Etelälahti kansallispuiston kupeessa

SF-Caravan Etelälahti ry hyväksyttiin SF-Caravanin jäsenyhdistykseksi vuonna 2015.

Yhdistys toimi Etelälahden Ulkoilu ry -nimisenä vuodesta 2013 alkaen. Etelälahden alue on vuokrattu Vantaan kaupungilta ja se toimii edelleen myös kaupungin virkistysalueena.

Etelälahden lähellä ovat Nuuksion monipuoliset ulkoilumaastot ja Nuuksion kansallispuisto.

– Alueemme on edelleen myös ulkoilijoiden käytössä, kesäaikaan parkkipaikka on usein täynnä. Hyvin tänne kuitenkin olemme kaikki mahtuneet, SF-Caravan Etelälahti ry:n hallituksen jäsen Monika Malmsten kertoo.

Etelälahden caravan-alue sijoittuu Ollilantien molemmin puolin ja se jakautuu kolmeen vähän erityyppiseen alueeseen. Maasto on viehättävästi kumpuilevaa nurmikenttää, joten alueelle tulevan on hyvä varautua kiilojen käyttöön.

– Hieman olemme tuosta epätasaisuudesta saaneet palautetta, mutta työskentelemme koko ajan asian eteen. Maastoa parannellaan ja paikkoja suoristellaan.

Usein caravanalueilla näkee erilaisia unohtuneita kasoja, jotka saattavat vuosikausiakin odotella siivousta. Etelälahdessa näin ei ole, alueen nurkat ja seinustat ovat harvinaisen siistejä.

– Jos joku jättää kausipaikalta lähtiessään jälkeensä sotkua, se siivotaan meillä heti pois. Siisteys on meille kunnia-asia, Malmsten korostaa.

Yhdistys ei järjestä alueella treffejä, mutta alueelle kokoonnutaan viettämään esimerkiksi pikkujouluja tai kesäkauden päättäjäisiä.

Kolme rantasaunaa

Etelälahden alueella on 172 sähköpaikkaa, joista valtaosa on kausipaikkoja. Alueella saa myös telttailla. Tarjolla ovat peruspalvelut, eli kemssan tyhjennyspaikka, ajokaivo, suihkut ja vessat sekä keitto- ja tiskaustilat. Alueella on myös pyykinpesumahdollisuus ja useita grillauspaikkoja. Suurin grillauspaikka on rannassa ja siellä on muurattu tiiligrilli sekä keittiötila puuhelloineen. Talvella palvelut ovat rajoitetut. Osaan vesipisteistä tulee vesi vain kesäaikaan.

Rannassa pääsee uimaan ja siellä on kolme saunaa eli miesten ja naisten saunat sekä tilaussauna suihku- ja pukuhuonetiloineen sekä vilvoitteluterasseineen. Miehille ja naisille on omat uimalaiturit. Sauna yleisillä vuoroilla sisältyy leirintähintaan.

Nuuksion maastot tarjoavat liikuntamahdollisuuksia kaikkina vuodenaikoina. Lisäksi rannan pelialueella ovat myös frisbeegolf-, verkkopallo- ja pallopelikentät. Vesillekin halutessaan pääsee.

Etelälahdessa työt tehdään pääosin talkoilla. Talvella alueella on perjantaista sunnuntaihin isäntäpäivystys. Kesäkaudella isäntäpäivystys on joka päivä. Lisäksi järjestetään esimerkiksi siivoustalkoita aina, kun tarvetta niille on.

– Talkoisiin on riittänyt hyvin väkeä. Meillä on myös erittäin toimiva ja ahkera aluetoimikunta, Monika Malmsten kiittelee.

Etelalahdenulkoilu.fi

Teksti ja kuva Pirjo Rättyä. Artikkeli on julkaistu Caravan-lehdessä 1/2018, Caravan-lehti.fi

Lue myös nämä esittelyt

Luonnonrauhaa Lähilammella

Luonnonrauhaa Lähilammella

Lähilampi tarjoaa leirintää luonnonrauhassa vain noin puolen tunnin ajomatkan päästä Helsingistä.

Vuoden 2017 Caravan-alue: Ainutlaatuinen Rastila Camping

Vuoden 2017 Caravan-alue: Ainutlaatuinen Rastila Camping

Karavaanarit ovat valinneet Rastila Campingin Helsingistä ja Mikkelin Suomenniemellä sijaitsevan SFC-Laamalansaaren Suomen parhaiksi leirintäalueiksi. Huomionosoitus on tunnustus pitkäaikaisesta ja tuloksekkaasta työstä karavaanareiden parhaaksi.

Luonnonmukaista merenrantamaastoa

Luonnonmukaista merenrantamaastoa

Skeppars löytyy Sondbyn kylän läheltä, Suomenlahden suojaisan lahden rannalta. Skepparsin caravan-alueella on 90 sähköistettyä matkailuajoneuvopaikkaa.