
Mustaniemen leirintäalueelle saavuttaessa näkyviin tulee kaksi pitkähköä, asuintalon näköistä rakennusta. Paikka on sotien jälkeen rakennettu Suomen armeijan upseerien asunnoiksi.
– Mustaniemi toimi myöhemmin leirikeskuksena ja pari vuotta väliaikaisesti kouluna, kertoo alueen nykyinen omistaja Mika Pyykkönen.
Pyykkönen osti alueen Haminan kunnalta vuonna 2006 ja alkoi muuttaa sitä caravan-alueeksi. Rakennusalalla toiminut Pyykkönen on tehnyt alueella uudistustöitä ja remonttia jatkuvasti. Paikat ovatkin siistissä kunnossa.
Toinen rakennus on asuinkäytössä, eli isäntä on aina paikalla. Alakerrassa on alueen vessat ja suihkut, joita on uudistettu yksi kerrallaan. Kaikissa vessa- ja suihkutiloissa on erilaiset yksilölliset kaakeloinnit.
Monipuolinen toimistorakennus
Toisessa samankokoisessa rakennuksessa on alueen toimisto. Samassa yhteydessä on kahvilatiski ja ammattikeittiön laitteet. Mustaniemessä ei toimi säännöllisesti kahvilaa tai ravintolaa, mutta virvokkeita on myynnissä.
– Kahviossa järjestetään välillä erilaisia tilaisuuksia, kuten alueen pikkujoulut, Pyykkönen lisää.
Toisessa päässä toimistorakennusta on kolme vuokrattavaa huonetta. Rakennuksessa on myös keittiö, josta löytyy tiskipöydät, liesi, kahvinkeitin ja mikro. Pyykinpesukin onnistuu.
Huoltorakennuksen edustalla hieman alempana rinteessä on tilava grillikota ulkopöytineen, jonka lähellä on pieni leikkipaikka perheen pienemmille trampoliineineen. Alueella on myös laavu.
Rannan hirsirakennuksen molemmissa päädyissä on sauna, joista toinen on isompi. Kausipaikkalaisilla sauna sisältyy hintaan yleisillä vuoroilla, vierailijoilla peritään pieni maksu. Perhesauna järjestyy hintaan 18 euroa/tunti.
Saunoissa on omat pukuhuoneet, mutta keskellä rakennusta on lisäksi suurehko takkatupa yleiseen ja yhteiseen oleskeluun. Tila on vuokrattavissa yksityiskäyttöön. Saunan edustalla järven puolella on terassi. Järvi aukeaa auringonlaskun suuntaan.
Väljät caravan-paikat
Nelisenkymmentä caravan-paikkaa sijaitsee loivassa rinteessä harvakseltaan. Kolmeenkymmeneen saa sähköä.
Paikat on pengerretty tasaisiksi tonteiksi vapaamuotoisesti maastoa mukaillen. Muutamia paikkoja on aivan veden äärellä. Kausipaikkalaisilla on mahdollisuus muokata paikkaansa oman maun mukaan.
Uimalaiturin lähellä on hieman suurempi kenttä, joka on helppo vierailijoille.
– Pienenä rasitteena alueen hankinnassa tuli kuntalaisten uimarannan käyttöoikeus. Rasite on todella pieni. Uimassa käy satunnaisesti muutama kylän nuori.
Uimaranta on hiekkapohjainen ja lapsiystävällinen. Mustaniemessä on käytössä soutuveneitä, ja aluetta kiertää kuntorata sekä talvella valaistut koneladut ja virallinen kelkkareitti.
Kahden kilometrin päästä löytyy kyläkauppa ja rosvopaistiravintola. Turkian tanssilavalle on matkaa alle viisi kilometriä.
Teksti ja kuva: Antti Henttonen