitsee kaupunkialueella ollen silti metsän ympäröimä kaikilta suunnilta. Länsireunaa rajaa kirkasvetinen joki.

Kalliojärven Lukkuhaka on hyvin hoidettu

Kalliojärven Lukkuhaka on hyvin hoidettu

Kalliojärven Lukkuhaka on SF-Caravan Pohjanmaa ry:n omistama alue Isossakyrössä. Caravan-paikkoja on kolmella eri alueella loivissa rinteissä sekä lammen rantamilla.

Pieni caravan-alue kartanomiljöössä

Pieni caravan-alue kartanomiljöössä

Orisbergin leirintäalue sijaitsee kaukana pääteistä hiljaisella maaseudulla. Kyltti portilla kehottaakin ottamaan muut huomioon niin, että ”loman ja levon rauha säilyy kaikilla”.