Leppoisa Leininranta

Leppoisa Leininranta

Luonnonrauha ja -läheisyys ovat Leininrannan valtteja.

SF-Caravan Kaakkois-Häme ry:n Leininrantaan on helppo löytää. Alue sijaitsee Iitin kunnassa vain 900 metrin päässä Lahti–Kouvola-valtatiestä. Matkaa Kausalan keskustaan on noin viisi kilometriä ja Kouvolaan noin 25 km.

2,3 hehtaarin kokoinen alue on loivaa rinnemaastoa. Caravan-paikoilta avautuvat hyvät näköalat Kymijoen Leininselälle.

– Alueella toimi vielä 70-luvun alkupuolella sahalaitos ja Leininrannan alueella oli sahan työntekijöiden asuintaloja. Alueemme kohdalla avautuu Kymijoen suurin selkä. Oli luontevaa nimetä alueemme tuon selän mukaan, yhdistyksen puheenjohtaja Veikko Vuorialho kertoo.

Leininrannassa on isäntäpäivystys toukokuusta elokuun loppuun päivittäin ja syys–lokakuussa viikonloppuisin. Muina aikoina alue toimii omatoimialueena.

– Aluetta viimeistellään edelleen. Istutuksia ja pensaistoa kehitetään ympäristöön sopivaksi ja helppohoitoiseksi. Myös leikkikenttä uusitaan nykysäännösten mukaiseksi, Vuorialho kertoo.

Tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu myös uuden päärakennuksen rakentaminen. Silloin saataisiin myös lisää sosiaalitiloja sekä lisää tilaa lapsille ja nuorille.

Sähköistettyjä matkailuajoneuvopaikkoja on yhteensä 83, joista kausipaikkalaisten käytössä on viitisenkymmentä.

Leininranta kuuluu Caravan Huiput -ketjuun ja sille on myönnetty Vankkurihymiö. Yhdistys valittiin vuoden yhdistykseksi 2015.

Leininrannan rakennukset ovat siistejä ja melko uusia.

Hyvät palvelut, siisti alue

Leininrannasta löytyy muun muassa sauna terasseineen, grilli- ja savustuspaikat, tasokas huoltorakennus, lasten leikkipaikka ja torppa. Torppa toimii vapaa-ajan tilana lapsille ja aikuisille. Lapsille löytyy lisäksi ulkoleikkipaikka, jossa on muun muassa trampoliini, keinut, leikkimökki ja hiekkalaatikko.

Rantaviivaa alueella on noin 300 metriä. Rannalla on myös pelikenttä ja soutuveneitä. Uimaranta on uimareiden käytössä myös tilaussaunavuorojen aikana. Talvella sauna lämpiää viikonloppuisin, mutta kesäaikaan saunotaan joka ilta.

Vapaa-ajan tilassa on mahdollisuus karaokeen laadukkailla laitteilla vaikka joka viikonloppu. Lisäksi järjestetään esimerkiksi peli-iltoja.

Lähimaastot tarjoavat monipuoliset mahdollisuudet ulkoiluun. Talvella lähistöltä löytyy hiihtolatuja.

Leininrannan suosituimpia treffejä ovat Musiikki- ja Valotreffit. Uutuutena alueella järjestetään Possutreffit toukokuussa.

– Alueen lisäksi pyrimme kehittämään myös treffi- ja tapahtumatoimintaamme asiakaspalautteen perusteella, Vuorialho kertoo.

Sf-caravankaakkoishame.fi

Teksti Pirjo Rättyä, kuvat Matias Multamaa. Artikkeli on julkaistu Caravan-lehdessä 3/2017, Caravan-lehti.fi

 

Tietoa kirjoittajasta

Caravan-lehti on ainoa Suomessa ilmestyvä valtakunnallinen matkailuautoilun ja -vaunuilun erikoislehti. Kuuden numeron lisäksi lehti julkaisee myös myös painettua Leirintäopasta.