Pellosta toimivaksi caravan-alueeksi

Kaikille nykyään avoin Vuorenmäki tarjosi aluksi kesäkausipaikkoja SF-Caravan Lahden Seutu ry:n jäsenille.

Artjärvellä sijaitseva Vuorenmäki on omatoimialue, mutta kesäaikaan viikonloppuisin alueella on isäntäpäivystys. SF-Caravan Lahden Seutu ry järjestää alueella myös treffejä ja tapaamisia.

– Olemme vuokranneet Vuorenmäen caravan-alueen Villikkalanjärven rannassa pitkällä sopimuksella Maatalousyhtymä Tupaselta, yhdistyksen puheenjohtaja Juha Hartman kertoo.

Vuonna 2001 perustettu Vuorenmäki on entisellä peltoalueella. Sen toisessa päässä kohoaa Vuorenmäen harju, jossa kiertää pururata.

– Alue oli melko paljasta avointa nurmikenttää lukuun ottamatta rannan pensaita ja pieniä puita. Nyt rajalle istutetut puut ovat jo alkaneet saada mittaa, Hartman lisää.

Alueen tiestö on kovapohjaista soraa. Sähköpaikat, joita on 75, ovat joko hiekalla tai nurmikolla. Alueen sähköistys aloitettiin syksyllä 2008 upottamalla maahan satoja metrejä kaapelia. Samalla parannettiin salaojitusta.

– Keväällä 2010 asennettiin kiinteät pistorasiat. Tuolloin loppui vuorenmäkeläisten sanoin ”pimeässä taapertaminen”, kun alueelle saatiin myös ulkovalaistus.

Huoltorakennuksia valmistuu

Alueen oma sauna valmistui keväällä 2009. Yleiset saunavuorot sisältyvät yöpymismaksuun perjantaisin ja lauantaisin.

Saunalla on vessat ja käyttövesipiste. Saunan vierestä löytyy pienempi talousrakennus, jossa on keittiö ja lisää vessoja. Kemssan tyhjennys on talousrakennuksen läheisyydessä. Kaasumyyntiä alueella ei ole.

Alueen toisella laidalla on grillikota, ja kodan vieressä on tilava puinen terassi, jossa mahtuu vaikka tanssimaan.

Lapsia varten on leikkikenttä sekä polkuautoja. Alueen läheisyydestä löytyy myös urheilukenttä.

Pieni vastaanottorakennus sekä roskakatos ovat heti sisääntuloportin vieressä.

Hyvä ranta lapsille

Savipohjainen ranta on matalahko ja soveltuu hyvin lasten vesileikkeihin. Villikkalanjärveltä virtaa pieni joki Säyhteeseen ja Pyhäjärveen. Pieni kanoottiretkikin siis onnistuu.

Yhdistyksen soutuvene on käytössä majoittujille. Kalaonnea pääsee kokeilemaan lunastamalla kalastusluvan Ravintola Bomontista. Artjärven kylän keskustaan on noin kaksi kilometriä.

Tänä vuonna Vuorenmäessä järjestetään muun muassa Juhannustapaaminen, Artjärven ärinät heinäkuussa, Pelitreffit syyskuussa ja Syystreffit lokakuussa sekä pikkujoulut.

Treffeillä ja tapaamisissa on tapahtumakohtaiset taksat. Tarkemmat tiedot löytyvät yhdistyksen kotisivuilta.

Sfclahdenseutu.fi

Teksti ja kuva: Antti Henttonen

Lue myös nämä esittelyt

Kangaslampi metsän siimeksessä

Kangaslampi metsän siimeksessä

Nastolassa sijaitsevaa SF-Caravan Kerava ry:n omaa aluetta Kangaslampea on uudistettu paljon viime vuosien aikana. – Meille on rakennuttu Koronatupa, joka sai nimensä siitä, että sen rakentaminen keskittyi juuri koronavuosiin.

Herrasmanni – uudistuva leirintäalue

Herrasmanni – uudistuva leirintäalue

Ahtialassa sijaitsevalle Herrasmannin leirintäalueelle on noin kahdeksan kilometriä Lahden keskustasta. Jo vuonna 1960 perustettu alue on avoinna kesäaikaan ja toimii muuna aikana omatoimialueena.

Leininranta on todeksi tullut unelma

Leininranta on todeksi tullut unelma

Leininranta löytyy Iitin läheltä, pari kilometriä Iitistä Lahden suuntaan. Alue sijaitsee Leininselän järvenomaisessa poukamassa.