Luonnonläheinen Hietasaari

Hietasaari on toinen SF-Caravan Keski-Suomi ry:n leirintäalueista. Alue on päätieltä Lintulahtea sivummassa.

Hietasaareen tulee Nelostien Hirvaskankaalta matkaa alle 30 kilometriä samoin kuin lännestä 18-tieltä Multialta. Tiet ovat asvaltoituja lähes perille asti.

Hietasaarta on pilke silmäkulmassa kehuttu myös hyvin aurinkoiseksi sen jälkeen, kun Veera-myrsky kaatoi puut lähes koko alueelta. Huumorilla tuohon oli pakko suhtautua, vaikka huomattava määrä vaunujakin tuhoutui myräkässä. Nyt reilun kymmenen vuoden jälkeen teiden varsia reunustavat jo uudet puut ja pensaat, mutta isoja honkia on vain länsilaidalla.

Maastoltaan monipuolinen

Hietasaari on maastoltaan monipuolinen. Tiestö ja paikat polveilevat rannan ja maaston mukaisesti. Alueen toisessa reunassa tontit sijaitsevat metsää kohden nousevassa rinteessä.

Alueella on 180 caravan-paikkaa, jotka kaikki on varustettu sähköllä. Isompi osa paikoista on kausipaikkalaisten käytössä, mutta vieraspaikkojakin on useita.

Huoltotilat ovat monipuoliset ja yhdistysten alueiden tapaan hyvin hoidetut ja siistit. Alueelle tultaessa vastassa on toimistorakennus. Toimiston aukioloaikoina palvelee Minimarket, josta löytyy muun muassa talous- ja elintarvikkeita.

Talvella isäntäpäivystys toimii vain viikonloppuisin, muulloin ollaan omatoimisia.

Toimiston viereisestä huoltorakennuksesta löytyy muun muassa hyvä keittiö tiskialtaineen, pyykinpesukoneet sekä suihkut, vessat ja inva-wc. Alueen molemmilla reunoilla ovat myös pienet vessarakennukset, joista toinen on aivan uusi. Rannalla on lisäksi lämmin saniteettikontti, jonka joka osastossa on suihku, wc ja pesuallas.

Nykyaikainen jäteasema sijaitsee huoltorakennuksen lähellä.

Keskusaukiolta löytyy alueen sydän

Keskusaukion takana löytyy lasten leikkipaikka, pihasaunarakennus, grillikota sekä savustuspaikka. Aukiolla toimii kesäisin Suvipuoti-kahvila, jossa tarjotaan aamiaista, kahvia ja tuoreita leivonnaisia. Alueella toimii myös varsin suosittu tilauspitsapalvelu vapaaehtoisten pyörittämänä.

Uudessa saunarakennuksessa on myös kaksi vessaa, joista toiseen pääsee myös pyörätuolilla. Talvikaudella molemmat saunat lämmitetään perjantaina ja lauantaina. Maanantaisin ja keskiviikkoisin lämpiää vain toinen saunoista. Tilaussaunaan tarvitaan kaksi varausta.

Kesällä alueelta löytyvät muun muassa petanque- ja lentiskentät, kepparirata sekä frisbeegolf. Pienen matkan päässä on kunnan luontopolku, Huutoniemen Jäkäläpolku.

Lasten viihtymiseen on Hietasaaressa kiinnitetty erityistä huomiota, ja rantakin on mukavan matala. Eräs karavaanari-isä totesi isännälle: ”Alueella on vain yksi huono puoli. Täältä ei saa lapsia millään lähtemään pois!”

Kskaravaanarit.fi

Teksti ja kuva: Antti Henttonen

Lue myös nämä esittelyt

Nopeuslaskumäestä koko perheen alueeksi

Nopeuslaskumäestä koko perheen alueeksi

Häkärinteiden tarina on legendaarinen. Nopeuslaskija Kalevi ”Häkä” Häkkinen toimi pitkään Maailman Nopeuslaskuliiton puheenjohtajana.

Aktiivisen lomanviettäjän Laajavuori

Aktiivisen lomanviettäjän Laajavuori

Laajis Oy:n omistama ja pyörittämä karavaanialue sijaitsee noin neljän kilometrin päässä Jyväskylän keskustasta, aivan Laajavuoren laskettelurinteiden juurella. – Tämä on urbaani karavaanialue, aktiivisen lomailijan ja ulkoilijan unelmakohde.

Levähdyspaikka keskellä Suomea

Levähdyspaikka keskellä Suomea

Nelostieltä on vain kilometrin poikkeama Hännilänsalmen camping-alueelle. Yrittäjä Sirpa Koivukoski pitää leirintäalueen sijaintia parhaana mahdollisena Etelä- ja Pohjois-Suomen väliä matkaaville.