Vantaan Tallilla viihdytään

Vantaan Talli sijaitsee Turkhaudassa Hausjärvellä.

Vantaalle on matkaa, mutta Ryttylän ja Tervakosken palvelut ovat lyhyen ajomatkan päässä. Tervakosken Puuhamaahan ajaa noin 15 minuuttia.

SF-Caravan Vantaa ry:n hallinnoima alue on monen muun SFC-alueen tavoin rakennettu vanhan maatilan pihapiiriin.

Yhdistyksen hallituksen jäsen Pertti Ruotsi kertoo, että kesäisin Puuhamaa vetää alueelle vierailijoita.

– Meillä ei ole uimarantaa, mutta Puuhamaan kävijät ovat asiasta yleensä hyvinkin mielissään. Kun vanhemmat ovat koko päivän vahtineet lapsiaan veden äärellä, täällä voi perheen pienimmät päästää leikkimään huoletta, Ruotsi kertoo.

Lapsille alueella on oma leikkipaikkansa, lisäksi lainaan saa pyöriä ja polkuautoja.

Viime kesänä alueella järjestettiin ensimmäiset treffit lapsille. Treffit tulevat saamaan jatkoa todennäköisesti jo ensi vuonna.

Petanque-treffien kanssa järjestettiin yhdessä uusi Nostalgiatapahtuma, jonne kutsuttiin vanhoja tallilaisia.

– Vierasmäärä yllätti meidät positiivisesti, joten ensi vuonna Nostalgiapäivä tullaan järjestämään omana tapahtumanaan, Pertti Ruotsi sanoo.

Tallitoimikunta vastaa treffien ja tapahtumien järjestämisestä. Navetan ”Alisilla” kokoonnutaan vapaamuotoisempaan illanviettoon ja ”Ylisillä” vietetään isommat juhlat. Ylisille mahtuu noin 100 juhlijaa. Alueen isompia treffejä ovat Naistenpäivät, Musiikkitreffit ja Valojuhlat.

Vantaan Tallin päärakennuksessa on muun muassa keittiö, pehtoorin kammari, biljardihuone, wc ja oleskelutilaa. Johanna Grönlund on viikonlopun isäntävuorolainen.

Vieraspaikkoja myös talvella

Vantaan Tallilla on 50 kausipaikkaa. Joulukuisena viikonloppuna asuttuna oli kymmenkunta yksikköä.

– Kesällä vierailijoita tulee tietysti enemmän, mutta näin hiljaiseenkin aikaan keskimäärin pari yksikköä tulee viikonlopun viettoon, viikonlopun alueisäntä Johanna Grönlund kertoo.

Kausipaikkalaisten isäntävelvollisuuksiin kuuluu yksi viikko kesäaikaan tai kolme viikonloppua sesongin ulkopuolella.

– Toistaiseksi on isäntiä riittänyt ihan hyvin. Meillä tosin yhdistyksen hallitus lähti ihan konkreettisiin toimiin kausipaikkalaisten keski-iän nuorentamisessa, Pertti Ruotsi huomauttaa.

Hallitus päätti, että alle 35-vuotiaat karavaanarit saavat ensimmäisen kausimaksun puoleen hintaan. Tarjous on voimassa ensi vappuun saakka.

Luonto on Vantaan Tallilla lähellä ja metsäänkin pääsee hyvin, vaikka kuntoilupolkuja ei varsinaisesti ole.

– Minä kaipaisin latuja, mutta kyllä täällä on aina aika saatu hyvin kulumaan. Muutkin tuntuvat keksivän puuhaa, sillä kesäisin ja syksyisin näkee, kun toiset kantavat metsästä kantarelleja kassikaupalla, Pertti Ruotsi hymyilee.

Sfc-vantaa.fi

Teksti ja kuvat Pirjo Rättyä. Artikkeli on julkaistu Caravan-lehdessä 1/2017, Caravan-lehti.fi

Lue myös nämä esittelyt

Hyväntuulinen Hämeenhelmi

Hyväntuulinen Hämeenhelmi

SF-Caravan Ydin-Häme ry:n Hämeenhelmi sijaitsee Janakkalassa maaseudun rauhassa, noin kolmen minuutin ajomatkan päässä Helsinki–Tampere-moottoritieltä. Tervakosken Puuhamaahan alueelta ajelee noin seitsemässä minuutissa.

Tavataan Tilkkarissa

Tavataan Tilkkarissa

Tilkunpelto on SF-Caravan Kanta-Häme ry:n omistama alue Hämeenlinnan Lammilla. Yhdistys osti vuokramaille perustetun alueen itselleen kymmenisen vuotta sitten.