Elämyksiä vanhassa ruukkimiljöössä

Monipuolinen Sahanlahti Resort sijaitsee vanhan sahan alueella.

Yksi Saimaan alueen vanhimmista sahalaitoksista, Puumalan eli Miettulan saha, nousi Puumalan Sahanlahdelle vuonna 1765. Sahaustoimintaa ehdittiin harjoittaa lähes 200 vuotta.

– Viimeinen saha purettiin vuonna 1936, mutta alueella on säilynyt kulttuurihistoriallisesti arvokas ruukkimiljöö. Tallessa on muun muassa koskivahdin mökki ja aitta, kertoo Sahanlahden Cecilia Mattila.

Eri puolilta aluetta löytyy myös useita eri kokoisia villoja, rivitalotyyppisiä huoneita ja perinteisempää aittaa ja Jallun Tupaa. Petipaikkoja järjestyy lähes sadalle. Sahanlahti Resort onkin oiva paikka järjestää juhlia.

Kun lääniä on tarpeeksi, niin karavaanaritkin mahtuvat hyvin rantaan. Vaunuilijoiden alue on omassa rauhassaan niemellä alueen takaosassa. Komeat kalliot ympäröivät caravan-aluetta, ja rannassa liplattelee Saimaa.

Matkailuajoneuvopaikat ovat pienten hiekkateiden varrella loivassa männikköisessä rinteessä. Kolmekymmentä sähköpaikkaa on hahmoteltu rantaan mukavasti maaston muotojen mukaan. Alueella voi majoittua myös teltalla.

Lähellä järven rantaa ovat grillipaikat, komea kota sekä laavu. Tulistelupaikkoja on useampiakin.

Useampia saunoja

Caravan-alueelle tultaessa ohitetaan huoltorakennus, josta löytyvät vessat ja suihkut. Tiskaukseen ja pyykinpesuun on erilliset tilat. Päädyssä on katettu grillauspaikka, jossa on takka, pöydät ja tuolit. Huoltorakennuksen yhteyteen on järjestetty jätepalvelut sekä vedenottopiste.

Kesäkaudella yöpymismaksuun sisältyvät saunavuorot. Naiset saunovat kello 16–17.30, ja miesten vuoro alkaa tämän jälkeen.

Artturi-saunarakennuksesta löytyy suuri sähkösauna sekä tunnelmallinen savusauna. Löylytilojen yhteydessä on viihtyisä oleskelutila ja kaksi terassia, joista on näkymä Saimaalle.

Oleskelutilassa on takka, sohvaryhmä, pöytäryhmä, juomakaappi, karaokelaitteet, valkokangas ja videotykki. Paljuja on kaksin kappalein. Tilat sopivat hyvin vaikkapa pieniin illanistujaisiin kaveriporukalle.

Sahanlahden rannassa on lisäksi perinteinen suomalainen rantasauna. Talvella rantaan rakennetaan lisäksi jääsauna sään salliessa.

Rantamakasiinin läheisyydessä on kesällä hyvä uimaranta. Ranta-alueelta löytyy myös padel-kenttä sekä trampoliini.

Monipuolinen ravintolatarjonta

Pääpaino Sahanlahdessa on ravintolapalveluissa. Alueella on kolme erilaista ruokaravintolaa. Päärakennuksen alakerran ravintola Koskivadissa on tilaa 120 hengelle. Päiväauringon puoleiselle terassille mahtuu lisäksi satakunta henkeä. Pieni kabinettikin löytyy.

Lisäksi alueella on avotuliravintola Pajapirtti sekä Rantamakasiini, joten herkuttelemaan pääsee esimerkiksi laavakivigrillin burgereilla ja napolilaistyylisillä pitsoilla kesäjuomien kera. Rantamakasiinilla on kesäkaudella musiikkiohjelmaa. Kesällä rannassa toimii myös Ginibaari.

Sahanlahden kesäteatterissa toimii Sahan Elämysverstas, jossa on kesäteatterinäytöksiä, konsertteja ja stand up -iltoja. Katettuun ja nousevaan katsomoon mahtuu 300 henkilöä.

Sahanlahtiresort.fi

Teksti ja kuva: Antti Henttonen

Lue myös nämä esittelyt

Luonnollinen Tommolansalmi

Luonnollinen Tommolansalmi

Lomakeskus Tommolansalmen kaikki rakennukset ja tilat ovat lähes silmiinpistävän siistejä, ja siitä onkin tullut kiitosta. Aluetta on pyörittänyt jo kolmisenkymmentä vuotta Eeva Leskinen apunaan siskonsa Merja Perttola.

Leirintää vanhan koulun pihapiirissä

Leirintää vanhan koulun pihapiirissä

Laamalansaari on SF-Caravan Saimaan Seutu ry:n omistama ja ylläpitämä alue Saimaalla. – Yhdistys vuokrasi kiinteistön ja siihen kuuluvan tontin kunnalta vuonna 1983.

Luontoretkelle Linnasaareen

Luontoretkelle Linnasaareen

Oravi sijaitsee parinkymmenen kilometrin pituisen kapean niemen keskivaiheilla, jonka Oravin kanava katkaisee. Kanava on lyhentänyt laivojen reittiä useita kymmeniä kilometrejä.