Tuusniemi Caravaniin on helppo tulla

Tuusniemi Caravan sijaitsee aivan ysitien kupeessa noin 60 kilometriä Kuopiosta Joensuun suuntaan.

Monelle ohikulkijalle on Tuusniemeltä jäänyt mieleen Viihdekeskus HojoHojo. Sen viereen satama-alueelle on vuonna 2008 perustettu Tuusniemi Caravan. Alueen ylläpitäjänä on vuodesta 2019 toiminut satamakahvila Juojärven Helmi.

– Aluksi kesänuoret hoitivat aluetta ja pitivät infopistettä, mutta vuonna 2016 kuvio muuttui yrittäjävetoiseksi, sanoo aluetta nykyisin pyörittävä Sirpa Voutilainen.

Kahvila sijaitsee alueen rannassa, ja siellä on tarjolla leivonnaisia ja pikkusuolaista. Kahvilassa on myös myynnissä paikallisten tuottajien ja yrittäjien tuotteita.

Tuusniemi Caravan sijaitsee puhtaan ja kirkasvetisen Juojärven rannalla, joka kuuluu Saimaan latvavesistöön. Alueella on Angry Birds -monitoimilaiva sekä leikkialue lapsille, ja myös uimapaikka soveltuu lapsille. Alueen kaunista rantabulevardia pitkin kulkee ulkoilureitti.

– Tyypillinen asiakas on keski-ikäinen pariskunta, joka viipyy meillä yhdestä kolmeen vuorokautta. Viime kesänä tosin lapsiperheiden määrä selvästi lisääntyi.

Hieno tukikohta retkille

Tuusniemi Caravan on avoin viheralue sataman vieressä. Sähköpaikkoja löytyy 25, ja käytettävissä on muun muassa ajokaivo, vessat, suihkut sekä pyykkitupa. Saunaa alueella ei ole.

Alueella on myös beachvolley-kenttä. Muitakin mahdollisuuksia liikuntaan löytyy, sillä parin kilometrin päässä on frisbeegolf-rata ja noin kilometrin päässä kuntoportaat.

Lähellä on myös mahtavia luontokohteita, joista tunnetuin lienee Seinävuoren rotkolaakso. Ja Silmäsuon luonnonsuojelualue on harjusuppaan muodostunut vetinen neva, jonka merkityt polut sopivat kaikenikäisille.

Valamoon on matkaa reitistä riippuen noin 52–68 kilometriä ja Lintulan luostariin vajaa 40 kilometriä.

Alueella on perjantaisin maaseututori, ja muitakin tapahtumia järjestetään.

Alueelta on Tuusniemen kirkonkylään noin kilometri. Satama-alueella muita palveluja tarjoavat muun muassa kesäkahvila Rantamylly, Viihdekeskus HojoHojo ja Keramiikkapaja Savetar.

Ohtaansalmen siltojen lisäksi matkailijaa saattaa kiinnostaa myös Täyssinän rauhan rajamerkki, joista yksi sijaitsee juuri sillan kohdalla 12 kilometriä Tuusniemeltä Outokumpuun päin. Uusi ja vanha silta muodostavat maisemallisesti ja historiallisesti arvokkaan kokonaisuuden.

Koivulahden Myllykosken retkeilyalueella on kolme nuotiopaikkaa ja luontopolut. Myllykoskelta pääsee myös Kyläkiekan 3,3 kilometrin pituiselle reitille, jonka varrella voi tutustua nykyajassa elävän, pienen savolaiskylän arkipäivän elämään.

Tuusniemen vanha puukirkko sijaitsee aivan kylän keskustassa. Se toimii tänä vuonna myös Tiekirkkona.

Visittuusniemikaavi.fi

 Teksti ja kuva: Pirjo Rättyä

 

Lue myös nämä esittelyt

Karaokea Iisveden Rantapaviljongissa

Karaokea Iisveden Rantapaviljongissa

Raimo Rukola on pyörittänyt Suonenjoella sijaitsevaa Iisveden Rantapaviljonkia parikymmentä vuotta. Koko tuon ajan, ja pitemmänkin, on karaoke innostanut suomalaisia, myös karavaanareita.

Leppoisaa lomailua ja yhteistä tekemistä

Leppoisaa lomailua ja yhteistä tekemistä

SF-Caravan Keski-Savo ry:n väki pitää tärkeänä, että Jokirannan campingalueelle tuntee olevansa tervetullut. – Vieraat otetaan kättelemällä vastaan, yhdistyksen sihteeri Katri Räsänen sanoo.

Alatalo on sopivasti sivussa

Alatalo on sopivasti sivussa

Parisenkymmentä kilometriä Kuopiosta pohjoiseen ja maisema vaihtuu: on hiekkatietä, peltoaukeaa, järvenselkää ja punamullalla maalattuja vanhoja hirsirakennuksia. Alatalon leirintäalueelle saapuva saa nauttia maaseudun kauniista näkymistä, mutta myös sen rauhasta.