Mökkikylä Torassieppi on vanha kestikievari

Nykyään Torassieppi on mökkikylä, matkaparkki ja historiallinen porotila.

Torassieppi kuuluu samaan yritysryhmään kuin Harriniva ja Galdotieva sekä Hotelli Jeris ja Kilpisjärven Kilpis. Kolme ensin mainittua tarjoavat paikkoja myös karavaanareille.

Kun ajaa Muoniosta päätieltä itään ja ajaa ohi Olostunturin suuntana Pallastunturi, Toras-Sieppi-järven rannalta löytyvät Torassiepin porotila sekä mökkikylä ja matkaparkki.

Porotila on ollut saman suvun omistuksessa vuodesta 1847. Tila on lähes alkuperäisessä kunnossaan. Päärakennuksen asuintilat ovat ikään kuin suoraan asukkaiden jäljiltä. Vielä Lapin sodan aikaan tilalle ei ollut ajotietä, joten siksi Lapinkartano säilyi polttamiselta.

Lapinkartanolla on harjoitettu porotaloutta jo yli sadan vuoden ajan ja poronhoito toimii edelleen. Poroihin pääsee tutustumaan pihapiirin aitauksissa, ja lapset voivat ruokkia niitä.

Lapinkartano toimi aikoinaan myös kestikievarina, jossa porotokat pysähtyivät matkalla Muoniosta Pallastunturille. Porosafareilla poronajon tunnelmaan pääsee edelleen. Torassiepin lomakeskus järjestää pororekiajeluita ja retkiä nuotiolounaineen, myös kesällä. Hyvällä tuurilla ajelulle pääsee revontulien leiskuessa yötaivaalla.

Torassiepissä järjestetään Harrinivan tapaan myös huskysafareita sekä moottorikelkkaretkiä vaikkapa eräkämpällä saunoen ja yöpyen.

Auto matkaparkkiin

Torassiepin alueella on monipuolista mökkimajoitusta. Hauska yöpymisvaihtoehto on suuri-ikkunainen Aurora Dome. Lämmitettävät kupoliteltat seisovat järven rannassa, ja revontuliyönä taivaan loistoa voi ihailla parivuoteesta vällyn alta. Erikoisempaa majoitus- ja kokoontumistilaa löytyy myös suuresta lumihotellista tai iglusta.

Torassiepin matkailuajoneuvopaikat ovat mukavia taskuja männikössä kaartavan tien varressa. Paikkoja on kahdeksan, jotka kaikki ovat varustetut sähköllä. Läheltä karavaanareita löytyy saunarakennus, jossa ovat suihkut, vessat ja takkahuone. Keittiötiloja ei ole, siksi Torassieppi onkin matkaparkki.

Torassiepissä on myös erinomainen ravintola. Maistelemme illalla lähiseudulta pyydettyä kalaa. Ravintolan erikoisuutena onkin luomu ja lähiruoka. Perustarvikkeiksi saadaan lähiseudun poroa, riistaa, kalaa, marjoja ja sieniä. À la carte -annosten sijaan ravintolassa on viikoittain kiertävä ruokalista.

Talvisaikaan pihapiiristä löytyy Winter Villagen jääravintola.

Alueen latuverkosto on hyvä ja laaja. Sitä riittää pohjoiseen Pallastunturille ja siitä eteenpäin vaikkapa Hettaan. Etelään hiihdellessä tullaan Olostunturille. Moni tulee myös Pallastunturilta myötämaahan Torassieppiin, ruokailee laadukkaassa ravintolassa ja palaa autokyydillä Pallakselle. Laskettelijallekin Torassieppi sopii. Olostunturin rinteet löytyvät noin kymmenen kilometrin päästä läheltä Muonion kirkonkylää.

Harriniva.fi

Teksti ja kuva: Antti Henttonen

Lue myös nämä esittelyt

Hetan Kota löytyy kirkonkylän laidalla

Hetan Kota löytyy kirkonkylän laidalla

Kun lähdetään Hetan kirkolta itään Vuontisjärven suuntaan, muutaman kilometrin päästä löytyy Lomakylä Hetan Kota. Hetan Kota sijaitsee Ounasjärven rannalla, sen itäpäässä.

Kiilopää on retkeilijöiden keskus

Kiilopää on retkeilijöiden keskus

Kiilopää kohoaa 546 metrin korkeuteen. Se on yksi Saariselän suosituimmista käyntikohteista.

Ylväitä maisemia tunturijärven rannalla

Ylväitä maisemia tunturijärven rannalla

Ylläksen vanhempi caravan-alue Ylläksen Ykkös Caravan on ollut mukana seudun matkailun kasvussa. Yritystoiminta aloitettiin Äkäslompolossa saman nimisen tunturijärven rannalla vuoden 1996 alussa.