Toivosen eläinpuistossa pääsee menneeseen

Zoo Caravan ei rehvastele upeilla tiloillaan, mutta pääasia onkin eläinpuisto sekä talonpojan museo.

Zoo Caravan sijaitsee Kälviällä noin kymmenen kilometriä Kokkolasta. Kesäisin auki olevalta alueelta löytyy 15 matkailuajoneuvopaikkaa, joista kahdeksaan saa sähköä. Paikat ovat nurmikkopohjaisessa mäntymetsikössä. Mökkejä on kaksi.

Alueella on peruspalvelut kuten keittokatos, tiskipaikka, grillikatos ja ulkokäymälä.

– Sauna on aina päällä ja toimii perhesaunana tilauksesta, kertoo isäntä Matti Toivonen.

Museoalueella kävijöitä on vuosittain noin 30 000. Aluetta hoitaa vuonna 1985 perustettu perheyritys.

– Kaikenlaiset vanhat esineet ja asiat kiinnostivat jo pikkupoikana. Esineitä on museolla nyt luetteloituna 12 509 kappaletta. Kaiken kaikkiaan niitä on paljon enemmän, ja mukana on myös vanhoja valokuvia, Toivonen kertoo.

Matti Toivonen on saanut useita yrittäjä-, matkailu-, kulttuuri- ja museoalan palkintoja sekä kunniamainintoja. Kälviän kotiseutuyhdistyksen puheenjohtajana hän on toiminut yli 40 vuotta. Viimeisin kunnianosoitus on vuonna 2019 Kotiseutuneuvos-arvonimi. Kaikesta tästä huolimatta Museovirasto ei ole hyväksynyt aluetta viralliseksi museoksi. Museonimen käytön eteenkin sai tehdä pitkään töitä.

Kymmeniä rakennuksia

Alueella on paljon nähtävää ja koettavaa kaiken ikäisille. Talonpojanmuseo ja sen yhteydessä toimiva Eläinpuisto käsittää noin 50 rakennusta. Alueen ytimenä toimii Matintalo sekä Savupirtti-kahvila, jonka yhteydessä on myös caravan-alueen toimisto. Viereisessä Matintalossa on juuri uudistunut lastenmuseo. Käsityö- ja lahjapuodista löytyy runsaasti ostettavaa.

Museoalueella on muun muassa piilopirtti, torppa, tervanpolttajan mökki, paja, luhtiaitta, karjamaja, navetta, kala-aitta, sauna, käsityömuseo, konemuseo, erämuseo, 40-luvun koulu, kauppapuoti, paja, polttomoottorimuseo… Alueelta löytyy myös vanhoja autoja ja traktoreita sekä kalastusalus.

Lapsille leikkimistä ja paijaamista

Museoalueella järjestettiin pari vuotta sitten lasten asuntomessut. Alueelle nousi useita hienoja leikkimökkejä. Osa pikkutaloista on näyttelytiloina, osa lasten leikkimökkeinä.

Vaikka leikkipaikkoja on useita, eniten kiinnostusta herättävät yleensä eläimet. Osa museon rakennuksista on toiminnassa olevia eläinsuojia, navettoja, talleja, sikaloita ja kanaloita. Suomalaisen maalaiskylän eläimiä puistossa majailee kymmenittäin.

Kesäkaudella on museon ja eläinpuiston alueella paljon mielenkiintoisia työnäytöksiä, jotka esittelevät vanhoja talonpoikaisia työperinteitä, niin naisten kuin miestenkin askareita.

Teksti ja kuva: Antti Henttonen

Lue myös nämä esittelyt

Sexsjö on uranuurtajien alullepanema

Sexsjö on uranuurtajien alullepanema

Sexsjön portille todellakin sopii Suomen karavaanareiden symboli eli vankkurit. SF-Caravan Pietarsaaren seudun yhdistystä oli perustamassa vuonna 1976 Bror Eklund ja Antero Rankala, jotka molemmat olivat jo mukana aloittamassa valtakunnallisen SF-Caravan ry:n toimintaa.

Kokkola Camping on Meripuistossa

Kokkola Camping on Meripuistossa

Kokkola Camping uudistuu kaiken aikaa. Keskeltä aluetta löytyy uusi huoltorakennus, jossa on vessat, suihkut, invasuihkut sekä keittiöt ja pyykinpesupaikka.

Luodolla on leppoisaa

Luodolla on leppoisaa

Luodon saarelle vievän sillan kainalossa on palvelukeskus Strandis, jossa on kyläkauppa, posti, polttoainejakelu, ravintola sekä caravan-alueen toimisto. Ravintolan edustalla on suuri terassi, josta on näkymät järvelle.