Leirintäalueiden esittelyt
Caravan-lehti kiertelee leirintäalueita ympäri Suomea. Tästä voit lukea lehdessä julkaistuja alue-esittelyitä.
marraskuu 2022
Luonnonläheinen Hietasaari
Hietasaareen tulee Nelostien Hirvaskankaalta matkaa alle 30 kilometriä samoin kuin lännestä 18-tieltä Multialta. Tiet ovat asvaltoituja lähes perille asti.
marraskuu 2022
Helppo poiketa ja mukava viipyä
SF-Caravan Keski-Suomi ry:n omistama Lintulahti sijaitsee Äänekosken pohjoispuolella, noin tunti Jyväskylästä pohjoiseen. Lintulahden leirintäalueelle ajaessa metsäkaistaleen jälkeen tulee vastaan päärakennus, josta löytyy alueen toimisto.
kesäkuu 2022
Tarjolla savolaista lupsakkuutta
Hirvensalmella sijaitseva Etuniemi on ollut SF-Caravan Sisä-Savo ry:n hallinnassa jo yli 30 vuotta. Alue sijaitsee vain noin 15 minuutin matkan päässä 5-tieltä ja kuuluu myös Caravan-huippuihin.
kesäkuu 2022
Pellosta toimivaksi caravan-alueeksi
Artjärvellä sijaitseva Vuorenmäki on omatoimialue, mutta kesäaikaan viikonloppuisin alueella on isäntäpäivystys. SF-Caravan Lahden Seutu ry järjestää alueella myös treffejä ja tapaamisia.
kesäkuu 2022
Leininranta on todeksi tullut unelma
Leininranta löytyy Iitin läheltä, pari kilometriä Iitistä Lahden suuntaan. Alue sijaitsee Leininselän järvenomaisessa poukamassa.
helmikuu 2022
Saunaan ja uimaan ympäri vuoden
Vuonna 1975 perustettu SF-Caravan Raahentienoo ry järjesti aluksi kokoontumisia eri leirintäalueilla. Vuonna 1987 alue teki Multarantasopimuksen ja rakentaminen alkoi.
helmikuu 2022
Ympäristöystävällinen valinta
Raahen seudulla toimivan SF-Caravan Lohenpyrstö ry:n toiminta keskittyy Raahen pohjoispuolella sijaitsevalle caravan-alueelle, joka on saanut nimensä yhdistyksen mukaan. Yhdistys perustettiin syksyllä 2007, ja vuotta myöhemmin solmittiin vuokrasopimus Raahen kaupungin kanssa Mikonkarin maa-alueesta.
tammikuu 2022
Jäätietä nopsaan Rekiniemestä Kolille
Rekiniemi rakennettiin vanhaan hiekkamonttuun Pielisen ja Jauhiaisten väliselle niemelle vuonna 1982. Osa alueen rakennuksissa on harjanteella rannan lähellä.
tammikuu 2022
Vaihda farkut verkkarihousuun
SF-Caravan Pohjois-Karjala ry on perustettu vuonna 1982. Vireä yhdistys ylläpitää hienoa caravan-aluetta Joensuun kaakkoispuolella Kiihtelysvaarassa.
huhtikuu 2021
Sexsjö on uranuurtajien alullepanema
Sexsjön portille todellakin sopii Suomen karavaanareiden symboli eli vankkurit. SF-Caravan Pietarsaaren seudun yhdistystä oli perustamassa vuonna 1976 Bror Eklund ja Antero Rankala, jotka molemmat olivat jo mukana aloittamassa valtakunnallisen SF-Caravan ry:n toimintaa.
tammikuu 2021
Uudistuva Rantasarka on elinvoimainen
Rantasarka sijaitsee Pohjanlahden rannalla Virpiniemessä 20 kilometriä Oulusta pohjoiseen. Matkaa alueen omaan rantaan on pienen metsikön läpi muutama kymmenen metriä.
kesäkuu 2020
Kalliojärven Lukkuhaka on hyvin hoidettu
Kalliojärven Lukkuhaka on SF-Caravan Pohjanmaa ry:n omistama alue Isossakyrössä. Caravan-paikkoja on kolmella eri alueella loivissa rinteissä sekä lammen rantamilla.