Luonto ja palvelut lähellä Rauhalahdessa

Matkailukeskus Rauhalahdessa toteutuu monen karavaanarin unelma: vaunupaikka lähellä uimarantaa ja kaupungin keskustaa.

Petri Komara kiinnittää uutta etutelttaa vaunun kylkeen tyttäriensä ja heidän kaverin avustamana. Hän on varannut kausipaikan Kuopion Rauhalahdesta – jälleen kerran.

– Taitaa olla jo neljäs kesä. Sitä ennen käytiin jo viikonloppuja täällä, Komara kertoo.

Hän viihtyy perheineen Kallaveden äärellä ja palvelujen lähellä.

– Täällä on hyvä ranta, uimaan pääsee. Ja jos on kylmä kesä, niin kylpylä-hotelli on vieressä, Komara sanoo. Hän mainitsee vielä, että perheen vakiokäyntikohteisiin kuuluu myös läheinen kesäteatteri.

Kuopion torille kuusi kilometriä

Myös Matkailukeskus Rauhalahti Oy:n toimitusjohtaja Sami Simosen mielestä alueen valttina on sekä luonnon että palvelujen läheisyys.

– Ollaan puistomainen, luonnonläheinen, vihreä alue ihan keskustan läheisyydessä. Kuopion torille on matkaa kuusi kilometriä.

Hän pitää alueen vahvuutena myös sen kokoa, 37 hehtaaria.

– Meillä on tilaa. Sähköistettyjä vaunupaikkoja on 237 ja lisäksi saadaan tehtyä 50–80 sähkötöntä lisäpaikkaa tarpeen niin vaatiessa.

Matkailukeskuksessa on tarjolla myös mökki- ja huvilamajoitusta sekä runsaasti tilaa telttailijoille. Matkailukeskus vaihtoi omistajaa vuoden alussa, kun Suomi Camping Oy osti yrityksen Kuopion kaupungilta.

Reipasta tekemistä tai rauhaisaa oleilua

Vaikka aktiviteetteja löytyy Kuopiosta vaikka millä mitalla, niitä on myös omasta takaa. Lapset oppivat pian, missä leirintäalueen sisä- ja ulkoleikkipaikat ovat. Pelaajat suuntaavat beachvolleykentälle, frisbeegolf- ja minigolfradoille sekä sulkapallo-, koripallo- ja paintball-alueille. Rauhaisaa ulkoilua kaipaava hakeutuu luontopolulle ja lemmikkieläinten kanssa leiriytyvät ulkoiluttavat karvatassujaan omalla metsäisellä alueellaan.

Ulkoilun jälkeen on mukava heittää löylyä rantasaunassa ja laittaa ruokaa grillikodassa. Jos haluaa valmiin äärelle, ravintola terasseineen palvelee kesäisin, samoin kuin pieni kauppa, josta voi ostaa vastapaistettua leipää ja virvokkeita.

Rannalla pääsee muun muassa uimaan, leikkimään ja saunomaan.

Roskan ohi ei kuljeta

Suuresta koostaan huolimatta alue halutaan pitää siistinä.

– Täällä on yli 30 isoa 600 litran jäteastiaa. Kellään ei ole oikeutta kulkea roskan ohi. Se koskee myös toimitusjohtajaa, Simonen sanoo yhtiössä teroitetuista periaatteista.

Hän toteaa, että 1980-luvulla rakennettu alue ei ole sama kuin uusi, mutta siistinä ja hoidettuna se palvelee mainiosti nykyäänkin.

Myös turvallisuus ja asiakaspalvelu ovat asioita, joista Simonen toivoo Matkailukeskus Rauhalahden tulevan tunnetuksi karavaanareidenkin keskuudessa.

Kesällä karavaanialue toimii vilkkaasti: majoittaa sekä kausipaikkalaisia että ohikulkijoita, vaikka pohjoisesta päin Mikkelin asuntomessuille suuntaavia. Talvella matkailuajoneuvopaikkoja on tarjolla rajoitetusti.

Rauhalahti.fi

Teksti ja kuvat Sari Toikkanen. Artikkeli julkaistu Caravan-lehdessä 4/2017, Caravan-lehti.fi

Lue myös nämä esittelyt

Rauhaisa yösija ja savolaista perinneruokaa

Rauhaisa yösija ja savolaista perinneruokaa

”Älä ohita kypärää”, on yrittäjä Titta Virmasen ohje leirintäalueelle saapuvalle. Navigaattori saattaa ohjata Gasthaus Camping Palopaikan ohi Teollisuustien päähän.

Piirun verran parempaa palvelua

Piirun verran parempaa palvelua

Kurvoo pihhaan -kyltti opastaa Mansikkaharjuun. Perillä vastaan tulee muitakin hyväntuulisia kylttejä – jopa koiria opastetaan niiden omalle Facebook-paikalle sekä vedenlipityspaikalle.

Historiallinen Koljonvirta

Historiallinen Koljonvirta

Iisalmen pohjoispuolella sijaitseval­la Koljonvirta Campingilla on pitkä historia, sillä alue on toiminut jo yli 40 vuoden ajan. Samalla paikalla Iijärven rannalla ovat aikanaan yöpyneet myös pitkämatkalaiset pohjoisen kävijät ja jo sota-aikoihin itse Sandels.