Ivalo River Camping

Ivalo River Camping sijaitsee nimensä mukaisesti Ivalojoen rannalla. Ivalon keskustaan on matkaa nelisen kilometriä.

Ivalo River Camping sijaitsee aivan nelostien varrella. Suurin osa caravan-paikoista sekä sauna sijaitsevat joen rannalla. Vastaanotto, ravintola, huoltorakennus sekä mökit löytyvät toiselta puolen tietä loivasta rinteestä. Alueella on myös polttoaineen sekä kaasun myyntiä.

Alueen päärakennus on uusittu tyylikkäästi muutama vuosi sitten. Saman katon alta löytyy leirintäalueen vastaanotto sekä aamiaishuone ja vessat. Rakennuksessa toimii 60-paikkainen ravintola A-oikeuksin. Toisessa päässä on reilunkokoinen ja osin katettu kesäterassi.

Uusinta uutta on hieno tilauskota, jossa aiotaan järjestää ruokailua tilauksesta. Tällöin herkutellaan esimerkiksi loimulohella ja muilla Lapin herkuilla. Kotaa vuokrataan myös yksityiskäyttöön.

Leiriydy jokirantaan

Matkailuajoneuvopaikkoja Ivalo Riverillä on 40, joista 30 on varustettu sähköllä. Suurin osa paikoista on jokirannassa. Lähellä päärakennusta on rivi hiekkapohjaisia paikkoja. Rantapaikatkin ovat hiekkapohjalla, mutta välissä on nurmikkoa. Rannan pienet korkeuserot takaavat, että kaikilta paikoilta säilyy hyvä näkymä ohijuoksevalle virralle. Karavaanaripaikat ovat avoinna myös talvella.

Minna Paaso on luotsannut aluetta miehensä Matti Järvisen kanssa puolentoista vuoden ajan.

– Vanha huoltorakennus on alueen takaosassa, mutta uusi on tulossa, Minna Paaso kertoo.

Tätä kirjoittaessa puita on jo kaadettu ja kuoppa kaivettu. Uuden huoltorakennuksen tieltä poistuu kaksi leirintämökkiä, mutta uusia rakennetaan. Tilanteesta riippuen ensi kesäksi saadaan 2–4 uutta mökkiä.

Terassilla varustettuihin mökkeihin on uusittu kaikki kalusteet kevään 2020 aikana, ja muutama mökki remontoitiin ihan kokonaan.

Rantasauna ankkuroidaan kevättulvien aikaan

Rantapenkereellä on hirsinen kesäsauna, jossa saa yhdet Suomen parhaimmista löylyistä.

– Modernimpikin sauna voisi olla paikallaan, mutta rantaa ei saa rakentaa tulvan takia. Viime keväänäkin saunan ylimmäinen laude oli veden alla. Rakennus köytetään keväisin kiinni rantapuihin, sillä muuten se saattaisi löytyä seilaamasta Inarijärveltä. Pyörien päälle rakennettuja rantasaunojakin on ajateltu, ne voisi siirtää keväällä rannasta pois. Ongelmana niissä on viemäröinti, jota rantaan ei saa tehdä, Paaso harmittelee.

Ivalo River Camping sijaitsee mukavalla paikalla myös ulkoilua ajatellen. Talvella pääsee hiihtämään ja suoraan kelkkauralle. Saariselälle on matkaa noin 25 kilometriä. Yhteistyökumppaneilla on tarjolla ohjelmapalveluja ja välinevuokrausta, ja näitä palveluita voi ostaa myös alueen toimistosta.

Kesäisin Ivalossa on myös täysimittainen frisbeegolfrata. Joelle pääsee kesällä melomaan ja kalastamaan. Tarjolla on myös koskenlaskumatkoja jokiveneellä ja kumiveneellä, Ivalosta tai Saariselän Kutturasta, välietappina Ivalojoen legendaarinen Kultala.

Teksti ja kuva: Antti Henttonen

Lue myös nämä esittelyt

Levilehdolla on pitkät perinteet

Levilehdolla on pitkät perinteet

Levin alue kasvaa hurjaa vauhtia. Se näkyy kaikessa muussa paitsi caravan-paikoissa.

Luxia Caravan Kakslauttasessa

Luxia Caravan Kakslauttasessa

Luxia Caravaniin tulijoita tervehtii muhkea puuportti, joka näkyy kauas. Sen takana seisoo pieni hirsinen toimisto, jossa on myös kahvila.

Mökkikylä Torassieppi on vanha kestikievari

Mökkikylä Torassieppi on vanha kestikievari

Torassieppi kuuluu samaan yritysryhmään kuin Harriniva ja Galdotieva sekä Hotelli Jeris ja Kilpisjärven Kilpis. Kolme ensin mainittua tarjoavat paikkoja myös karavaanareille.