Lähdetäänpä Livohkaan

Livohka on ammattijärjestö JHL:n omistama lomakeskus. Se sijaitsee Posion eteläpuolella Livojärven Autioselän rannalla.

Livojärvi on sokkeloinen ja risainen monine saarineen, salmineen ja niemineen. Maasto tarjoaa mukavat mahdollisuudet retkeilyyn, hiihtoon ja kalastukseen.

Vaikka kevättalvinen aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja sulattaa iltapäivällä hanget pehmeiksi, aamulla kipakan yöpakkasen jälkeen on koko järven kansi yhtä suurta luisteluhiihtoaluetta. Livohkan vastarannan hienolle männikköharjulle ja Syvänahonniemen laavulle tulee järven yli matkaa vain 1,5 kilometriä. Takaisin voi palata hienoa harjureittiä myöden 5-kilometrisen ladun kautta.

Myös Lomakeskuksen ympäristön metsistä löytyy hienoja hiihtomaastoja. Metsäladulla on mittaa 30 kilometriä. Hirsiniemen reitillä on useita tulipaikkoja.

Koiranomistajia muistetaan 2,2 kilometrin koiralenkillä. Caravan-alueen perältä lähtevä polku ajetaan säännöllisesti moottorikelkalla kovaksi.

Maanteitse noin 50 kilometrin päässä on Korouoman rotkolaakso. Sen pystysuorilla rinteillä valuvat purot jäätyvät talvella hienoiksi jääkiipeilyreiteiksi. Riisitunturin kansallispuisto on Yli-Kitkan toisella puolella noin 40 kilometrin päässä.

Moottorikelkkailuun Livohkan ympäristössä on laajat erämaat, ja jäällä ajelu on vapaata. Myös ammattikalastajat kulkevat jäällä moottorikelkoilla. Järvestä nousee saalista myös pilkillä. Leiriytymisemme aikaan jään alla vedettiin nuottaa.

Livohkan toimistolla on myynnissä muun muassa säilöttyä Livojärven särkeä sekä muikkua.

Monipuolista majoitusta

Livohkasta löytyy majoitukseen 20 erikokoista mökkiä ja caravan-alue. Myös päärakennuksessa on muutama majoitushuone. Matkailuajoneuvopaikkoja alueella on yhteensä 50. Paikat ovat järven rannassa tai vähintäänkin järvinäkymällä.

Naisille ja miehille on oma saunansa päivittäin kello 18–20. Alueella on myös uudehko tilaussauna hienolla niemellä luonnonsuojelualuetta vastapäätä.

Majoittujat voivat vapaasti käyttää grillikotia polttopuineen, potkukelkkoja, suksisettejä, erilaisia pelejä ja kirjastoa sekä kesällä soutuveneitä, pelastusliivejä ja mato-onkia. Kalastuslupakin sisältyy majoitushintaan.

Talvella huoltorakennuksena on pieni mökki, jossa on vessat, suihkut ja tiskauspaikka sekä kemssantyhjennys. Kesäkeittiöinä ja ruokailutiloina on kaksi suurempaa rakennusta. Melko iäkkäiden kesäkeittiöiden purkua ja uusimista on jo jonkin aikaa suunniteltu. Muutaman vuoden on käytössä ollut huoltohalli, jossa on varaston lisäksi suksihuolto sekä pyykkitupa.

Päärakennuksessa on toimisto sekä kiitosta saanut 80-paikkinen ravintola. Katja Oikarainen on työskennellyt Livohkan keittiössä useita vuosia ja vastaa nykyisin koko alueen pyörittämisestä.

– Pitopöytä katetaan sesonkiaikana päivittäin. Tarjolla on aamiaista sekä päivällistä seisovassa pöydässä, mahdollisimman paljon paikallisista puhtaista ja tuoreista raaka-aineista valmistettuna, Oikarainen kertoo.

Ravintolassa on anniskeluoikeudet. Joka torstai tanssitaan karaoken tahdissa.

Jhl.fi

Teksti ja kuva: Antti Henttonen. Artikkeli on julkaistu Caravan-lehdessä 2/2019, caravan-lehti.fi

Lue myös nämä esittelyt

Aavasaksa on Suomen kansallismaisemaa

Aavasaksa on Suomen kansallismaisemaa

Aavasaksa antaa enteitä pohjoisen tuntureista, vaikka se luetaankin puuta kasvavan lakensa johdosta vielä vaaraksi. Aavasaksa Tornionjokilaaksoineen on valittu yhdeksi Suomen kansallismaisemista.

Männikkö suojaa myrskyiltä Luostolla

Männikkö suojaa myrskyiltä Luostolla

Luoston Caravanpuiston alueelle tullaan päätieltä Hotelli Luostotunturin ohi. Alueen respa on hotellin yhteydessä, joten tullessa siinä kannattaa pysähtyä.

Lohijoen rannalla on hyvä leiriytyä  

Lohijoen rannalla on hyvä leiriytyä  

Yli 40-vuotias SF-Caravan Peräpohjola on hallinnut Lohirantaa jo pitkään, sillä ensimmäinen vuokrasopimus Hopeaperän alueesta allekirjoitettiin vuonna 1981. Vuosien toiminta näkyy alueella.