Karavaanialue huippupaikalla

Jylhä Riihivuori houkuttelee talvella laskettelijoita ja kesällä kulttuurinnälkäisiä.

Reilu parikymmentä kilometriä Jyväskylän keskustasta etelään kohoaa Riihivuori. Sille riittää kipuamista. Auton nokka osoittaa välillä lähes taivasta kohti. Vaikka mäki on talvella hyvin hiekoitettu, saattaa vaunun vetäminen arveluttaa ainakin pienemmällä autolla.

– Meillä on täällä nelivetoisia autoja, niillä voidaan auttaa ylös, Muuramen Riihivuori Oy:n omistaja ja toimitusjohtaja Markku Rainamo lupaa ja lisää, että moni vakiokävijä tietää mäen ja soittaa jo heti suosiolla vetämään.

Vuoren valloittaminen kannattaa, sillä laelta avautuvat avarat maisemat.

– Täältä on näkymät neljälle eri järvelle. Päijänne on hallitsevin, Rainamo sanoo ja kaartaa kädellään maisemaa.

Vuoren laella kohoavat rakennukset saavat niin ikään ihmettelemään paikkaa.

– Näin keskellä Suomea on lappilainen meininki. Lähes kaikki rakennukset ovat kelohirttä. Jos ei ole keloa, niin on kelolautaa. Paikkojen pitää olla tiptop, perheyritystä pyörittävä Rainamo määrittelee.

Riihivuoren karavaanialue ja laskettelukeskus on perustettu 1980-luvun alkupuolella. Markku Rainamo on ollut vetovastuussa vuodesta 2010 saakka.

Rinnettä alas suksilla, pulkalla tai monoilla

Riihivuoren laella on kuusikymmentä sähköistettyä vaunupaikkaa. Vasta remontoituihin keittiö- ja peseytymistiloihin sekä joka ilta lämpiäviin saunoihin pääsee ovikoodilla, joka annetaan ilmoittautuessa. Jos alueelle saapuu myöhään illalla, ovikoodin saa soittamalla päivystysnumeroon. Leirintäalue ottaa asiakkaita vastaan ympäri vuoden.

Riihivuori tarjoaa leiriytyjälle paitsi huikeita näkymiä, myös huimaa menoa. Paikan yhdeksästä rinteestä osa sopii aloittelijoille ja osa tarjoaa kyytiä kokeneemmillekin laskettelijoille. Freestyle-hyppääjät pääsevät harjoittelemaan temppujaan turvallisesti rinteessä olevaan hyppytyynyyn. Rinteillä pääsee kokeilemaan myös laskettelemista monoilla. Uudehkoon lajiin voi vuokrata varusteet paikan päältä. Välillä taas on mukava istahtaa tutun pulkan kyytiin sille varatussa mäessä.

Aploodi-areena kesän keskipiste

Mäenlaskun lomassa voi käydä nauttimassa seisovan pöydän antimista viereisessä ravintolassa. Jos kevätkelit ovat suosiolliset, yhteen rinteeseen avataan täysin oikeuksin varustettu baari. Suosittu taukopaikka on myös kuudenkymmenen hengen kota.

– Tämä on viikonloppuisin vapaassa käytössä. Aamulla laitetaan tulet valmiiksi. Tänne voi tulla omien eväiden kanssa. Monelle lapsiperheelle tämä on retkipaikka.

Kesällä Riihivuoren maastossa risteilee frisbeegolfratoja. Kulttuurinnälkäisten mielenkiinnon kohteena on kuitenkin Aploodi-areena tapahtumineen. Viikolla lavan valtaa teatteriryhmä ja viikonloppuisin pääsee nauttimaan nimekkäiden artistien esityksistä. Teatteritila on katettu, mutta kauniilla kelillä rakennuksesta avataan näkymä Päijänteelle.

Riihivuori.fi

Teksti ja kuvat Sari Toikkanen. Artikkeli on julkaistu Caravan-lehdessä 2/2017, Caravan-lehti.fi

Lue myös nämä esittelyt

Leiriytymistä maaseudun rauhassa

Leiriytymistä maaseudun rauhassa

Reilu puolitoista kilometriä hiekkatietä, eikä valtatien vauhdista ole enää tietoakaan. On kuin saapuisi toiseen maailmaan.

Ruokoniemen rannat houkuttelevat

Ruokoniemen rannat houkuttelevat

Hankasalmen keskustasta noin kilometrin kävely- ja parin kilometrin automatkan päässä avautuu auringossa kimmeltävä Kuuhankavesi. Sen puistomaisille rannoille on leiriydytty viettämään kesäelämää – muutama vaunukunta pysyvämminkin.

Helppo poiketa ja mukava viipyä

Helppo poiketa ja mukava viipyä

SF-Caravan Keski-Suomi ry:n omistama Lintulahti sijaitsee Äänekosken pohjoispuolella, noin tunti Jyväskylästä pohjoiseen. Lintulahden leirintäalueelle ajaessa metsäkaistaleen jälkeen tulee vastaan päärakennus, josta löytyy alueen toimisto.