Laamalansaari on SF-Caravan Saimaan Seutu ry:n omistama ja ylläpitämä alue Saimaalla.
– Yhdistys vuokrasi kiinteistön ja siihen kuuluvan tontin kunnalta vuonna 1983. Kaupat alueesta varmistuivat vuonna 2013. Tänä vuonna juhlimme alueen syntymäpäiviä kutsuvierastilaisuudessa, yhdistyksen tiedottaja Riitta Loisa kertoo.
Alueelle tultaessa on portinpielessä pieni kioski, terassi ja vastaanotto, jossa isännät päivystävät kesäaikaan.
– Päärakennuksena toimii vanha kyläkoulu vuodelta 1909. Koulu oli toiminnassa vuoteen 1971, kertoo yhdistyksen hallituksen edustaja Petri Karhula.
Koulun sisätiloja on uudistettu ja sisustettu viihtyisäksi. Rakennuksen toisessa päässä on kokoontumistilana komea hirsiseinäinen juhlasali, jossa voi muun muassa pelata pöytätennistä ja pöytäkiekkoa. Siellä on myös lasten leikkipaikka.
Salin ja pienemmän luokkahuoneen välissä on iso eteinen, joka on vakiintunut takkahuoneeksi. Takkahuoneessa tehtiin keväällä pintaremonttia.
Koulun keittiö toimii entisessä tehtävässään. Keittiökin on äskettäin kauniisti uudistettu lattiasta kattoon. Myös vessat ja alueen toimisto löytyvät koulutalosta.
Monipuolista maastoa
Koulun vieressä ylhäällä oleva rinne on porrastettu tasaisiksi vaunupaikoiksi. Pengerryksiä reunustavat kauniit istutukset. Pääasiassa kausipaikkalaisten käytössä ovat yläpihan paikat, joita on Laamalansaarella kolmisenkymmentä.
Koulun alapuolella rantaan laskevassa rinteessä on lisää pengerrettyjä paikkoja. Yhteensä sähköpaikkoja on 56. Alas johtavan tien varrella on hyvä pesupaikka, jossa voi huuhtaista pölyt kulkupelistään ennen leiriytymistä. Pesupaikkaa vastapäätä sijaitsevalta leikkipaikalta löytyy muun muassa trampoliini, hiekkalaatikko ja liukumäki.
Parasta Laamalansaarella on siisteyden lisäksi rauhallinen luonto sekä kirkkaat vedet, joiden äärelle vierailijat majoittuvat. Suojaisaan Mustalansalmeen eivät Saimaan kovat tuulet yllä. Veneretkelle voi lähteä moneen suuntaan kapeisiin lahtiin, joissa on kauniita kallioisia sekä hienohiekkaisia rantoja ja pikkusaaria. Joskus veneretkeläiset ovat yllätyksekseen bonganneet myös norpan matkallaan. Soutuveneen tai kanootin saa lainaksi.
Saimaasta tulee myös kalaa. Vieraspaikalle kantautui herkullinen tuoksu, kun läheisellä grillipaikalla savustettiin kolme ämpärillistä muikkuja. Suurta saalista kutsutaan alueen vierailijatkin maistelemaan. Myös kilo ahvenia näkyi ämpärissä olevan.
Yhdessä päässä rantaa on saunarakennus, jonka päädystä löytyvät vessat, suihkutilat sekä keittiö ja pyykkihuone. Toisessa päässä on veneenlaskuluiska ja venepaikat.
Saunassa on yleiset vuorot kesällä päivittäin. Naiset ja miehet vuorottelevat, paitsi perjantai-iltaisin, jolloin on uimapukusauna. Saunomaan kutsutaan konginlyönnillä.
Saunan rannassa on hyvä uimalaituri, hiekkapohjainen uimaranta ja pieni vesiliukumäki. Toisessa päässä rantaa on lemmikeille oma uintipaikka.
Teksti ja kuva: Antti Henttonen