Tilava ja hieno alue Etelä-Lapissa

Keskellä eteläisen Lapin luontoa sijaitseva Mellajärvi on silti lähellä pääteitä ja helposti saavutettavissa.

SF-Caravan Länsi-Pohja ry:n Mellajärvi, joka tunnetaan myös nimellä Mella, sijaitsee luonnonkauniin Mellajärven ran­nalla. Neljän hehtaarin kokoiselle alueelle mahtuu 250 matkailuajoneuvopaikkaa, joissa kaikissa on säh­kökaappi.

Yhdistyksen puheenjohtajana on 14 vuoden ajan toiminut Rauha Niemelä.

– Kausipaikkalaisia on alueella tällä hetkellä neli­senkymmentä vaunukuntaa, Niemelä kertoo.

Alueen maasto on kovapohjaista hiekkakangasta. Puita on jätetty kasvamaan sopivasti jakamaan aluetta.

Mellan isosta päärakennuksesta löytyy toimisto se­kä yleiset oleskelutilat, karaoke, biljardi, lasten nurk­kaus ja takka. Alueella on myös wifi.

Isäntäpäivystys sesonkiaikaan

Alueella on isäntäpäivystys kesäkuun alkupuolelta syyskuun loppupuolelle. Talvella, jos alueella ei satu olemaan kausipaikkalaisia, ohjeet huoltotilo­jen avaimiin saa soittamalla. Isäntäpäivys­tyksen aikana avataan kanttiini, josta saa muun muassa juomia, jäätelöä, makei­sia sekä perushygieniatarvikkeita.

Päärakennuksen keittiö on kaik­kien majoittujien käytössä. Sieltä löy­tyy mikroaaltouuni, sähköliesi ja tis­kipöydät. Päärakennuksessa on myös pyykkikone, pyykinkuivauskaappi sekä kemssan tyhjennyspaikka. Harmaavesikai­voja on kaksi, ja alueella on myös kaksi kesäkäy­tössä olevaa tiskikatosta.

Mellajärvellä järjestetään treffejä isommallekin väelle.

– Meillä on toimintasuunnitelmassa ainakin pää­siäis- ja juhannustapahtuma sekä Porotreffit elokuus­sa. Muutakin on kaavailtu, Niemelä laskeskelee.

Monena vuonna on juhlittu myös Venetsialaisia se­kä Halloweenia.

Kolme saunaa

Karavaanarisauna löytyy rannasta. Yleiset saunavuo­rot sisältyvät majoitushintaan. Miehille ja naisille on omat vuoronsa. Omatoimiaikaan vieraat lämmittävät saunan itse, jos paikalla ei ole kausipaikkalaisia.

– Mikäli alueella on vähemmän kuin viisi vaunu- tai autokuntaa, lämmitetään vain sähkösauna. Sa­vusauna rannassa lämmitetään, jos alueella on savusaunan lämmitykseen oikeutettu henkilö, Niemelä kertoo.

Kesällä savusauna lämmitetään perjantaisin ja lauantaisin. Päärakennuksen sähkösauna toimii tar­vittaessa tilaussaunana.

Rannassa on iso kota, joka on vapaasti majoittuji­en käytettävissä. Se antaa suojaa grillaajille pakkasel­lakin. Lämpimämpänä iltana on mukava istua tulilla rannan laavulla, jolta aukeaa maisema järvelle aurin­gonlaskun suuntaan.

Mellajärvi sopii myös pilkkijälle. Pilkkikisojakin on toisinaan järjestetty.

Moottorikelkkareittejä pohjoisessa on runsaasti. Pelkästään Yli-Tornion alueella kelkkareittejä on noin 600 kilometriä. Mellajärven jäältä pääsee ajelemaan yleisille moottorikelkkareiteille.

Mellajarvi.fi

Teksti ja kuva: Antti Henttonen

Lue myös nämä esittelyt

Valkeaporo kultajoen läheisyydessä

Valkeaporo kultajoen läheisyydessä

Valkeaporo sijaitsee Länsi-Lapin Kittilään vievän tien varrella. Alueella on hyvä yöpyä, jos ei halua iltaa vasten lähteä ajamaan reittiä, joka on usean kymmenen kilometrin matkalta täysin asumatonta kairaa.

Galdotieva on erämaassa keskellä ei mitään

Galdotieva on erämaassa keskellä ei mitään

Kun lähtee Hetasta pohjoiseen kohti Norjaa ja Kautokeinoa ja ohittaa havupuurajan, voi todella sanoa olevansa keskellä ei mitään. Galdotievan mökki- ja caravan-alue toimii Palojärven rannalla.

Kahden joen risteyksessä

Kahden joen risteyksessä

SF-Caravan Napapiiri ry:n puheenjohtaja ihastui itse Ryynäsenniemeen ensi näkemällä. – Ensivisiitistä alkaen olemme olleet täällä kausipaikalla, Heikki Saarinen kertoo.