Perinteikäs ja uudistunut Sandösunds Camping

Vårdö pikkusaarineen pitää sisällään runsaasti nähtävää ja koettavaa. Tukikohdaksi sopii hyvin Sandösunds Camping.

Vårdö on Ahvenanmaalle idän suunnalta saavuttaessa viimeinen suurempi saari ennen pääsaarta. Sandösunds Camping sijaitsee saaren pohjoispuolella. Olof Salmi on luotsannut aluetta jo yli 30 vuotta.

– Koko ajan pitää kehittää jotain uutta, Salmi muistuttaa.

Suurehkolle alueelle onkin kasvanut vuosien mittaan monia toimintoja mökeistä saunalauttoihin. Uutta on viereen noussut kiipeilypuisto Flow Park Åland.

Leirintäalue sijaitsee kahden lahdelman välissä. Tontteja riittää helposti neljällekymmenelle vaunulle. Sähköpaikkoja on 25. Tarvittaessa alueelle mahtuu jopa satakunta matkailuajoneuvoa.

Maasto on kovapohjaista metsäistä mäntykangasta sekä avointa nurmikkoa. Molemmat merenlahdet ovat matalia ja rannat hienoa hiekkaa. Tuulen mukaan voi valita aina sen mieleisemmän puolen. Lännen puoleisella lahdella on laajempi hiekkaranta, jolle mahtuu kyläläisiäkin aurinkoa palvomaan.

Toisella suojaisemmalla lahdelmalla kelluu kaksi saunalauttaa. Suuremmassa on saunan lisäksi pieni vilvoittelumökki. Keskellä aluetta ovat keittiö ja wc-rakennus.

Eri puolella aluetta on minikeittiöillä varustettuja mökkejä. Meren rannasta löytyy sininen hirsitalo. Uusinta majoitustilaa on hieno rivitalohotelli. Mielenkiintoinen yöpymisvaihtoehto on kolmen yön paketti, johon kuuluu yksi yö Gyllenglobbin kallioisen saaren erakkomökissä.

Viihdytään Tavernassa

Leirintäalueen keskellä seisoo päärakennus, joka pitää sisällään toimiston sekä ravintola Tavernan.

– Salissa tarjoillaan aamiaista sekä paikallisia herkkuja, läheltä pyydettyä kalaa ja ahvenanmaalaista olutta. Erilaisia ryhmiä on kestitty jo 30 vuoden ajan, Salmi sanoo.

Sandösundista pääsee vesille mukavasti vuokraamalla kajakin. Jos vesielämä ei suju, voi kiivetä korkeuksiin viereisessä kiipeilypuisto Flow Parkissa aivan leirintäalueen naapurimetsässä. Minigolffareille löytyy rannan läheisyydestä 9-reikäinen rata.

Ahvenanmaan hiljaiset ja hyväkuntoiset tiet kutsuvat pyöräilemään, ja nähtävää riittää. Toisinaan kuulee sanottavan, että Ahvenanmaalla on Suomen tihein museotarjonta väkilukuun suhteutettuna.

Saaren pohjoispäästä pääsee Simskälaan, jossa on Myrskyluodon Maijan kirjoittajan Anni Blomqvistin kotitalomuseo.

Neljä kilometriä leirintäalueelta etelään Lövön kylässä (pellot kasvoivat sipulia) on Seffers Hembygdsgård, maatalo ja tuulimylly 1800-luvulta.

Vähän ennen noin vuonna 1550 rakennettua Vårdön kivikirkkoa on koulumuseo, jossa on yksi luokkahuone alkuperäisine varusteineen sekä opettajan asunto.

Etelään jatkettaessa tullaan yksityiselle laivamuseolle, joka ei ole auki säännöllisesti.

Bomarsundin linnoitukselle kilometrejä kertyy 14 ja Kastelholman linnalle 24.

Sandosund.com

Teksti ja kuva: Antti Henttonen

Lue myös nämä esittelyt

Degersand on meren äärellä

Degersand on meren äärellä

Käytännössä koko Degersand Resortin tontti on hienoa hiekkaa, joka päättyy leveään hiekkarantaan. Etelän suunnassa Degersandista avautuu upea maisema avomerelle.

Puttes Camping sijaitsee linnoituksen kupeessa

Puttes Camping sijaitsee linnoituksen kupeessa

Puttes Camping on Ahvenanmaan vanhimpia leirintäalueita. Olen itse vieraillut alueella ensimmäisen kerran vaunun kanssa jo yli 30 vuotta sitten, sitä ennen telttaillen.

Käringsundissa on uutta ja vanhaa

Käringsundissa on uutta ja vanhaa

Käringsund Resort & Conference on osa uudempaa ja modernimpaa kokonaisuutta, mutta leirintäalueella sekä huoltorakennuksilla on jo jonkin verran ikää. Camping-alueelle saavuttaessa ajetaan ensin alueen ohi 350 metriä ravintolarakennukselle, josta löytyy toimisto.