Kuusiston saaressa leiriydytään

Caravan-alueen lisäksi Kuusistossa on puurakenteinen Kuusiston kirkko kirkkomaisemineen sekä piispanlinnan rauniot.

Turun eteläpuolelta Kuusiston saaresta löytyy 1200–1300-luvun vaihteessa katolisen kirkon rakennuttaman linnan rauniot. Linnassa pitivät aikoinaan leiriä niin sotilaat kuin kauppiaatkin. Piispanlinna purettiin uskonpuhdistuksen aikaan, ja osa kivistä käytettiin Turun esilinnan rakentamiseen.

Kuusistosta löytyy toisenlainenkin leiri. Toisessa päässä saarta majailevat SF-Caravan Kaarina ry:n jäsenet. Alueelle johtaa kapea, mutta perille saakka asvaltoitu tie.

Alueen portilla on huoltorakennus, josta löytyvät toimisto, tiskipaikka, kemssantyhjennys sekä vessat. Rakennusta uudistettiin kesällä 2016, jolloin sitä laajennettiin invavessan ja -suihkun verran.

Toimiston viereisessä rakennuksessa ovat kokoontumistilat sekä suuri terassi. Alueen toisessa päässä lähempänä rantaa ovat sauna, ulkotiskipaikka, grillimökki. Näiden vieressä on monipuolinen lasten leikkikenttä. Sitä ympäröivä aita uusittiin alkukesästä 2019.

Sauna on kovassa käytössä

Saunarakennus on nyt siistissä kunnossa, kun sen ulkoseinät maalattiin loppukesästä 2019. Kesäsesongin aikaan saunotaan joka päivä. Saunan yhteydessä on hyvät pesu- ja suihkutilat, tilava takkahuone sekä terassi merelle päin.

Uimapaikatkin ovat kunnossa. Viime kesän helteillä hiekkarannalla oli vilskettä, kun veden lämpö oli 25 astetta. Uimalaiturin uusiminen aloitettiin syksyllä ja se valmistuu tämän kevään aikana.

Kuusistosta saa lainata venettä, ja suojaisia vesistöjä löytyy melojillekin.

Suurkaupungin Turun vaikutus näkyy rantarakentamisessa. Lähiseudulla on toinen toistaan upeampia kesähuviloita.

Aina on tilaa vielä yhdelle

Kuusistossa on paljon kausipaikkoja, mutta vierailijoillekin löytyy aina tilaa. Sähköpaikkoja on yhteensä 70. Vaunualueet ovat meren suuntaa viettävässä loivassa rinteessä, osittain pengerrettynä eri tasoihin. Vieraspaikkojen lisäksi vapaat kausipaikatkin ovat aina käytettävissä. Jopa niin, että kun kausipaikkalainen palaa alueelle, hän odottaa toisaalla, jos hänen paikallaan on vieraita.

Kuusisto on avoinna ympäri vuoden. Isäntävuorot toimivat kesällä joka päivä, keväällä ja syksyllä viikonloppuisin. Muulloin Kuusisto on omatoimialue. Toki alueella on usein kausipaikkalaisia huolehtimassa asioista talvellakin, varsinkin viikonloppuisin.

Kuusistosta etelään kohti Korppoota lähdettäessä päästään Saariston Rengastielle. Kuusisto onkin hyvä aloitus- tai lopetuspaikka pitempää tai lyhyempää Rengastietä kulkevalle karavaanarille. Viime kesänä alueella tuntuikin olevan yllättävän paljon kiinnostuneita.

Kuusisto on tarkoitettu vain SF-Caravan ry:n jäsenille.

Teksti ja kuva: Antti Henttonen

Lue myös nämä esittelyt

Ruissalossa on rokkia ja rauhaa

Ruissalossa on rokkia ja rauhaa

Ruissalo on sekä luonnoltaan että kulttuurihistorialtaan arvokas ja moni-ilmeinen alue. Sen lehdot kuuluvat kansalliseen lehtojensuojeluohjelmaan, ja lähes koko saari liitettiin Natura 2000 -verkostoon.

Historian siipien havinaa Kuusistossa

Historian siipien havinaa Kuusistossa

Turun eteläpuolella sijaitsevasta Kuusiston saaresta löytyy 1200–1300-luvun vaihteessa perustetun katolisen kirkon linnan rauniot, jossa pitivät aikoinaan leiriä sotilaat ja kauppiaat. Piispanlinna purettiin uskopuhdistuksen aikaan Kustaa Vaasan käskystä.

Kasnäs Caravan: Etelään lomalle

Kasnäs Caravan: Etelään lomalle

Se avattiin kesällä 2015 ja on avoinna ympäri vuoden. 25 euron vuorokausihintaan sisältyy tänä talvena viereisen kylpylän ja kuntosalin vapaa käyttö.