Koko päivän rantalomakohde

Kristalliranta sijaitsee Pyhäjärven itärannalla. Se on seudun leirintäalueista lähimpänä Säkylää.

Kristalliranta on hyvä rantalomakohde. Kun aamuaurinko on Kristallirannassa noussut metsän takaa, se paistaa upealle hiekkarannalle ihan koko päivän laskeakseen illalla vastarannan taakse.

Kristallirannassa voi leiriytyä ympäri vuoden. Kesäsesonkina ravintola on auki päivittäin, talviaikaan viikonloppuisin ja arkisin tilauksesta. Ravintolassa on tarjolla lounaspöytä, kahvia, jäätelöä ja pientä purtavaa. Tilauksesta ruokailu voidaan järjestää jopa 190 henkilölle.

– Meillä on A-oikeudet ja karaokea viikonloppuisin ympäri vuoden. Puolet terassista on lasitettu, ja siellä on terassikelit ympäri vuoden, kertoo alueen yrittäjä ja omistaja Eija Mäenpää.

Alueen sähkö tuotetaan pääosin omalla aurinkovoimalalla.

Puuterasseja vierailijoille

Caravan-alue sijaitsee ravintolan vieressä hiekkapohjaisessa rantamännikössä.  Alue on pidetty luonnonmukaisena, puuston ympäröimänä maastona.

Matkailuajoneuvopaikkoja on yhteensä 56. Reissaajille on varattuna 20 paikkaa. Alueella on myös joitakin kausipaikkoja.

– Kesäaikaan suosittelemme paikkavarausta soittamalla tai sähköpostilla, Mäenpää toivoo.

Yöpymishintaan kuuluu puupohjainen terassi. Näin hiekkakin pysyy paremmin vaunun ulkopuolella. Osa paikoista on lähellä rantaa, osa taaempana männikön suojassa.

Päärakennuksen alakerrassa sijaitsevissa huoltotiloissa on suihkut, wc:t, tiskipaikka ja pyykinpesutilat. Kesäsesonkina käytetään lisäkapasiteettina alueen perällä sijaitsevia wc- ja suihkutiloja.

Grillikatoksia on kaksi, molemmat sijaitsevat hiekkarannan vieressä. Myös jätevesien ja kemssan tyhjennyspaikat ovat käytettävissä.

Alueella on myös runsaasti mökkimajoitusta. Paritalotyyppisiä perhemökkejä on 12. Caravan-alueen vieressä on erämökki ja alueen pohjoisosassa neljä isoa hirsihuvilaa. Mökeistä yksi isompi on omarantainen. Lisäksi alueella on kymmenen leirintämökkiä.

Kolme erilaista saunaa

Kesällä kylvetään pääasiassa rantasaunassa, josta pääsee suoraan Pyhäjärveen. Auringonlaskua voi ihailla saunan terassilla. Talvella lämpiää pienempi konttisauna ja vilvoitteluun tehdään avanto.

– Yleiset saunavuorot ovat perjantaisin ja lauantaisin, naiset kello 17–18 ja miehet kello 18–19. Saunaan voi varata yksityisvuoron lisämaksusta, Mäenpää muistuttaa.

Kolmas sauna on tilava tilaussauna ravintolan alakerrassa. Lauteille mahtuu jopa 20 henkeä. Saunatiloissa on oleskelupaikka, oma grillikatos sekä palju. Tarvittaessa onnistuu ruoka- ja juomatarjoilu, mutta saunatila on anniskeluvapaata aluetta eli omat juomat sallitaan.

Kristallirannassa on lapsille leikkialue ulkona sekä leikkihuone sisällä päärakennuksessa. Pihapelejä on lainattavissa, ja vuokrattavissa pari soutuvenettä ja vesijettiä sekä neljä sup-lautaa.

Kristalliranta.fi

Teksti: Antti Henttonen

Lue myös nämä esittelyt

Siisti ja suosittu Pitkäjärvi

Siisti ja suosittu Pitkäjärvi

Pitkäjärvi on toiminut SF-Caravan Kokemäen seutu ry:n omana alueena jo vuodesta 1997. Alue perustettiin entiselle kaupungin leirintäalueelle Pitkäjärven Vapaa-aikakeskuksen kupeeseen.

Luonnonläheinen Lomakallio

Luonnonläheinen Lomakallio

Matkailutila Isojärven Lomakallio on avoinna toukokuun puolivälistä elokuun puoleen väliin ja muulloin sopimuksen mukaan. Isojärven etelärannalla sijaitsevalla alueella on 40 caravan-paikkaa, joista 30 on varustettu sähköllä.

Aktiivista touhua monen ikäisille

Aktiivista touhua monen ikäisille

Sieravuoren alue sijaitsee Pyhäjärven länsirannalla, Säkylää vastapäätä. Alue on avoinna huhti–toukokuun vaihteesta syyskuun puoleen väliin.