Maalaiskartanon idyllisissä maisemissa

PowerParkin huvipuisto tuo Laiskan Kartanoon asiakkaita etenkin sesonkiaikaan.

Laiskan Kartanon piha-alueella on toistakymmentä matkailuajoneuvopaikkaa. Alue ei ole avointa kenttää, vaan puistomaista koivikkoa ja nurmea.

– Matkailuautoille ja -vaunuille on 12 sähköpaikkaa. Leiriytyjä voi varata myös paikan ilman sähköä, Maria-Liisa Lahti kertoo.

Paikat on sijoiteltu mukavan vapaamuotoisesti kovapohjaiselle nurmelle ja pääajoreitit ovat sorapintaisia.

– Sesonkiaikana alue on usein loppuunmyyty, koska huvipuisto houkuttelee lomakautena meille runsaasti väkeä. Avuksi onkin saatu lisää tilaa aivan oman alueen vierestä, joka on nyt meillä vuokralla, Lahti jatkaa.

Lisäalue on ollut joskus peltoa, mutta nyt se on kovapohjaista ja siistiksi leikattua nurmikenttää. Tilaa on reilusti useammallekin matkailuajoneuvolle. Lisäalueella ei ainakaan vielä ole sähköpaikkoja.

Laiskan Kartanolta on matkaa Härmässä sijaitsevaan PowerPark-huvipuistoon vain puolitoista kilometriä. Huvipuisto on päätien toisella puolella peltoaukean takana ja näkyykin puiden lomasta caravan-alueelle.

Pienet ja kivat huoltotilat

Leiriytyjien tiskauspaikka on pienessä pihamökissä, ja suihku- ja wc-tilat löytyvät vierestä. Päärakennuksessakin on sisävessa. Tiskausmökissä voi tiskata astiat lämpimällä vedellä.

Kokkauspaikka löytyy hauskasta pienestä pyöreästä tornista, joka on entinen rehusiilo eli AIV-torni. Siilossa voi kokata kotagrillillä tai keittolevyllä.

Siilon vieressä vanhan piharakennuksen päädyssä on ruokailuun tai muuhun istuskeluun kaksi pöytäryhmää. Toista pöytäryhmää suojaa paviljonkikatos, jossa on hyttysverkkoseinät.

Kemssan tyhjennykseenkin löytyy oma paikka.

Vanha hirsisauna on entisöity

Laiskan Kartanolla löylytilat ovat vanhassa hirsisessä 1940-luvulla rakennetussa pihasaunassa. Rakennus kunnostettiin perinteitä kunnioittaen. Puilla lämmitettävästä kiukaasta saa pehmeät löylyt, ja pesuvesi lämmitetään padassa.

Uimapaikkaa ei Laiskan Kartanolla ole, mutta vilvoitella voi pukuhuoneessa tai saunan edustalla verannalla.

Laiskan Kartanon päärakennus on vanha hirsirunkoinen maalaistalo, jossa on toimisto ja kahvila. Tuvassa voi järjestää pienimuotoisia juhlatilaisuuksia tai maksimissaan 15 hengen kokouksia.

Yläkerrassa on viihtyisä huone kahdelle hengelle. Minikeittiön varusteluun kuuluu kahvin- ja vedenkeitin sekä jääkaappi. Ulkorakennukseen on rakennettu myös majoitushuone eli aitta, jossa on makuutilat kolmelle.

Laiskan Kartanon varauskalenteri sähköistetyille vaunupaikoille löytyy alueen kotisivuilta.

Laiskankartano.fi

Teksti ja kuva: Antti Henttonen

Lue myös nämä esittelyt

Härmäläisen huvipuiston kylkeen

Härmäläisen huvipuiston kylkeen

Monen mielestä Härmän PowerPark on Suomen komein huvipuisto. Pohjalaisella vaatimattomuudella aluetta markkinoidaan Huvivaltiona.

Kirkasvetisen lammen rannalla

Kirkasvetisen lammen rannalla

SF-Caravan Pohjanmaa ry:n omistama caravan-alue Lukkuhaka sijaitsee eteläisellä Pohjanmaalla, melko lähellä Pohjanlahden rannikkoa. Vaasasta sekä Seinäjoelta kertyy matkaa noin 35 kilometriä, Lapualta hieman enemmän.

Karavaanarin vehreä leiripaikka

Karavaanarin vehreä leiripaikka

SF-Caravan Järviseutu ry:n oma alue Koivulehto sijaitsee Alajärvellä Lappajärven rannalla. Alueen uima- ja saunarannan yhteydessä on Alajärven kaupungin venesatama laskuluiskineen.