Kajaani Cottages valtatien tuntumassa

Kun ajaa viisitoista kilometriä Kajaanista pohjoiseen, päätyy pohjoisenkävijälle sopivalle välietapille.

Kajaani Cottages Kainuun Meri -niminen lomakylä sijaitsee valtatien E63 lähellä. Se sopiikin hyvin levähdyspaikaksi Lappiin mentäessä tai sieltä tultaessa.

– Kun aamulla starttaa jostain etelärannikon tuntumasta, onkin sopiva aika jo ottaa lepo Kajaanin korkeudella. Suurin osa alueella yöpyvistä karavaanareista onkin juuri tällaisia, kertoo alueen vetäjä Juha Määttä.

Kajaani Cottages on ollut toiminnassa muutamia vuosia. Määtällä löytyy kuitenkin kokemusta leirintämatkailusta jo pitemmältä ajalta. Hän toimii nimittäin yrittäjänä Metsähallituksen omistamalla Manamansalon Leirintäalueella Ari Määtän kanssa.

Kainuun Meri

Kajaani Cottages Kainuun Meri -lomakylä sijaitsee Oulujärven Jormuanlahden niemellä, jonka kainalosta caravan-alue löytyy. Matkailuajoneuvoille sähköpaikkoja on kymmenen. Huoltorakennus ja mökit ovat hiukan kauempana päätiestä.

– Tällä hetkellä toiminta keskittyy mökkien vuokraukseen. Karavaanarien suhteen ajatus on vielä kesken. Vaunuväelle on mietitty muun muassa omaa rantasaunaa. Tilaa niemellä riittää ideoiden toteutukseen hehtaarikaupalla, Määttä pohtii.

Mökkejä Kajaani Cottages vuokraa täydellä teholla. Lähinnä huoltorakennusta on tasokkaita wc:llä varustettuja, suihkulla ja minikeittiöllä varustettuja leirintämökkejä. Pitemmällä on suurempia loma-asuntoja, joissa on myös omat saunat. Suurin mökki on sopiva kahdeksalle henkilölle, ja sillä on kokoa 150 neliötä.

Niemen kärjessä on tilaussauna, jota myös karavaanarit voivat varata käyttöönsä.

Teksti ja kuva: Antti Henttonen

Lue myös nämä esittelyt

Lumilajien Kattivankkuri

Lumilajien Kattivankkuri

Kattivankkuri on kohta viisikymppisiään juhlivan SF-Caravan Kainuu ry:n oma alue. Alue on silmiinpistävän siisti ja toimii noin viiden hehtaarin alueella, joka on osin nurmikkoa, osin sorapohjaista kenttää.

Järvimaisemaa päätien tuntumassa

Järvimaisemaa päätien tuntumassa

Kun ajetaan Kajaanista pohjoiseen, noin 40 ki­lometrin päästä viitostien viereltä löytyy Ris­tijärven Pirtti Camping. Nykyään alue näkyy päätielle, sillä tien ja alueen välistä metsää on raivattu.

Rauhallista luontoa ja kalavesiä

Rauhallista luontoa ja kalavesiä

Alle 15 kilometrin päässä Kuhmosta sijaitsevan Lentuankoski Campingin majoitustoiminta alkoi maanviljelyksen ohessa vuonna 1965. Ensimmäiset matkailijat osuivat kalaisalle paikalle sattumalta ja pyysivät silloisilta maanomistajilta lupaa pystyttää telttansa.