Nurkkalan leirintä sijaitsee komealla paikalla Lappajärven itäpuolella. Alueen caravan-paikat on sijoitettu hyvin hoidetulle nurmikentälle, jota puusto sopivasti paikoin varjostaa.
Leirintäalueelle ajetaan jännästi kapeahkoa tietä pitkin omistajan pihapiirin läpi, mutta reitti on hyvin opastettu.
Sauna omalla vuorolla eli perhesaunavuorolla sisältyy leiriytymishintaan. Saunan voi varata merkkaamalla vuoron saunan kuistille ripustettuun listaan.
– Puita löytyy, mutta sauna on itse lämmitettävä. Omatoimisysteemi on toiminut meillä oikein hyvin, alueen omistaja Heimo Nurkkala kertoo.
Ajanvietettä alueelle tuovat muun muassa pingispöytä ja trampoliini, ja myös mahdollisuus venepaikkaan on. Lemmikkejä varten on oma uimapaikka.
Alueen erikoisuus eli järvinäköalalla varustettu pieni kesäkeittiö on vasta remontoitu ja maalattu. Kesäkeittiöstä myydään myös jätskiä.
– Uutuuksina meillä on nyt aurinkoenergialla lämpiävä ulkosuihku rannalla sekä poreallas, Nurkkala lisää.
Alueella riittää ylläpitäjälle jatkuvaa puuhaa. Haastattelupäivänä oli vuorossa veneiden pesua, ja edellisenä päivänä oli nurmikon ajoa. Uimarantaa ja veneluiskaa on korjattu jo parina kesänä.
– 52 tonnia hiekkaa olen lapioinut ja kärrännyt vesirajaan. Myös multaa on kärrätty tonnikaupalla pinnassa olevien juurakkojen peittämiseksi, hän lisää.
Tänä kesänä alueella on tehty myös maanrakennustöitä.
– Kaivinkoneella kunnostettiin veneenlaskupaikan aallonmurtajaa, ja samalla muotoiltiin teltta-alueen penkerettä. Lisäksi kahta avo-ojaa täytettiin salaojiksi.
Muita isompia suunnitelmia ei nyt ole.
Rauhaa rakastaville
Nurkkalassa on 30 sähköpaikkaa, ja alue on avoinna toukokuun viimeisestä viikonlopusta syyskuun loppuun saakka. Päivystys on paikalla joka päivä kello 9–23. Myös telttailu on alueella sallittu.
Alueella on leiriytymiseen liittyvät peruspalvelut kemssan tyhjennyspaikasta ja grillikatoksesta vessoihin. Suihkuja ei ole, joten peseytyminen hoituu omalla saunavuorolla.
Alueella on kesäisin ollut reilu kymmenkunta kausipaikkalaista.
– Enemmänkin on joskus ollut, mutta nyt muutama jäi pois iän tuomien vaivojen vuoksi. Viime kesänä oli enemmän parin päivän kävijöitä. Tämä sopii sellaiselle, joka tykkää pienestä ja rauhallisesta paikasta, Nurkkala lisää.
Nurkkalasta on lähimmälle ruokakaupalle viisi kilomeriä ja Halkosaaren kesäteatteriin kolmisen kilometriä. Kalettoman kanavaa pitkin pääsee veneilemään Hanhikoskelle saakka.
– Kesäteatteriesitykset pyörivät heinä–elokuussa, ja Halkosaaressa on myös konsertteja kesän mittaan. Siellä on myös joka viikko lauantaitanssit. Myös Lappajärven markkinat on kaksipäiväinen iso ja kiva tapahtuma.
Hotelli Kivitipun rannassa järjestetään karaokeiltoja kesäperjantaisin ja bilebändi soittaa joka kesälauantai. Parina viime kesänä Vimpelissä on järjestetty myös pesisfestivaalit.
Facebook.com/nurkkalanleirinta
Teksti ja kuva: Pirjo Kärkinen