Piirun verran parempaa palvelua

Leppävirran Mansikkaharjulla halutaan palvella aina vain paremmin, huumoria unohtamatta.

Kurvoo pihhaan -kyltti opastaa Mansikkaharjuun. Perillä vastaan tulee muitakin hyväntuulisia kylttejä – jopa koiria opastetaan niiden omalle Facebook-paikalle sekä vedenlipityspaikalle.

Vastassa ovat myös camping- ja lomakeskusalueen yrittäjät Jukka ja Eija Havukainen yhdessä Topi-koiransa kanssa.

– Topi on meidän asiakaskontaktipiällikkö. Vakiokävijät kysyvät heti, onko Topi paikalla, Jukka Havukainen nauraa.

Pariskunta ryhtyi Mansikkaharjun yrittäjiksi viisitoista vuotta sitten. Paikka oli telttailijoiden suosiossa jo 1960-luvulla, mutta pääsi vuosikymmenien aikana rapistumaan. Nyt aluetta on uudistettu ja kehitetty, mikä näkyy yöpyjien määrässä.

– Vuonna 2004 alueella oli 1 738 yöpymisvuorokautta. Viime vuonna niitä oli vähän reilu 28 000.

Matkailuautolla terassipaikalle

Mansikkaharju sijaitsee aivan 5-tien varrella.

– Meille on helppo poiketa. Hiekkatietä ei tarvitse ajaa pätkääkään. Meillä koko alue on asvaltoitu, joten kuran ja pölyn kanssa ei ole ongelmia.

Kompakti alue viettää järven rantaan. Ylätasanteella on vajaa kolmekymmentä vaunupaikkaa ja alempana lisäksi neljä matkailuautolle tarkoitettua terassipaikkaa.

– Niitä ei ole muualla Suomessa. Autosta pääsee paljain jaloin suoraan terassille, josta on näköala järvelle.

Karavaanareita palvelee myös puolitoista vuotta sitten valmistunut huoltorakennus, jossa sijaitsevat vessat, suihkut, pyykinpesutilat ja keittiö ulkoterasseineen. Rannassa lämpiää viime kesänä peruskorjattu sauna. Sitä odotellessa voi vaikka lähteä saunalenkille kajakilla, kanootilla, polkuveneellä tai polkupyörällä. Niitä saa käyttää ilmaiseksi.

Lapsille on tarjolla potkulautaa ja pompputelttaa muiden muassa. Lapsiperheiden suosiossa on myös seisovassa pöydässä tarjolla oleva aamiainen, jonka voi varata kesäaikaan. Talvella aamiaispöytä on ryhmien tilattavissa.

Havukaiset pyörittävät lisäksi juhla- ja pitopalvelua, joten vuonna 1870 rakennetun päärakennuksen salit täyttyvät välillä korkokenkien kopinasta ja leninkien värikirjosta. Perinteisesti Harjutalo kokoaa ihmisiä myös juhannusjuhliin sekä äitienpäivä- ja isänpäivälounaalle.

Yöpyä voi myös vaikka iglussa

Isompi vaunukunta voi varata vaunupaikan lisäksi myös telttapaikan, mökkimajoituksen tai vaikkapa yönseudun kodassa, kellarissa tai laavussa. Uusinta uutta on iglumajoitus. Kahdeksankulmaisessa iglussa on lasikatto, joten sen oleskelu- ja nukkumistiloista voi ihailla lahden aaltoja tai tähtitaivasta. Halutessaan lasit voi myös pimentää. Muutoin 25-neliöisessä iglussa on keittiö, vessa ja suihku. Iglu valmistuu ensi kesäksi.

– Pyrimme aina uusiutumaan, palvelemaan piirun verran paremmin, Jukka Havukainen sanoo.

Mansikkaharju.net

Teksti ja kuva: Sari Toikkanen. Artikkeli on julkaistu Caravan-lehdessä 3/2019, caravan-lehti.fi

Lue myös nämä esittelyt

Alatalo on sopivasti sivussa

Alatalo on sopivasti sivussa

Parisenkymmentä kilometriä Kuopiosta pohjoiseen ja maisema vaihtuu: on hiekkatietä, peltoaukeaa, järvenselkää ja punamullalla maalattuja vanhoja hirsirakennuksia. Alatalon leirintäalueelle saapuva saa nauttia maaseudun kauniista näkymistä, mutta myös sen rauhasta.

Karaokea Iisveden Rantapaviljongissa

Karaokea Iisveden Rantapaviljongissa

Raimo Rukola on pyörittänyt Suonenjoella sijaitsevaa Iisveden Rantapaviljonkia parikymmentä vuotta. Koko tuon ajan, ja pitemmänkin, on karaoke innostanut suomalaisia, myös karavaanareita.

Kotoisasti Myllykosken Kievarissa

Kotoisasti Myllykosken Kievarissa

Pälkäneläiset Hannele ja Markku Oksanen ovat parkkeeranneet vaununsa Myllykosken Kievarin pihapiiriin niin kuin lähes parinakymmenenä kesänä ennen tätä. Nykyään heidän mukanaan kulkee punainen muovikippo, jonka he heti tultuaan täyttävät ja asettavat vaunun viereen.