Santtioranta meren rannalla, kaupungissa

Santtioranta on siisti kodikas leirintäalue meren rannalla. Se on hyvä tukikohta tutustua Uudenkaupungin nähtävyyksiin ja elämään.

Santtiorannan leirintäalueen omistaa kaupunki, mutta sitä on pitkään hoitanut yrittäjäpariskunta Sari ja Pasi Poukka. Matkailuajoneuvo- ja telttapaikat ovat puistomaisella ranta-alueella. Vaunupaikkoja on yhteensä 40, joista 36:ssa sähkö. Rannan lähellä on myös seitsemän vuokramökkiä.

Alue on avoinna kaikkine palveluineen kesäkauden, mutta tilauksesta periaatteessa ympäri vuoden. Ympärivuotisia kausipaikkoja ei ole, mutta kuukausipaikasta voidaan neuvotella.

Alueen huoltotilat ovat kohtuulliset.

– Rakennukset ovat muuten käypäisessä kunnossa, mutta hieman nuhruisia. Ulkomaalausta kaivattaisiin, Pasi Poukka tuumailee. Asiakkaat eivät kuitenkaan ole valittaneet.

– Sähköistyksien uusimisen loppuunsaattaminen tehdään tämän kesän aikana. Jos budjetoidusta summasta jää rahaa, on se tarkoitus käyttää nimenomaan rakennusten maalaamiseen, Irmeli Laaksonen Uudenkaupungin matkailutoimistosta kertoo.

Kioski ja pieni kahvila palvelevat

Päärakennuksessa portin luona on toimisto, sekatavarakauppa-kioski sekä pieni kahvila. Kahville voi istua merenpuolen terassille valokatteen alle tai sisätiloihin.

– Anniskeluoikeuksiakin on mietitty, mutta päädyttiin tekemään yhteistyötä keskustan ravitsemusliikkeiden kanssa. Me hoidamme majoituksen, keskustan yrittäjät ravintolatoiminnan, Poukka jatkaa.

Päärakennuksen toisessa päässä on keittiötilat. Varustuksiin kuuluu muun muassa mikroaaltouuni, kahvinkeitin ja jääkaappi-pakastin. Ruokailla voi sisätiloissa tai ulkoterassilla. Keittiön vieressä on oma huone tiskaukseen sekä vaatehuoltoon.

Vessat ja suihkut ovat omassa rakennuksessaan päärakennuksen vieressä. Päädyssä on mukava puinen terassi ja aurinkotuoleja.

Grillaukseen on oma paikkansa piha-alueella. Jos haluaa grillata omassa rauhassa, voi vuokrata rannan grillikotaa viiden euron tuntihintaan.

Mukava ja matala hiekkaranta

Pihapiirin lasten alueella on hiekkalaatikko, leikkimökki ja erilaisia ulkoleikkivälineitä. Sadepäivänä voi vetäytyä pikkumökkiin katselemaan videoita. Myös uimarannalla on lasten leikkipaikka.

Uimaranta on hyvä, lapsille sopivan matala ja hiekkapohjainen. Ranta on myös kaupunkilaisten käytössä, mutta autonsa he jättävät portin ulkopuolelle. Uimareiden käytössä ovat wc ja suihkut.

Saunarakennus ja oma uimalaituri sijaitsevat uimarannan vieressä. Tilaussauna on myös muiden kuin leiriytyjien varattavana, mutta leiriytyjille edullisempi.

Uimarannan lähellä on laituri veneille ja kanooteille. Alueella on kaksi vuokrakanoottia. Alueelta voi myös vuokrata sähköpyörän. Kaupungin Rantatielle on matkaa vain puolisentoista kilometriä.

Sari ja Pasi Soukka isännöivät Santtiorannan lisäksi Reksaarta, Rauman edustalla olevaa matkailusaarta. Venekuljetus sinne järjestyy Uudestakaupungistakin.

Santtioranta.fi

Bluecamp.fi

Teksti ja kuvat Antti Henttonen. Artikkeli julkaistu Caravan-lehdessä 4/2018, Caravan-lehti.fi

Lue myös nämä esittelyt

Monipuolinen ja laadukas Rairanta

Monipuolinen ja laadukas Rairanta

SF-Caravan Vakka-Suomi ry:n oma alue, Rairanta, sijaitsee noin seitsemän kilometriä Uudenkaupungin eteläpuolella. Alueella on monipuoliset ja laadukkaat huoltorakennukset sekä hienot tilat oleskeluun ja tapahtumien järjestämiseen.

Mussalo on Rengastien tukikohta

Mussalo on Rengastien tukikohta

Mussalon SFC-alue sijaitsee Turun luoteispuolen saaristossa, Taivassalon Mussalossa. Paikka on SF-Caravan Masku ja Ympäristökunnat ry:n hoidossa.

Leporanta uudistuu ja kehittyy jatkuvasti

Leporanta uudistuu ja kehittyy jatkuvasti

Virallisesti SF-Caravan Liedon seutu juhlii syntymäpäiviään maaliskuussa, epävirallisemmin sitten syksyllä. Yhdistyksen oma alue Leporanta valittiin vuonna 2012 Vuoden SFC-alueeksi.