Ylläksellä vaunulta suoraan ladulle

Ylläksen Ykkös Caravan on hiihtävän karavaanarin unelma.

Parhaimmillaan vaunun pääsee parkkeeraamaan kymmenen metrin päähän Ylläksen 330 kilometrin latuverkostosta.

– Hiihtäminen on tällä puolen tunturia ehkä se ykkösasia, mutta on meillä lasketteleviakin karavaanareita paljon, yrittäjä Hilkka Alatalo kertoo.

Ykkös Caravan sijaitsee Äkäslompolon kylän ytimessä, rannan tuntumassa. Karavaanialueelta on matkaa laskettelukeskukseen ja Luontokeskus Kellokkaaseen vain nelisen kilometriä. Lapin suurin kyläkauppa, apteekki ja ravintolat löytyvät kaikki puolen kilometrin säteeltä. Lisäksi alueella pääsee kesäisin polskimaan omalla uimarannalla.

Ympärivuotisesti avoinna

Hilkka on Ykkös Caravanin vakituisille asiakkaille tuttu kasvo, eikä uudenkaan asiakkaan ole vaikea lähestyä juttelevaista emäntää.

– 22 vuotta tuli nyt täyteen, hän laskeskelee.

Ykkös Caravanilla on tällä hetkellä 70 kausipaikkaa, joissa vaihtuvuus on pientä. Käypäläisille on 30–70 paikkaa, ajankohdasta riippuen. Kun maa on kevättalvella polanteella, myös nurmialueita päästään auraamaan vaunukäyttöön.

– Toimimme lähes ympärivuotisesti. Alue suljetaan vappuna ja avataan juhannusviikolle. Sen verran on pakko hengähtää.

Hilkka on asiakkaiden tavoitettavissa joka päivä kello 9–22. Kevätaikana ja ruskalla hänellä on apunaan kokki ja siivoushenkilökuntaa. Hilkan aviomiehellä, Jarmo Alatalolla, on päätyö toisaalla.

– Jarmo mielletään yleensä talkkariksi, eikä niinkään paikan isännäksi, Hilkka nauraa.

Remppaa rempan perään

Ykkös Caravan tarjoaa myös huoneisto- ja mökkimajoitusta. Päätalon yläkerrassakin on neljä kahden hengen huonetta, joita vuokrataan keväisin.

Hilkka ja Jarmo asuttavat päätalon keskikerrosta. Lisäksi keskikerroksessa on Lyhty-kahvila, joka on avoinna ruskalla sekä helmikuun kasiviikosta vapulle.

Alimmaisesta kerroksesta löytyvät suksienhoitohuone, pyykkitupa, kuivaushuone sekä miesten ja naisten suihkut ja saunat.

Viime maaliskuussa kunnan viemäriverkosto tukkiutui, ja viemärivedet nousivat päätalon kellarikerrokseen. Vahinko tuhosi kaikki alakerran tilat, myös juuri remontoidun saunaosaston.

– Laitoimme heti väistötilat. Helpoin ratkaisu olisi ollut laittaa ovet kiinni, mutta ajattelin, että tämä on ainoa paikka, joka on kesällä auki. Oli sekä minun että matkailijoiden etu, että pidimme auki sellaisissa olosuhteissa, joissa pystyimme.

Remontti alkoi kesäkuun lopussa ja nyt uudet asiakastilat ovat pientä loppuviilausta vaille valmiit. Nopeimmat ehtivät vielä tälle kaudelle tutustumaan uusiin tiloihin, sillä hiihtolomille löytyy tilaa ja pääsiäisellekin on vielä toistaiseksi tarjolla muutamia viikkopaikkoja.

Yllaksenykkoscaravan.fi

Teksti ja kuvat Satu Renko. Artikkeli on julkaistu Caravan-lehdessä 1/2018, Caravan-lehti.fi

Lue myös nämä esittelyt

Pitkät perinteet Ukonjärvellä

Pitkät perinteet Ukonjärvellä

Kun ajetaan Ivalosta pohjoiseen 11 kilomet­riä, tullaan Inarijärven eteläisen lahdelman eli Ukonjärven rantaan. Ukonvaaran Loma­kylä löytyy Sovintovaaran ja Inarijärven välisestä loi­vasta rinteestä.

Hetan Lomakylä on lähellä keskustaa

Hetan Lomakylä on lähellä keskustaa

Pohjoisessa asukkaita on harvassa. Hetta on seudun suurin kylä, vaikka asukkaita on vain noin 800.

Hetan kirkonkylän laidalla

Hetan kirkonkylän laidalla

Hetan Kota löytyy Enontekiön Hetasta, Ounasjärven itäpäästä. Hetan kylän palvelut ovat lähellä, ja Hetta-Pallaksen ladut sekä tunturivaellusreitit kulkevat alueen vieritse.