
SF-Caravan Pirkanmaa ry:llä on kaksi aluetta: Maisansalo Teiskossa ja Vankkurimännikkö Virroilla. Vankkurimännikkö perustettiin vuonna 1976, ja yhdistys osti tontin sekä alueella sijaitsevan kiinteistön Virtain kaupungilta vuonna 2012.
– Alueen palveluita ja käytettävyyttä on kehitetty matkan varrella. On huomioitu käyttäjien tarpeita, viihtyvyyttä, toimivuutta sekä turvallisuutta, yhdistyksen hallituksen jäsen Taina Hanhinen kertoo.
Hanhinen mainitsee, että valtaosa töistä on tehty talkoovoimin, mikä kertoo yhteisön vahvasta sitoutumisesta alueen kehittämiseen ja kunnossapitoon. Remontit jatkuvat, sillä syksyllä on tarkoitus aloittaa puusaunan peruskorjaus.
– Saunamaailmamme on elämys. Siellä pääsee nauttimaan viiden erilaisen saunan lämmöstä, ja lisäksi on vielä Patosen tilaussauna. Välillä pääsee pulahtamaan Patolampeen ja talvisin avantoon.
Alueella on kotagrilli, tunnelmallinen takkatupa ja suosittu käpygrilli, joilla voi tulistella säässä kuin säässä. Illanistujaisiin tai juhlatilaisuuksiin voi vuokrata myös viihtyisän riihen.
Hyvät illanviettomahdollisuudet
Alueella on runsaasti tekemistä liikkujille. Tarjolla on mahdollisuuksia muun muassa lenkkeilyyn, sulkapalloon, sählyyn, minigolfiin sekä rantalentikseen.
– Vesillä viihtyvälle on sup-lautoja ja polkuveneitä. Läheisellä järvellä on alueen oma vene, jota voi lainata kalastukseen tai souteluun, Hanhinen kertoo.
Lemmikeille on oma uimaranta ja toimistorakennuksessa pesupaikka.
Sateella sisätiloissa voi pelata biljardia tai pingistä, heittää tikkaa tai pelata erilaisia muita pelejä. Tapahtumien aikaan alueen Huvikummussa palvelee Huvipub, jossa järjestetään muun muassa karaokea, bingoa, tietovisoja sekä orkesteritansseja.
– Kesäaikana tunnelmaa täydentää maakellariin remontoitu Harald’s Pubin kesäterassi. Pubit ovat avoinna tapahtumien lisäksi satunnaisesti myös viikonloppuisin ja aurinkoisina kesäpäivinä.
Huvikumpu on vuonna 1926 valmistunut rakennus, joka toimi alun perin lastenkotina. Tuolta ajalta on jäänyt monia muistoja ja esineitä, jotka ovat esillä Huvikummun käytävien seinillä.
Paljon erilaisia tapahtumia
Vankkurimännikössä järjestetään tapahtumia ympäri vuoden.
– Meillä on tanssien lisäksi erilaisia teema- ja treffiviikonloppuja kuten esimerkiksi lasten tapahtumaviikonloppu, pubitikkakisat, venetsialaiset, valojuhla ja paljon muuta, Hanhinen luettelee.
Alueen 50-vuotista taivalta päästään juhlimaan elokuussa.
– Täällä rento lomailu ja luonnonläheisyys yhdistyvät runsaaseen harrastus- ja ohjelmatarjontaan. Alue sopii niin perheille, pariskunnille kuin ystäväporukoillekin, hän lisää.
Vankkurimännikön läheltä löytyvät Torisevan luontopolku ja rotkot sekä Pirkan taival. Helvetinjärven kansallispuiston lisäksi luontoa pääsee ihailemaan myös Seitsemisen kansallispuistossa. Lähistöllä on 9-reikäinen golfkenttä, ravirata, ampumarata sekä moottorirata. Virtain kaupungin palveluille on noin seitsemän kilometriä.
Teksti ja kuva: Pirjo Kärkinen