Kemin camping jäätyy talveksi

Kemin LumiLinna on vuosittain meren rantaan rakennettava maamerkki. Linna on avoinna tammi–huhtikuussa.

Vuodesta 1996 lähtien LumiLinna on pystytetty uudelleen joka talvi. Ja joka kevät se haihtuu taivaan tuuliin, paitsi nykyisin osa LumiLinnaa on avoinna läpi vuoden.

LumiLinnan uusi päärakennus monipuolisine palveluineen on vihitty virallisesti käyttöön maaliskuun alussa 2019. Päärakennuksessa sijaitseva SnowExperience365 toimii vuoden jokaisena päivänä. IceRestaurant365:ssa voi laskea jäämäkeä ja ihastella jääveistoksia viiden asteen pakkasessa.

Lumen ja jään elämyksiä on Kemissä aina tarjolla.

Merivedestä Lumihotelli

Tänä talvena LumiLinnan alueelle nousee muun muassa LumiHotelli ja luminen tuubimäki. Muurien, tornien, lumi- ja jääveistosten rakennusmateriaalina käytetään merivettä. Vuonna 2019 teemana oli kummituslinna. Tämän talven LumiLinna avautuu jälleen tammikuussa, mutta tulevan lumitaideteoksen teema oli vielä tätä kirjoitettaessa salaisuus.

LumiLinna-alueella voi vierailla myös ilman pääsylippua, jolloin voi poiketa kahvilla ja kotitekoisella jäätelöllä Lumipallo-jäätelöbaarissa tai ruokailemassa Lumihiutale-näköalaravintolassa. Viileiden kokemusten ohella voi nauttia arktisia herkkuja ravintola LumiHiutaleen noutopöydästä taikka à la carte -aterioita.

LumiLinna 2020 avataan 18. tammikuuta, ja se on avoinna maanantaista sunnuntaihin kello 10–18.

Kun kesä koittaa…

LumiLinnan sulaessa keväällä paikalle muuttaa LumiLinna Camping. Alueella on 24 sähköistettyä matkailuajoneuvopaikkaa. Tällä hetkellä Kemissä ei ole talvella avoinna olevia caravan-alueita.

– Puistopaviljongin yhteydessä toiminut matkaparkki on suljettuna johtuen puiston uudistustöistä. Tulevaisuudesta ei ole vielä päätetty, Puistopaviljongin ravintolasta kerrotaan.

Naapurista Keminmaalta löytyy matkaparkki Motel Käpylän yhteydestä. Alue on ympärivuotinen. Palveluina on hintaan sisältyvä sähkö, wc:n käyttö motellin auki-oloaikana sekä juomaveden täyttö. Suihku tai saunavuoro järjestyy pientä maksua vastaan. Motel Käpylä on 50-vuotias nostalginen maantiemotelli. Naapurissa palvelevat Citymarket ja Alko.

Experience365.fi

Teksti ja kuva: Antti Henttonen. Artikkeli on julkaistu Caravan-lehdessä 6/2019, caravan-lehti.fi

Lue myös nämä esittelyt

Pitkät perinteet Ukonjärvellä

Pitkät perinteet Ukonjärvellä

Kun ajetaan Ivalosta pohjoiseen 11 kilomet­riä, tullaan Inarijärven eteläisen lahdelman eli Ukonjärven rantaan. Ukonvaaran Loma­kylä löytyy Sovintovaaran ja Inarijärven välisestä loi­vasta rinteestä.

Galdotieva on erämaassa keskellä ei mitään

Galdotieva on erämaassa keskellä ei mitään

Kun lähtee Hetasta pohjoiseen kohti Norjaa ja Kautokeinoa ja ohittaa havupuurajan, voi todella sanoa olevansa keskellä ei mitään. Galdotievan mökki- ja caravan-alue toimii Palojärven rannalla.

Mellajärven rannalla viihtyy

Mellajärven rannalla viihtyy

Mellajärvi on sijainnistaan huolimatta helposti saavutettavissa pääteiden lähellä. Tornioon matkaa kertyy noin 90 kilometriä ja Rovaniemelle 60.