Lääkärin pihapiiristä leirintäalueeksi

Koivuniemen pihaa hallitsee vaikuttava vanha lääkärin talo, joka on toiminut myöhemmin myös esimerkiksi kurssikeskuksena.

Rääkkylässä sijaitsevalla Koivuniemellä on pitkät perinteet leirintäalueena. Riitta Ward on toiminut alueen yrittäjänä jo vuodesta 2001.

– Koivuniemi on ollut leirintäalueena vuodesta 1965. Päärakennus on rakennettu vuonna 1920. Se on alun perin vanha lääkärin talo, jona se toimikin 60-luvulle saakka. Tämän jälkeen paikka on ollut myös kouluna ja kurssikeskuksena, Riitta Ward kertoo.

Perheyrityksen pyörittämän, luonnonkauniin Koivuniemen erikoisuuksina voidaan mainita kaunis ja hyvin hoidettu puutarha sekä pysyvä mosaiikkitaidenäyttely, jossa on esillä Riitta Wardin puolison Patrick Wardin taidetta.

– Mieheni hoitaa puutarhan, ja sitä uudistetaan jatkuvasti. Päärakennuskin on entisöity melkein kokonaan, ja lisäksi mökkejä on maalattu ja kattoja remontoitu. Rantaakin on siistitty ajamalla pois runsaasti ruohikkoa, Ward kertoo.

Tänä kesänä alueelle saadaan myös kemiallisen vessan tyhjennyspaikka.

Alueella on 28 sähköpaikkaa ja myös telttailu on sallittu. Lisäksi majoitustilana on aittoja ja mökkejä. Koivuniemi tarjoaa peruspalveluiden lisäksi muun muassa mahdollisuuden hierontaan ja kosmetologipalveluihin. Karjalanpiirakkatyöpajassa on mahdollista oppia rypyttämisen saloja, ja turvesaunassa rentoudutaan ja hoidetaan kehoa ja kauneutta.

Paikkaan on helppo ihastua

Normaalivuosina Koivuniemessä käy paljon vieraita ulkomailta. He nauttivat luonnosta ja käyvät esimerkiksi melomassa kanooteilla Orivedellä.

– Saksalainen perhe on meidän tyypillisin ulkomaalainen asiakkaamme. Myös rauhallista leirintäaluetta hakevat ohikulkijat viivähtävät yleensä ainakin pari päivää. Ovatpa jotkut tulleet käymään vain yhdeksi yöksi, mutta jääneet peräti kuukaudeksi, Ward kertoo.

Ulkoilumahdollisuudet Koivuniemen lähistöllä ovat hyvät. Vesireittien lisäksi Rääkkylän kirkonkylän alueella ovat Saviniemen ja Kuismin luontopolut sekä Oravilahden luontoreitti. Oravilahden kirkonkylän lähellä on myös lintutorni. Rääkkylässä on lisäksi yhdeksänväyläinen frisbeegolfrata sekä mukavia pyöräilyreittejä. Lähistöllä on myös mukavia käyntikohteita kuten esimerkiksi maailman toiseksi suurin puukirkko, Koli, taidenäyttelyt sekä Nightwish-museo Kiteellä.

– Me järjestämme myös erilaisia yrtti- ja hopeatyökursseja. Lisäksi meillä on irlantilaisen musiikin ilta sekä pelimanni-iltoja Kihauksen aikaan.

Koivuniemen pienessä kahvilassa on aamupalamahdollisuus. Ranta-alueella on grillauskatos sekä saunarakennus takkatupineen. Alueella on eläinten ystävien iloksi myös koiria, kissoja, kanoja ja kukko. Yksi koirista on erityistesti lasten suosikki.

–  Meidän Liina-koira oikein odottaa, että saisi lapsiperheitä vieraaksi. Kun lapsia on paikalla, se touhuaa koko päivän alueella heidän kanssaan, Ward lisää.

Koivuniemeen.fi

Teksti ja kuva: Pirjo Rättyä

Lue myös nämä esittelyt

Pielisellä Paalasmaa Camping

Pielisellä Paalasmaa Camping

Juuassa sijaitseva Paalasmaan saariston kolme suurinta saarta ovat Paalasmaa, Toinensaari ja Kolmassaari. Nämä kolme saarta yhdistyvät silloilla ja teillä.

Hyvän olon Hyvärilä

Hyvän olon Hyvärilä

Hyvärilän nuoriso- ja matkailukeskus tarjoaa monenlaisia harrastus- ja majoitusmahdollisuuksia Pielisen rannalla.

Monipuolinen alue Puruveden rannalla

Monipuolinen alue Puruveden rannalla

Ruokkeen lomakylän upea ranta on hienoa hiekkaa ja loivasti syvenevä – eli hyvä ja turvallinen uimapaikka lapsille. Alueella tarjotaan leirintäpalveluita jo toisessa polvessa.