Savustamo seitsemän sillan tien varrella

Strandis Smokehouse Camping & Resort tarjoaa järvimaisemia sekä lähipanimon ja -savustamon herkullisia antimia.

Strandis Smokehouse Camping & Resort sijaitsee tien 749 varrella viitisen kilometriä Pietarsaaresta Kokkolan suuntaan. Lomakeskuksen caravan-paikat ja mökit ovat aukealla paikalla luonnonkauniin järven rannalla.

Leirintäalueella on 36 uusittua ja läpiajettavaa caravan-paikkaa, ja ne sijoittuvat siistille alueelle rantaan rakennetun mökkirivistön taakse.

– Alue on uusittu täysin. Meillä on yhdeksän uutta ja hienoa mökkiä aivan järven rannalla. Kaikki väylät on myös asvaltoitu, yrityksen toimitusjohtaja Anders Högberg kertoo.

Lomakylä on helppo löytää, sillä alueen vastaanotto sijaitsee Strandis Smokehouse -ravintolassa, joka näkyy tielle. Ravintolalta on noin 200 metriä caravan-alueelle.

– Myös huoltorakennus on kunnostettu. Tällä hetkellä uusimme saunarakennusta, ja sen pitäisi valmistua heinäkuun alkuun mennessä.

Tarjolla on hyvät peruspalvelut vessoineen ja suihkuineen. Lisäksi alueella on muun muassa pyykinpesumahdollisuus, leikkipaikka sekä kemssan tyhjennyspiste. Leirintävaraukset hoituvat kätevästi nettisivujen kautta.

Lokakuun alusta huhtikuun loppuun ravintolan saunalla on tarjolla säännöllisiä saunavuoroja talviuintimahdollisuudella.

– Muina aikoina saunaa voi varata yksityiskäyttöön. Meillä on myös saunalautta M/S Gloskär, joka on jo reilun 20 vuoden ajan kuljettanut ryhmiä saaristossa.

Savulohi on ykkönen

Ravintola on tunnettu esimerkiksi käsityöläisoluistaan sekä laadukkaista ja paikallisista raaka-aineista valmistetuista ruuista. Tarjolla on esimerkiksi paikan päällä savustettua kalaa, ja mukaan voi ostaa myös esimerkiksi herkullisia katkarapuvoileipiä tai Västerbotten-juustopiirakkaa.

– Meillä on seudun suosituin savustamo ja kalaravintola. Tarjolla on lounasta, pitsaa ja burgereita sekä oman panimomme tuotteita.

Panimossa tehdään suosittuja käsityöoluita, joita myydään sekä ravintolan hanoista että myös Deli-kaupan hyllystä.

– Savustettu lohi on sekä palvelutiskillä että ruokalistalla meidän suosituin annoksemme kuten myös erikoiset pitsamme, Högberg lisää.

Isolla rantaterasilla kelpaa kesäiltana istuskella aikaa viettämässä, sillä ravintola on avoinna joka päivä vähintään kello 20 saakka. Juhlapyhinä se on suljettu. Keittiö menee kiinni tuntia ennen sulkemisaikaa.

– Ravintolalla järjestetään vuoden aikana erilaisia tapahtumia, ja myös livemusiikkia on tarjolla muutaman kerran kesäkauden aikana ulkoterassilla.

Alueen ympäristössä on hyvät pyörätiet ja mahdollisuuksia saaristoretkeilyyn. Myös uimaranta sekä vierasvenesatama löytyy, ja veneitäkin vuokrataan. Golfkentälle on neljä kilometriä ja frisbeegolfkentälle viisi.

– Meillä on tarjolla vähän jokaiselle jotain. Lisäksi meidän sijaintimme on hyvä ja maisemat mahtavat veden äärellä. Ne ovat meidän valttimme, Högberg lisää.

Smokehousevillage.com

Teksti ja kuva: Pirjo Kärkinen

Lue myös nämä esittelyt

Lestijärven rantamilla ja metsien keskellä

Lestijärven rantamilla ja metsien keskellä

Lestijärven rannassa sijaitseva Kuturanta on avoinna ympäri vuoden. Metsien ympäröimäl­lä, SF-Caravan Keski-Pohjanmaa ry:n omista­malla alueella on rantaviivaa 340 metriä.

40-vuotiaan yhdistyksen Kuturanta

40-vuotiaan yhdistyksen Kuturanta

Kuturanta sijaitsee matalan Lestijärven rantarinteessä. Caravan-paikkoja löytyy läheltä rantaa tai ylempää aarniometsän ympäröimältä alueelta.

Kalaan ja pitsalle kangasmetsän keskelle

Kalaan ja pitsalle kangasmetsän keskelle

Valkeisjärven leirintäalue sijaitsee kirkasveti­sen Valkeisjärven rannalla Lestijärven ja Kin­nulan kuntien välissä. Alue on avoinna touko­kuun alusta syyskuun loppuun.