Messilän tarina alkoi hevostallin nurkalta

Camping Messilä on aktiivisten karavaanareiden paikka. Vesijärven rantaan sijoittuva alue palvelee ympäri vuoden.

Neljäkymmentä vuotta sitten Messilä Campingin toiminta alkoi hevostallin nurkalta Hollolassa. Siellä metsätien reunalle oli pystytetty jokunen sähköpaikka. Vesikin haettiin tallin nurkalta.

Kaksikymmentä vuotta myöhemmin Päivi Saarela ja Hannu Yrjölä perustivat nykyisen Camping Messilän Vesijärven rantaan. Alue on loistopaikalla laskettelurinteen ja järven välissä, huvivenesataman vieressä.

Alueella on caravan- ja telttapaikkoja, leirintämökkejä ja -huviloita sekä huonemajoitusta.

Messilän hiihtokeskuksen rinteille pääsee omalta vaunulta suksilla, koska latu alittaa välissä olevan Hollolan kirkolle menevän rantatien. Myös murtsikkaladut ovat aivan maailman huippuja. Noin kahdeksan kilometriä Lahteen päin hiihdettäessä alkavat MM-ladut. Mutta jos haluaa rauhaa, niin Tiirismaan laduille pääsee heti laskettelurinteen takaa. Tiirismaalla on Etelä-Suomen korkein huippu ja sieltä löytyy latuja eri tasoisille hiihtäjille.

Laskettelurinteiden vierestä löytyvät myös mahtavat pulkkamäet ja jääkiekkoakin voi pelata rantaan auratulla alueella. Tarjolla on myös erilaisia potkukelkkoja jäällä liikkumiseen sekä alppicurling-välineitä.

Jääväylää pitkin Enonsaareen

Hannu Yrjölä ajaa moottorikelkalla väylän Enonsaareen. Jääladulla on mittaa kaksi kilometriä ja saareen hiihdettyään voi lämmitellä Enonsaaren laavulla tai nuotioilla. Polttopuut odottavat valmiina retkeilijöitä. Saareen pääsee jäätietä pitkin myös kävelemällä ja luistelemalla.

Leirintäalueen rannassa on lapsiperheiden suosiossa oleva napakelkka. Jäällä näkee myös curlingin pelaajia ja saunasta pääsee pulahtamaan avantoon. Saunat yleisillä vuoroilla perjantaisin ja lauantaisin sisältyvät leirintämaksuun.

Ulkona liikkumisen jälkeen Messilän kahvilaan tai ravintolaan kokoonnutaan nauttimaan takan ääressä kahvista tai suositun ravintolan antimista. Iltaisin siellä on monesti tanssia tai karaokea. Ravintolassa on myös A-oikeudet.

Varjorannan Riitta ja Jussi tekivät päivällä sauvakävelyretken Enonsaareen. Retken jälkeen he viihtyvät tutussa porukassa ravintolassa.

– Me olemme valinneet Messilän hiihtoharrastuksemme takia. Joka päivä olemme suksilla ja tänään sauvakävelyllä, he kertovat.

Messilässä järjestetään yhteistä ohjelmaa ja tekemistä myös talon puolesta. Myös saunan lauteilla pääsee helposti tutustumaan toisiin karavaanareihin.

Huoltorakennuksessa ovat keittiö ja sosiaalitilat asiakaskäyttöön sekä pyykinpesu- ja kuivausmahdollisuus. Asukkaiden käytössä on wlan sekä useampi grillipaikka.

Paikallisliikenteen bussilla pääsee Lahden torille ja takaisin päivittäin.

Campingmessila.fi

Teksti ja kuvat Risto Ahlberg. Artikkeli julkaistu Caravan-lehdessä 3/2018, Caravan-lehti.fi

Lue myös nämä esittelyt

Telaranta metsän siimeksessä

Telaranta metsän siimeksessä

Nykyisin Telarannan aluetta hoitavat Olli Lehtiö ja Mirja Koivunen, mutta toiminnan aloittivat jo vuonna 1959 Ollin vanhemmat. Telaranta tarjoaa edelleenkin luonnonrauhaa kauniin järvimaiseman äärellä.

Herrasmanni – uudistuva leirintäalue

Herrasmanni – uudistuva leirintäalue

Ahtialassa sijaitsevalle Herrasmannin leirintäalueelle on noin kahdeksan kilometriä Lahden keskustasta. Jo vuonna 1960 perustettu alue on avoinna kesäaikaan ja toimii muuna aikana omatoimialueena.

Monille tuttu Camping Messilä

Monille tuttu Camping Messilä

Camping Messilä on televisiostakin tuttu ympärivuotinen alue, jota yrittäjät Päivi Saarela ja Hannu Yrjölä ovat pyörittäneet vuodesta 1997. Caravan- ja telttapaikkojen lisäksi tarjolla on kesäkäytössä olevia leirintämökkejä ja ympäri vuoden vuokrattavia saunallisia hirsihuviloita.