Oulujärven Lomakylä – Elämäntapana 20 vuotta

Kainuunmeren rannalla sijaitsevalle Oulujärven Lomakylälle tulee matkaa Oulusta noin satakunta kilometriä.

Kuhmolainen Esa Hannukainen on luotsannut Oulujärven Lomakylää jo parikymmentä vuotta. Mukana juonessa on vaimo Hannele aina silloin kun vakituisesta työstään ehtii. Leirintäalueen pitoa Esa luonnehtii elämäntavaksi.

Lomakylä toimii Vaalan kunnan vuokramaalla ranta-alueella.

– Olemme tehneet ostotarjouksia alueesta useampiakin. Ensimmäinen oli jo joskus 17 vuotta sitten, mutta kunnan päässä ei päätöstä ole syntynyt. Viimeisin tarjous on melko tuore. Maapohjan hankkimisen jälkeen aluetta kehitettäisiin ja omia lapsia työllistettäisiin. Leirintäalueen koko on nyt kolme hehtaaria, mutta ostotoiveissa olisi koko ympäröivä kahdeksan hehtaarin alue, Esa Hannukainen kertoo.

Oulujärvellä toimi aikanaan joukko merirosvoja. Nyt Oulujärven Lomakylä järjestää lapsille merirosvoseikkailuja. Rannan lähellä hienohiekkaisen törmän reunalla on vene, josta ”kapinoivat merimiehet” voidaan patistaa kävelemään lankulle. Läheltä löytyy kiipeilyrata ja ”merirosvokahvila”. Lapsille järjestetään myös aarteenetsintää. Vanhemmat piilottavat rantahiekkaan lapsilleen jätskirahaa. Perusleikkeihin alueelta löytyy mukava paikka keinuineen ja suurine hiekkalaatikkoineen. Ja rannasta hiekkaa löytyy hiukan lisää.

Kunnalle toimitettuun kehityssuunnitelmaan sisältyy merirosvoidea laajempana. Rantaan rakennettaisiin merirosvolaiva sekä haaksirikkoutunut hylky, joka toimisi myös kesäteatterina.

Pieni kodikas leirintäalue

Oulujärven Lomakylän alueelta löytyy telttapaikkoja, mökkejä ja caravan-paikkoja, joista 30 on varustettu sähköllä. Lisäksi löytyy myös sähköttömiä paikkoja. Pienten leirintämökkien lisäksi vuokrattavissa on myös yksi isompi huvila.

– Uusi selvästi kasvava vierailijaryhmä on nuoret aikuiset. Koronakevään jälkeen matkailuajoneuvokauppa on käynyt vilkkaana ja tuonut harrastuksen pariin uusia pariskuntia ja perheitä, Hannukainen lisää.

Myös ulkomaalaisia turisteja vierailee alueella, varsinkin loppukesästä. Enimmillään alueelle majoittui yhtä aikaa kahdeksaa eri kansalaisuutta.

Tarjolla kaikki peruspalvelut

Lomakylän toimisto on portin lähellä. Sen yhteydessä toimii pieni kahvila ulkoterasseineen. Alueella on pieniä erillisiä huoltorakennuksia, joista löytyvät vessat ja suihkut sekä keittiö ja tiskipaikat. Lähempänä rantaa on katettu grillipaikka sekä useita pöytiä ja penkkejä.

Rannassa on tietenkin rantasauna. Se lämpiää tilauksesta 25 eurolla per tunti. Yösaunojat pääsevät saunomaan myös puolen yön jälkeen kymppiä kalliimpaan tuntihintaan.

Oulujärven Lomakylää ympäröi puhdas luonto. Mäntykankailta saa marjoja ja sieniä, ja järvestä nousee kalaa. Lähiseudulta löytyy Rokuan kansallispuisto ja Unescon ketjuun kuuluva Geopark, jonka jääkauden muovaama luonto on maailmanmittakaavassa ainutlaatuinen.

Teksti ja kuva: Antti Henttonen

Lue myös nämä esittelyt

Kattivankkurissa vanhakin nuortuu

Kattivankkurissa vanhakin nuortuu

Kattivankkuri on SF-Caravan Kainuu ry:n ylläpitämä caravan-alue, joka sijaitsee aivan Vuokatinrinteiden juurella, laskettelukeskuksen oman leirinnän vieressä. – Tiivis yhteistyö Vuokatinrinteiden kanssa on toiminut erittäin hyvin siitä lähtien, kun alueemme avattiin vuonna 1994, sanoo Kattivankkuri-toimikunnan puheenjohtaja Juhani Lukkari.

Upea Manamansalon leirintäalue

Upea Manamansalon leirintäalue

Manamansalon leirintäalueen huoltorakennukset ovat laadukkaita, mutta luontoon sopivia. Siisteydestä huolehtii joukko kesätyötekijöitä.

Martinlahdessa leiriydytään rannan tuntumaan

Martinlahdessa leiriydytään rannan tuntumaan

Pohjoisesta ajettaessa ensimmäisenä tulee vastaan caravan-alue, joka kantaa nykyisin nimeä Manamasalon Portti. Aikaisemmin alueen nimenä oli Manamansalon Helmi, joskin tienviitassa lukee edelleen Martinlahti.