Monenlaista toimintaa ympäri vuoden

Hyvin hoidettu Tilkunpelto sijaitsee Lammilla keskellä rauhallista kantahämäläistä maaseutua.

Vuonna 1982 perustettu SF-Caravan Kanta-Häme ry lunasti Tilkunpellon omakseen kesällä 2007. Sen jälkeen omaa aluetta on kunnostettu ja uusia rakennuksia pystytetty lukuisilla talkoilla.

– Tilkunpellon sauna on valmistunut vuonna 2000 ja se peruskorjattiin vuonna 2021, yhdistyksen puheenjohtaja Jyrki Petsalo kertoo.

Yleisillä vuoroilla saunovat naiset ja miehet erikseen. Muina aikoina voi varata isännältä tilaussaunan. Alueelta löytyy myös erillinen tilaussauna, Pikkusauna. Se valmistui vuonna 2022 vaunusaunan tilalle.

Alue sijaitsee Teurojärven rannalla, mutta varsinaista uimapaikkaa rannassa ei ole. Järven erottaa alueesta leveä kaislikko. Sen sijaan saunan viereen on kaivettu allasalue, jonne pääsee laskeutumaan saunan terassilta rappuja pitkin.

Isomman rantasaunan vieressä on myös kaksi pyöreää uima-allasta, joiden vesi suodatetaan kirkkaaksi. Altaat ovat kesäaikaan käytössä koko päivän iltakymmeneen.

Useita huoltorakennuksia

Tiskaukseen ja pyykinpesuun on saunarakennuksessa oma tilansa. Vieressä on kesäkeittiö sekä uudehko wc- ja suihkurakennus, josta löytyy myös kemssan tyhjennyspaikka. Saunojen lähellä kohoaa komea grillikota, jossa on tilaa jopa yli 20 hengelle. Taustalla on varastohalli koneille ja työkaluille.

Keskellä aluetta on vanha lato, jossa tanssitaan. Tilkunpellossa järjestetään vuoden mittaan monia erilaisia juhlia ja treffejä, ja vielä loppuvuodesta on luvassa halloween ja pikkujoulut.

Satuimme alueelle Valojuhlien aikaan, jolloin Tanssilatoon oli järjestetty myös lapsille päivädisko. Lapsia on muistettu myös muuten. Alueella on hyvä leikkikenttä, josta löytyvät keinut, liukumäki, karuselli, leikkimökki, hiekkalaatikko, kiipeilyteline ja trampoliini. Käytettävissä on myös kepparirata, pingispöytä, polkuautoja ja polkuvene. Nuorta väkeä ja nuoria lapsiperheitä näkyykin Tilkkarissa runsaasti.

Uusi ja komea Tilkuntupa

Alueen portilla on uusin rakennus.

– Tilkuntupa valmistui vuonna 2023. Rakennuksessa on toimisto, kioski sekä ulkoterassi, ja alakerrassa on avara oleskelutila televisioineen, moderni keittiö ja vessat, Petsalo luettelee.

Yläkerrassa on lapsille hienot leikki- ja pelipaikat.

Alueen maasto on mielenkiintoisen vaihtelevaa. Puustoa löytyy, ja maasto laskee loivasti järven suuntaan. Sähköpaikkoja on kaikkiaan 150 ja kausipaikkalaisia 97.

Vieraspaikkoja on rannan nurmikentällä, joka sijaitsee lähellä sauna- ja huoltorakennuksia. Paikkoja on myös toisella laidalla, uudemmalla hiekkakentällä, sekä tilapäisesti tyhjillä kausipaikoilla.

Ulkoilumahdollisuudet Tilkunpellossa ovat hyvät. Viereisessä metsässä kulkee merkitty luontopolku. Talvisaikaan hiihdellään Teurojärven jäällä tai Lammin laduilla muutaman kilometrin päässä. Hämeenlinnan kaupunki ei enää tee latua alueelle asti.

Lähialueen palvelut löytyvät vajaan kymmenen kilometrin päästä joko Lammin keskustasta tai Kauppakeskus Tuulosesta.

Sfc-kantahame.com

Teksti ja kuva: Antti Henttonen

Lue myös nämä esittelyt

Vanhan maatilan pihapiirissä

Vanhan maatilan pihapiirissä

Vantaan Talli sijaitsee Hausjärven Turkhaudalla. Vantaalle on matkaa, mutta Ryttylän ja Tervakosken palvelut ovat lyhyen ajomatkan päässä.

Vantaan Tallilla viihdytään

Vantaan Tallilla viihdytään

Vantaalle on matkaa, mutta Ryttylän ja Tervakosken palvelut ovat lyhyen ajomatkan päässä. Tervakosken Puuhamaahan ajaa noin 15 minuuttia.

Tavataan Tilkkarissa

Tavataan Tilkkarissa

Tilkunpelto on SF-Caravan Kanta-Häme ry:n omistama alue Hämeenlinnan Lammilla. Yhdistys osti vuokramaille perustetun alueen itselleen kymmenisen vuotta sitten.