Järvimaisemaa ja välitöntä tunnelmaa

Säynäniemen leirintäalue tarjoaa uudistuvan leirintäpaikan Längelmäveden rannalla.

Säynäniemen leirintäalue sijaitsee rauhallisella paikalla Pappilanselän rannalla Orivedellä.

– Alue on palvellut matkailijoita jo vuosikymmeniä, ja sen vahvuus on aina ollut kaunis järvimaisema ja välitön tunnelma. Teemme yhteistyötä Ruovesi Campingin kanssa tarjotaksemme entistä parempia elämyksiä vierailijoille, alueen yrittäjä Kari Luomanperä kertoo.

Säynäniemessä on viime aikoina tehty monenlaisia, paikoin mittaviakin, uudistuksia.

– Saunatilat ja yleiset suihkutilat uudistettiin jokin vuosi sitten, ja myös vaunukenttää sekä teltta-aluetta muokataan toimivammaksi. Työt aloitettiin jo viime vuoden puolella.

Veneilijöitä huomioidaan laajentamalla vierasvenesatamaa.

– Rantapaikkoja, ravintolaa terasseineen sekä asiakkaiden käytössä olevaa yhteiskeittiötä on uudistettu, Luomanperä jatkaa.

Alue on avoinna toukokuun alusta elokuun loppuun ja rajoitetusti keväällä sekä syksyllä (1.4.–30.4. ja 31.8.–30.9.). Rannan caravan-paikat ovat hieman kalliimpia (40 e) kuin muualle sijoitetut (32 e), mutta molemmista vuorokausihinnoista saa kahden euron SF-Caravanin jäsenalennuksen. Hintaan sisältyy myös sauna yleisillä vuoroilla.

Juhannuksena ja tapahtumissa alueella on erityishinnoittelu.

Lemmikit ovat tervetulleita

Säynäniemessä on 57 caravan-paikkaa, joista 47 on varustettu sähköllä, sekä 16 erikokoista ja eri tavoin varustettua leirintämökkiä.

– Omalle porukalle voi varata joko tynnyrisaunan tai päärakennuksessa sijaitsevan isomman puulämmitteisen saunan, Luomanperä jatkaa.

Lapsille on leikkipaikka, trampoliini, lautapelejä sekä erilaisia ulkopelejä. Uintimahdollisuuden lisäksi alueella voi tehdä pieniä retkiä.

Myös lemmikit ovat tervetulleita Säynäniemeen.

– Alueen väljät paikat ja luonnonläheisyys sopivat hyvin lemmikkien kanssa matkaaville. Liikkuminen on helppoa, ja rantamaisemat tarjoavat mukavia ulkoilureittejä.

Säynäniemen ravintola toimii samalla myös vastaanottona, ja siellä on tarjolla muun muassa virvokkeita ja maukkaita burgeriaterioita.

Luonnonläheinen ja kehittyvä alue

Längelmävesi tarjoaa hyvät kalastusmahdollisuudet. Alueella järjestetään myös erilaisia harrastetapahtumia, lapsille suunnattuja tapahtumia ja peräkonttikirppis. Lisäksi tarjolla on ajoittain karaokea sekä elävää musiikkia.

Säynäniemen leirintäalue sijaitsee vain 30 kilometriä Tampereelta. Oriveden keskustaan on noin seitsemän kilometriä.

– Säynäniemi on lämminhenkinen, luonnonläheinen ja kehittyvä leirintäalue, jossa yhdistyvät perinteinen leirintätunnelma ja uudistukset. Se sopii yhtä hyvin karavaanareille, perheille, pariskunnille kuin lemmikkien kanssa matkustaville, Kari Luomanperä lisää.

Saynaniemi.com

Teksti ja kuva: Pirjo Kärkinen

Lue myös nämä esittelyt

Viehättävä VuoriCaravan

Viehättävä VuoriCaravan

Alueen somisteena on käytetty rohkeasti kiviä. Alueen tiivis kivipohja ei sateesta pehmene.

Karavaanialueelta suoraan mäkeen

Karavaanialueelta suoraan mäkeen

Sappee Resort on ympärivuotinen matkailukeskus. Talvella pääsee rinteeseen laskettelemaan ja lautailemaan, kesällä seikkailupuisto ja alamäkipyöräily tarjoavat liikunnallista aktiviteettia.

Hengähdyspaikka Kankarisveden rannalla

Hengähdyspaikka Kankarisveden rannalla

Camping Rasua sai vuosi sitten uuden elämän, kun alueen yrittäjinä aloitti pariskunta Minna Simsiö ja Jukka Vuorela. He ovat myös Multialla sijaitsevan Camping Sinervän yrittäjiä.