Leirintää Tähtisillan kupeessa

Uudistuvalla Heinäsaarella on yli 60 vuotta vanhat perinteet.

Heinolan Heinäsaari sijaitsee saaressa lähellä Heinolan keskustaa. Tähtisillan lähistöltä löytyvä Heinäsaari on avoinna ympäri vuoden.

Alueella on viitisenkymmentä numeroitua sähköpaikkaa.

– Suositut tähtipaikat ovat rannan tuntumassa tai rannalla, ja niistä kolmessa on oma terassilaituri. Paikan voi varata suoraan verkkokaupan kautta, yrittäjät Elina Hynninen ja Päivi Naukkarinen kertovat.

Verkkosivujen kautta tehdyissä varauksissa asiakas pääsee katsomaan omaa varaustaan, tilaamaan lisäpalveluja sekä täyttämään myös majoituskortin ennakkoon.

– Vaikka varaus maksetaan sitä tehdessä, sen voi perua kuluitta normaalien peruutusehtojen mukaisesti. Ja jos varaus on tehty ennakkoon, voi saapua myös vastaanottoaukiolojen ulkopuolella.

Uudistuva alue

Heinäsaaren aluetta kehitetään jatkuvasti. Viime kesäksi valmistui uusi vesi- ja tiskauspiste saaren keskelle. Aikaa uudistuksille on, sillä vuokra-aikaa on jäljellä vielä 38 vuotta.

– Uusimme kolmen rantasaunan laiturit, ja pimeneviä iltoja ajatellen olemme laittaneet myös laiturien valaistuksen kuntoon. Puusaunan kiuas on uusittu, ja ensi keväälle pyrimme saamaan neljännenkin saunan laiturin uudistettua, muutaman tähtipaikan lisää sekä kahteen saunaan uudet kiukaat.

Myös olemassa olevien paikkojen parantamista on luvassa.

– Kaikessa mitä teemme, on mietittävä myös vastuullisuutta. Tulemme viestimään asiakkaillemme vielä paremmin näistä pienistä suurista asioista, kuten jätteiden lajittelusta, veden- ja sähkönkulutuksen vähentämisestä sekä siitä, miten jokainen voi näihin osaltaan vaikuttaa.

Talvella Heinäsaaressa tehdään yrittäjäpainotteisesti töitä, ja kesällä alue työllistää toistakymmentä työntekijä.

– Talvella vastaanoton aukioloaikaa on supistettu, jotta ehdimme huolehtimaan muun muassa alueen siisteydestä ja mökkien siivouksesta.

Suositut kesäteatteripaketit

Heinäsaaresta löytyy muun muassa kemssan tyhjennyspaikka, ajokaivo, neljä saunaa, lastenhoitotila ja pyykinpesu- ja kuivatuskoneet.

Mökeistä kuusi on talviasuttavia ja 11 on perinteisiä leirintämökkejä. Myös telttailu on sallittu.

Alueen vastaanottorakennuksena toimii kahvila-ravintola.

– Kesäkaudelle avasimme karkkikaupan vanhaan vastaanottorakennukseen. Talvella kaupan tuotteita myydään kahvila-ravintolassa.

Heinolan keskustan palvelut ovat vain 1,5 kilometrin päässä.

– Kaupungin ylläpitämät hiihtoladut lähtevät aivan saaren vierestä. Talvella meiltä voi vuokrata yksityisen saunavuoron rantasaunoilta, ja pidämme avannon auki koko talven. Vuokraamme myös lumikenkiä, ja lainaksi saa pulkkia ja liukureita. Jos jäätilanne sallii, pilkkimäänkin pääsee, naiset lupaavat.

Heinäsaaressa katseet on kohdistettu jo tulevaan kesään.

– Heinolan maineikas kesäteatteri on kävelymatkan päässä. Viime kesänä kesäteatterimajoituspaketit olivat suosittuja, ja ensi kesän teatteripaketit ovat jo nyt varattavissa.

Visit Heinäsaari

Teksti ja kuva: Pirjo Kärkinen

Lue myös nämä esittelyt

Messilän tarina alkoi hevostallin nurkalta

Messilän tarina alkoi hevostallin nurkalta

Neljäkymmentä vuotta sitten Messilä Campingin toiminta alkoi hevostallin nurkalta Hollolassa. Siellä metsätien reunalle oli pystytetty jokunen sähköpaikka.

Kangaslampi metsän siimeksessä

Kangaslampi metsän siimeksessä

Nastolassa sijaitsevaa SF-Caravan Kerava ry:n omaa aluetta Kangaslampea on uudistettu paljon viime vuosien aikana. – Meille on rakennuttu Koronatupa, joka sai nimensä siitä, että sen rakentaminen keskittyi juuri koronavuosiin.

Monille tuttu Camping Messilä

Monille tuttu Camping Messilä

Camping Messilä on televisiostakin tuttu ympärivuotinen alue, jota yrittäjät Päivi Saarela ja Hannu Yrjölä ovat pyörittäneet vuodesta 1997. Caravan- ja telttapaikkojen lisäksi tarjolla on kesäkäytössä olevia leirintämökkejä ja ympäri vuoden vuokrattavia saunallisia hirsihuviloita.