Vuohimäki keskustan tuntumassa

Vuohimäki Camping sijaitsee lähinnä Savonlinnaa. Kaupungin keskusta on käytännössä parin sillan takana.

Savonlinnan Vuohimäki on saanut nimensä alueella toimineesta Vuohimäen kartanosta. Leirintäalueen toimistona ja kahvilana toimi pitkään kartanon suuri historiallinen puurakennus, jossa asui aikanaan muun muassa kirjailijamme Joel Lehtonen.

Nykyisin Vuohimäen leirintäaluetta hoitaa Sun Camping -ketju, joka osti vuonna 2010 konkurssiin menneeltä Lomaliitolta sen liiketoiminnan.

– Vuonna 2015 Sun Camping allekirjoitti 15 vuoden vuokrasopimuksen Savonlinnan kaupungin kanssa. Pitkä vuokrasopimus teki kannattavaksi suurempien uudistusten tekemisen alueelle. Portille kohosikin pian moderni päärakennus, joka pitää sisällään toimiston sekä kahvilan, kertoo Sun Campingin Jarmo Ikäheimonen.

Muut huoltorakennukset ovat eri puolilla laajaa leirintäaluetta. Ylemmän kentän läheltä löytyvät vessat ja suihkut. Huoltorakennuksessa on myös kemiallisen vessan tyhjentämiseen oma huone sekä pyykkäystilat ja kuivaushuone. Alarinteestä, lähempänä rantaa löytyy myös telttailualue. Siellä ovat myös isommat vessa- ja suihkutilat sekä keittiöt ja ruokailutilat. Keittiössä on useita sähköliesiä ja tiskipöytiä. Ruokailupuolella on  useampia puisia pöytiä ja penkkejä. Telttailualueen ja vaunupaikkojen välimaastossa on isohko grillikatos.

– Vuohimäki toimii ympärivuotisesti mutta talvella koko laajaa aluetta ei kannata aurata. Siksi uuden toimistorakennuksen viereen portin lähelle on kohoamassa uusi huoltorakennus. Seinät on pystytetty  ja talo on vesikatossa. Sisustustyöt valmistuvat kevääksi 2019, Jarmo laskeskelee.

Ilmainen aamusauna

Leirintäalueen rinne laskee allas Pullinlahden rantaan, pieneen Saimaan vesistön lahdelmaan. Leirintäalueen hiekkarannalla on lasten leikkipaikka sekä tietenkin rantasaunat. Löylyt aamusaunassa sisältyvät leirintämaksuun. Illalla saunat ovat maksullisia tilaussaunoja.

Pullinlahden ranta on melko matala ja turvallinen lapsille. Matalassa lahdessa vesikin lämpiää nopeammin kuin Saimaan suurilla selillä.

Vuohimäellä pinta-alaa on yli viisi hehtaaria. Rinne viettää loivasti rantaa kohden, ilta-auringon suuntaan.  Puustoa on harvennettu roimasti, mutta suojaa on vielä tarvitseville. Pengerretyn rinteen vaunupaikkoja ja tiestöä on tasattu. Uuden toimiston läheisyyteen on tehty uusia matkailuajoneuvopaikkoja. Kaikille paikoille on nyt helpompi ajaa.

Vuohimäellä on myös muutamia mukavia leirintämökkejä.

– Vuohimäen kävijämäärät ovat lisääntyneet uudistusten myötä. Merkittävä osa vierailijoista tulee Keski-Euroopasta. Eurooppalaiset ovat kiitelleet Suomen turvallisuutta, alueella huoltomiehenä pitkään toiminut Ismo Kosonen kertoo.

Leirintäalueelta Savonlinnan keskustaan kertyy vain  kuusi kilometriä.

 

Teksti ja kuva: Antti Henttonen. Artikkeli julkaistu Caravan-lehdessä 5/2018, Caravan-lehti.fi

Lue myös nämä esittelyt

Monipuolista puuhaa Punkaharjulla

Monipuolista puuhaa Punkaharjulla

Harjutien varrella on useita levähdyspaikkoja. Etenkin Kuikonniemellä kannattaa pysähtyä, sillä tuolla sotahistoriallisella niemellä on kunnostettu linnoitusalue, joka oli osa Salpalinjaa.

Hietajärvellä viihdytään

Hietajärvellä viihdytään

SF-Caravan Pohjois-Karjala ry:n Hietajärvi sijaitsee luonnonkauniilla paikalla Hietajärven rannalla. – Alue ei ole perinteinen ruutukaavainen, vaan paikat on sijoitettu mäntymetsämaaston mukaan myös rinteille.

Linnunlaulua keskustan kupeessa

Linnunlaulua keskustan kupeessa

Joensuussa kävelymatkan päässä keskustasta on peräti kaksikin leirintäaluetta: Joensuu Caravan ja Holiday Linnunlahti. Holiday Linnunlahti sijaitsee Joensuun raviradan ja Laulurinteen vieressä.